TEHO Tennisliigan superviikonloppu valtaa Vierumäen – kaikki joukkueet samassa paikassa

12.11.2025  |  11:55  |  Ennakot, TEHO Tennisliiga

Huippujännittävä TEHO Tennisliiga jatkuu tänä viikonloppuna keskitetyn kierroksen merkeissä Vierumäellä lauantaina ja sunnuntaina 15.–16. marraskuuta. Nyt on erinomainen tilaisuus tulla kannustamaan omia suosikkejaan ja seuraamaan kaikkien joukkueiden otteita paikan päälle ilmaiseksi Vierumäen urheiluhalliin.

Vierumäellä mies- ja naisjoukkueet pelaavat samanaikaisesti omilla kentillään, lukuun ottamatta kahta ottelua, jotka käynnistyvät päivän myöhemmässä vaiheessa. Tämä johtuu siitä, että ottelupareja on päivittäin yhdeksän, mutta käytettävissä olevia kenttiä vain kahdeksan. Pelaajat otteluihin ilmoitetaan pelipäivien aamuina klo 9.00.

Suomen korkeimman sarjatason otteluita voi myös seurata etänä suorana Tennisliiton YouTube-kanavalta, ja reaaliaikainen tulosseuranta löytyy tuttuun tapaan liiton verkkosivuilta. Kurkkaa artikkelin lopusta viikonlopun aikataulu.

Seuraavaksi käydään läpi miesten ja naisten sarjataulukot ja poimitaan sekä lauantailta että sunnuntailta erityissyyniin ottelut, joissa viikonloppuna riittää panosta ja seurattavaa.

Lauantai: miesten sarjan ottelut

Smash johtaa miesten sarjaa puhtaalla pelillä ilman pistemenetyksiä. HVS ja Lahden verkkopalloseura (LVS) ovat myös säilyttäneet tappiottoman saldon, kun taas Grani Tennis (GT), ETT ja Åbo Lawn-Tennis (ÅLK) tavoittelevat viikonlopulta kauden avausvoittojaan. 

Lauantaina katseet kohdistuvat erityisesti vielä tappiottomien LVS:n ja HVS:n väliseen otteluun. Alkukauden perusteella voidaan odottaa tasaista taistoa, jossa mitataan joukkueiden keskinäistä vahvuutta ja pedataan asemia runkosarjan kärkikamppailua varten. Jännitystä lisää se, ketä HVS peluuttaa viikonloppuna.

Sarjataulukkoa silmällä pitäen myös lauantain ottelu GT–ÅLK on erityisen kiinnostava seurattava. Molemmat joukkueet ovat tällä hetkellä taulukon häntäpäässä, ja jokainen otteluvoitto on arvokas askel kohti sarjapaikan varmistamista ja mahdollisuutta pudotuspeleihin yltämiseen. Nyt pelataan erittäin tärkeistä pisteistä molemmille joukkueille.

Tampereen Tennisseuran (TaTS) ja Helsinki Lawn-Tenniksen (HLK) ottelupari on merkittävä molemmille vielä tällä hetkellä keskikastissa majaileville joukkueille. Ottelun pisteet voivat keväällä osoittautua yllättävänkin ratkaiseviksi pudotuspelipaikkojen ja mahdollisten jatkovastusten jaossa.

TaTSin Hermanni Tiainen odottaa innolla ja voitonjanoisesti viikonlopun koitoksia: ”Vierumäellä pelataan nyt ensimmäistä kertaa, joten viikonlopusta tulee varmasti hieno. Meillä on edessä kaksi kovaa ottelua Smashia ja HLK:ta vastaan, joten tiukkoja vääntöjä on luvassa. Joukkueessa on hyvä fiilis, ja lähdemme taistelemaan jokaisesta pisteestä.” 

Lisäksi Smash-Kotka lähtee koittamaan päihittää alkukaudella voittamatonta Smashia, ja ETT ja TVS ottavat mittaa toisistaan aamupäivän koitoksessa. Smash ja TVS lähtevät lauantain otteluihinsa ennakkosuosikkeina.

Lauantai: naisten sarjan ottelut

Smash jatkaa niin ikään naisten sarjan kärjessä puhtaalla pelillä. Muut helsinkiläisjoukkueet ovat heti kannoilla: HLK toisena kahdella voitolla ja HVS kolmantena voitolla ja tasapelillä. Ensimmäisiä kierrosvoittojaan Vierumäen keskitettyyn viikonloppuun lähtevät hakemaan sarjataulukon häntäpäästä Oulun Verkkopalloseura (OVS), ÅLK sekä yllättäen myös viime kauden hopeamitalisti TaTS.

Lauantaiaamun kuumana otteluna nähdään helsinkiläisjoukkueiden Smashin ja HVS:n kohtaaminen. HVS on aloittanut kauden melko uudistuneella ryhmittymällä, ja viikonlopun kokoonpano saattaa muuttaa voimasuhteita. Nähtäväksi jää, pystyykö Smash jatkamaan puhdasta alkukauttaan myös HVS:n puristuksessa.

TaTS kohtaa Smash-Kotkan lauantain kierroksella. Molemmat joukkueet pyrkivät taistelemaan samoista sijoista kaudella pudotuspeliviivan tuntumassa, joten ottelun lopputulos voi osoittautua arvokkaaksi kevään asetelmien kannalta. Kärkipelaajien mahdollinen paluu molempien kokoonpanoon voi olla ratkaiseva tekijä siinä, kumpi vie ottelun nimiinsä.

Myös OVS ja HLK pelaavat toisiaan vastaan lauantaina aamupäivällä. Pystyykö OVS ottamaan heti viikonlopun alkuun kauden ensimmäiset pisteensä?

OVS:n Laura Mustonen avaa joukkueen tunnelmia ja tavoitteita viikonlopun alla: “Meidän tavoitteena on lähteä hakemaan kauden avauspisteitä. Kauden ensimmäisissä matseissa oli kovat vastukset ja muutamia tiukkoja pelejä, joita ei ihan saatu käännettyä meille. Tauon jälkeen on mahtava päästä pelaamaan keskitettyyn tapahtumaan ja seuraamaan muidenkin joukkueiden matseja.”

Sekä ÅLK että LVS ovat pelanneet vasta yhden ottelun, joten tämä ottelupari näyttänee, missä joukkueet menevät kauden kunnossaan. Tästä otteluparista saatavat pisteet voivat osoittautua arvokkaiksi myös keskinäisessä taistossa kevään sarjasijoituksia ajatellen. Ottelu käynnistyy iltapäivällä eri aikaan kuin muut, mikä antaa katsojille mahdollisuuden seurata sitä ilman päällekkäisyyksiä.

Sunnuntai: miesten sarjan ottelut

Yksi kiinnostavimmista otteluista sunnuntaina on TVS:n ja LVS:n välinen ottelu, jossa vastakkain asettuvat kaksi vahvaa joukkuetta. Vaikka TVS:llä on takanaan vaikea kaudenavaus HVS:ää vastaan, joukkueen iskukyky on silti vaarallinen. Nähtäväksi jää esimerkiksi tekeekö yksi TVS:n viime kauden kärkipelaajista Tuomas Rikkonen kausidebyyttinsä Tennisliigassa.

“TVS:n osalta tavoitellaan voittoja molemmista otteluista ja varmistamaan playoff-paikkaa pikkuhiljaa. Toivottavasti saadaan Vierumäelle hyvää tunnelmaa ja hieman katsojia, kun kaikki joukkueet paikalla”, kuvaa TVS:n Eero Vasa joukkueen tavoitetta ja toiveita viikonlopulle.

Luvassa on todellinen kuntomittari TaTSille ja Smashille, kun joukkueet kohtaavat toisensa sunnuntaiaamussa. Viime kauden pronssiottelussa vastakkain olleet joukkueet hakevat nyt uutta näyttöä siitä, kumpi vie tällä kertaa pidemmän korren.

ETT lähtee viikonloppuun metsästämään kauden ensimmäistä kierrosvoittoaan. Pisteet molemmista alkukauden otteluista kertovat, että joukkue on kyennyt haastamaan molemmat vastustajansa tasaisesti. Erityisesti sunnuntain ottelu HLK:ta vastaan kertonee paljon siitä, kuinka vahvoilla ETT on pudotuspelihaaveidensa suhteen.

Otteluista ÅLK–Smash-Kotka-ottelupari voi osoittautua käänteentekeväksi kierrokseksi. Kotka tarvitsee pisteitä pysyäkseen kauden mittaan kiinni pudotuspeliviivassa, kun taas ÅLK:lla on sauma kavuta sarjataulukossa ylemmäs.

Iltapäivän puolella katseet kääntyvät HVS:n ja GT:n väliseen kamppailuun, joka tarjoaa mainion päätöksen koko viikonlopun ottelukattaukselle. Lähtökohdiltaan HVS on ennakkosuosikki sunnuntai-iltapäivän otteluun, mutta GT voi ehdottomasti yllättää riistämällä pisteitä sarjan kärkijoukkueelta.

Sunnuntai: naisten sarjan ottelut

HLK:n ja Smash-Kotkan välinen ottelu on etukäteen vaikeasti ennakoitava, mutta ehdottomasti mielenkiintoinen sarjan kannalta. HLK on aloittanut kautensa vahvasti ilman tappioita, kun taas Smash-Kotka on saanut heti alkuun vastaansa kaksi sarjan kivenkovaa joukkuetta – Smashin ja HVS:n. Kotkalaisjoukkue onnistui HVS:ää vastaan nappaamaan arvokkaan tasapelin, vaikkakin häviö tuli Smashille. Smash-Kotkan kauden kokonaiskuva hahmottuu vasta nyt, ja viikonlopun ottelut  kertovat paljon. Etenkin, jos joukkue saa riveihinsä kärkipelaajansa Venla Ahdin tai Klaudija Bubelyten, voi tapahtua mitä tahansa. Toki myös HLK:n Clarissa Blomqvistin pelaaminen on vielä avoinna ja voisi tuoda lisäjännitystä kierrokselle.

Sekä TaTS että OVS lähtevät viikonloppuun hakemaan kauden avausvoittojaan, ja erityisesti sunnuntain kierros voi osoittautua molemmille merkittäväksi koko kautta ja joukkueiden tavoitteita ajatellen. Keskinäisistä otteluista on lupa odottaa tiukkaa vääntöä, jossa pisteet tulevat kovan työn kautta. Mielenkiinnolla seurataan, millä kokoonpanolla TaTS lähtee viikonloppuun – tekevätkö esimerkiksi Milla Kotamäki, Ilona Haavisto tai Hanna Vänni kauden debyyttinsä Vierumäellä. Näiden kärkipelaajien pelaaminen voi vaikuttaa vahvasti otteluiden lopputuloksiin.

“Kiva viikonloppu tulossa ja ollaan tosi hyvillä fiiliksillä koko joukkue. Lähdetään totta kai hakemaan kaikki mahdolliset voitot ja pelaamaan hyvällä innolla. Omalta osalta hauska taas olla kehissä pitkästä aikaa ja yritän nauttia vaan joka hetkestä! Paljon hyviä pelejä tulossa ja hieno myös nähdä vanhoja tenniskamuja pelailemassa”, TaTSiin tauon jälkeen palannut Milka-Emilia Pasanen kommentoi paluutaan kentille ja keskitetyn viikonlopun mahdollisuutta seurata pelaajanakin muiden otteluita  paikan päällä.

Lisäksi sunnuntaina nähdään kiinnostavat kohtaamiset, kun LVS ja HVS iskevät yhteen sekä Smash saa vastaansa ÅLK:n. Molemmat otteluparit voivat muokata sarjataulukon asetelmia, jos LVS:n tai ÅLK:n pelaajat onnistuvat altavastaajina nappaamaan otteluvoittoja vastustajiltaan, sillä jokainen piste alkaa tässä vaiheessa kautta olla arvokas pudotuspelejä silmällä pitäen.

Miehet

15.11. lauantai
ETT – TVS 11.00
Smash-Kotka – Smash 11.00
LVS – HVS 11.00
GT – ÅLK 11.00
TaTS – HLK 11.00
16.11. sunnuntai
ÅLK – Smash-Kotka 9.00
Smash – TaTS 9.00
TVS – LVS 9.00
HLK – ETT 9.00
HVS – GT aikaisintaan 13.30

Naiset

15.11. lauantai
Smash-Kotka – TaTS 10.00
OVS – HLK 10.00
HVS – Smash 10.00
ÅLK – LVS aikaisintaan 14.30
16.11. sunnuntai
Smash – ÅLK 10.00
TaTS – OVS 10.00
LVS – HVS 10.00
HLK – Smash-Kotka 10.00

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Heliövaara/Patten hävisi ATP… →