SM-tenniksen puolivälierät pelattu

2.4.2005  |  14:00

Miesten välierät alkoivat la klo 14

Sisäkenttien SM-tenniksen kaksinpelien puolivälierät pelattiin lauantaina puolenpäivän kieppeissä Finland Tennis Clubilla Helsingin Myllypurossa. Ensin pelasivat miehet; kahdeksan parhaan joukossa ei ollut enää yhteään sijoittamatonta pelaaja. Kärkisijoitetut Smashin Timo Nieminen ja HVS:n Janne Ojala suorittavat parhaillaan asevelvollisuuttaan ja kilpailuotteluita on vähän takana. Hyrylässä armeijassa oleva Timo Nieminen selvitti itsensä välieriin melko vaivattomasti voittamalla KuTC:n Jukka Kohtamäen 6-3, 6-1. Säkylässä ”inttiä” käyvä Janne Ojala sen sijaan ei saanut itsestään paljoa irti ja TaTS:n Tero Vilen otti hänestä voiton luvuin 6-2, 6-0.
Timo Nieminen sai välierävastustajakseen HVS:n Lassi Ketolan, joka pudotti helposti jatkosta TaTS:n Jura Barkovin 6-3, 6-0. Barkov pelasi vasen nilkka vahvasti teipattuna ja se näkyi hänen liikkumisessaan. Kolmossijoitettu HVS:n Tapio Nurminen sai tehdä kolme erää töitä viidenneksi sijoitetun Smashin Ismo Rönkön kanssa. Hävityn toisen erän jälkeen Nurminen löysi hyvän pelivireen ja otti voiton luvuin 6-4, 3-6, 6-1. Toisessa välierässä kohtaavat Nurminen ja Vilen.
Miesten välierät alkoivat klo 14.
Naisten puolivälierissä eivät junioripelaajat päässeet yllättämään, vaan parikymppiset vastustajat menivät jatkoon. Ykkössijoitettu Smashin Piia Suomalainen ei antanut peliäkään TaTS:n Mia Liimataiselle, kakkossijoitettu HVS:n Essi Laine voitti Satan Emma Helistenin 6-2, 6-3 ja neljänneksi sijoitettu Smashin Anni Hietaniemi HVS:n Ina Kauppilan 6-2, 6-3. Päivän odotetuimmassa naisten puolivälierässä sijoittamaton Smashin Maarit Nieminen otti voiton seuratoveristaan, kolmanneksi sijoitetusta juniori Katariina Tuohimaasta 6-3, 6-2.
Naisten välierissä lauantain myöhäisiltapäivässä kohtaavat Suomalainen ja Hietaniemi sekä Nieminen ja Laine.
(RN)

Tenniksen sisäkenttien SM-kilpailut
1.-3.4. Helsinki
Miesten kaksinpeli
Puolivälierät:
Timo Nieminen Smash – Jukka Kohtamäki KuTC 63 61, Lassi Ketola HVS – Jura Barkov TaTS 63 60, Tapio Nurminen HVS – Ismo Rönkkö Smash 64 36 61, Tero Vilen TaTS – Janne Ojala HVS 62 60
Naisten kaksinpeli
Puolivälierät
: Piia Suomalainen Smash – Mia Liimatainen TaTS 60 60, Anni Hietaniemi Smash – Ina Kauppila HVS 62 63, Maarit Nieminen Smash – Katariina Tuohimaa Smash 63 62, Essi Laine HVS – Emma Helisten Sata 62 63

Jaa:

Seuraava uutinen: Niemiset kohtaavat Suomalaisen… →