Uutiset
Viikkokatsaus 19/2025 – Virtanen toisella kierroksella Rooman Mastersissa
9.5.2025 | 08:55 | Raportit

Virtanen pelaa Rooman Mastersin toisella kierroksella perjantaina. Blomqvist on edennyt puolivälieriin ITF-kiertueella Ruotsissa. Suomalaisjunioreita nähdään jatkossa Vierumäellä pelattavassa alle 18-vuotiaiden ITF-kilpailussa.
Virtanen Rooman Mastersin toisella kierroksella
Otto Virtanen on edennyt Rooman Masters-kilpailun kaksinpelin toiselle kierrokselle. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun 23-vuotias Virtanen karsi mukaan Mastersin pääsarjaan ja heti eteni myös toiselle kierrokselle.
Virtanen (ATP-130) aloitti karsintaurakkansa maanantaina. Karsintojen ensimmäisellä kierroksella kaatui Tristan Boyer (ATP-122) erin 7-6(3), 4-6, 6-3 ja toisella kierroksella puolestaan Federico Arnaboldi (ATP-194) lukemin 6-3, 6-1. Kaksi voittoa takasi paikan pääsarjasta, jonka avauskierroksella Virtanen arvottiin kohtaamaan serbialainen Hamad Medjedovic (ATP-72). Suomalainen jatkoi vahvaa virettään ja eteni 64 parhaan joukkoon 6-4, 6-4 voitolla.
Virtanen kohtaa perjantaina toisella kierroksella huippupelaajan Lorenzo Musettin (ATP-9). Ottelu on ohjelmassa keskuskentällä noin klo 15.30.
Suomalaisista Roomassa pelaa niin ikään Harri Heliövaara yhdessä Henry Pattenin kanssa. Heliövaara (nelinpelin ATP-3) aloittaa urakkansa Rooman massakentillä aikaisintaan sunnuntaina. Nelinpelin kaavioita ei ole vielä arvottu.
Niklas-Salminen hävisi Tšekeissä
Patrik Niklas-Salminen jatkoi toista viikkoa putkeen ATP Challenger -kiertueella Tšekeissä. Niklas-Salminen (nelinpelin ATP-162) pelasi yhdessä puolalaisen Szymon Walkowin kanssa. Parin pelit päättyivät kuitenkin avauskierrokselle, kun Denys Molchanov/Matej Vocel kukistivat suomalais-puolalaisen parin erin 6-2, 7-6(4).
Blomqvist puolivälierissä Ruotsissa
Anastasia Kulikova pelasi Etelä-Koreassa $30,000 ITF-kilpailussa kovilla ulkokentillä. Kulikovan kaksinpeli päättyi kuitenkin vetäytymiseen ensimmäisen kierroksen ottelussa.
Clarissa Blomqvist on edennyt kahdeksan parhaan joukkoon Ruotsissa $15,000 ITF-kilpailussa massakentillä. Sijoittamaton Blomqvist kohtaa puolivälierissä ykkössijoitetun Elena Malyginan. Muiden suomalaisten ottelut päättyivät ITF-kilpailussa Ruotsissa: Ella Haavisto selvisi toiselle kierrokselle ja Venla Ahti sekä Khloe Kärkkäinen taipuivat karsinnoissa.
Lisäksi karsintoihin jäivät ITF-kiertueella Stella Remander Serbiassa ja Oskari Eerola sekä Valtteri Tuukkanen Kreikassa.
W35 ITF WORLD TENNIS TOUR | ETELÄ-KOREA
W15 ITF WORLD TENNIS TOUR | RUOTSI
W15 ITF WORLD TENNIS TOUR | SERBIA
M15 ITF WORLD TENNIS TOUR | KREIKKA
Vierumäen junioreiden ITF-kilpailu välierävaiheessa
Vierumäellä järjestetään toista viikkoa putkeen alle 18-vuotiaiden J30 kategorian ITF-kilpailu. Turnaus on edennyt välierävaiheeseen.
Tyttöjen sarjassa perätä kolme suomalaista nähdään neljän parhaan joukossa; Nuppu Palm (Smash), Ilona Haavisto (TaTS) ja Hanna Vänni (TaTS). Palm hakee toista perättäistä turnausvoittoa Vierumäellä junioreiden ITF-kilpailussa. Lisäksi Miro Savolainen (TaTS) on edennyt ainoana suomalaisena poikien sarjan välieriin. Myös nelinpelissä suomalaisia pelaa kilpailun välierissä. Kilpailu huipentuu lauantaina pelattaviin loppuotteluihin.
J30 ITF WORLD TENNIS TOUR JUNIORS | VIERUMÄKI
Lisäksi suomalaisia nähtiin alla olevissa kansainvälisissä kilpailuissa maailmalla. Adam Napari (HVS) on edennyt nelinpelin loppuotteluun Tšekeissä alle 14-vuotiaiden Tennis Europe -kilpailussa. Lisäksi Virossa alle 12-vuotiaiden Tennis Europe -kilpailun kaksinpelin välierissä pelaa Atte Kärkkäinen (HVS) ja Isla Lantto (HVS) sekä nelinpelin loppuottelussa Joonatan Takala (Sata)/Leo Hartikainen (HVS).
J200 ITF WORLD TENNIS TOUR JUNIORS | ITÄVALTA
ALLE 14v TENNIS EUROPE, 2. KATEGORIA | TSEKKI
ALLE 12V TENNIS EUROPE, 2. KATEGORIA | VIRO
Jaa: