Fazer JGP Masters -voittajat palkintomatkalla Tukholmassa – ”Matka oli kaikin tavoin onnistunut”

21.10.2025  |  12:51  |  Raportit, Yhteistyökumppanuudet

Jo perinteeksi muodostunut Fazer JGP Masters -lopputurnauksen voittajien palkintomatka suuntautui 13.-15.10. Tukholmaan seuraamaan BNP Paribas Nordic Open -ammattilaisturnausta.

Matkalle lähti muutaman pois jäännin jälkeen viisi vuoden 2024 Masters-voittajaa eri ikäluokista; Kerttu Korpinen, Leo Puintila, Oliver Kiljunen, Stella Hanttu ja Wilhelmina Vainikka. Valmentajina matkalla toimivat Piia Suomalainen ja Erkki Viitasaari.

Fazer JGP -kilpailusarja on nuorille tarkoitettu kotimainen laadukas kilpailusarja, jossa pelataan 10-, 12-, 14- ja 16 -vuotiaiden luokissa. Kauden aikana pelataan kuusi osakilpailua sekä Masters, johon kutsutaan vuoden aikana kahdeksan eniten Yearly Race -pisteitä kerännyttä pelaajaa jokaisessa ikäluokassa.

Palkintomatka käynnistyi maanantaina ja saapumisen jälkeen ryhmä siirtyi lähes suoraan turnauspaikalle, missä vierähtikin koko päivä huipputenniksen parissa. BNP Paribas Nordic Open on ATP 250 -tason kilpailu, joka tunnettiin aiemmin nimellä Stockholm Open. Fazer on yksi turnauksen pääyhteistyökumppaneista ja oli tänäkin vuonna mahdollistamassa nuorten mestareiden palkintomatkaa.

Matka sai arvokkaan alun, kun kilpailunjohtaja ja entinen maailman huippupelaaja Thomas Enqvist toivotti suomalaisryhmän tervetulleeksi, esitteli turnausalueen ja kertoi kilpailun historiasta. Urallaan 19 ATP-turnausvoittoa saavuttanut ja maailmanlistalla neljäntenä majaillut Enqvist vastaili myös pelaajien sekä valmentajien kysymyksiin. Esittelykierroksen jälkeen Fazer tarjosi pelaajille herkullisen yllätyksen – pussillisen Fazerin tuotteita naposteltavaksi katsomoon.

Pelaajat seurasivat ammattilaisten otteluita kahden päivän ajan turnauspaikalla. Lisäksi palkintomatkaan mahtui harjoittelua. Ensimmäinen treeni pidettiin oman ryhmän kesken tiistaiaamuna, ja keskiviikon harjoitus järjestettiin puolestaan yhteistyössä Ruotsin U13-maajoukkueleirin kanssa Good to Great -akatemiassa. Lisäksi pelaajat nauttivat molempina päivinä lounaan akatemian ravintolassa ja pääsivät ohjatulle kierrokselle tutustumaan huippuolosuhteisiin.

”Vierailu Good to Great -akatemiassa oli myös erittäin inspiroiva. Näimme siellä harjoittelemassa muun muassa tuoreen Euroopan mestarin Niels McDonaldin, mikä varmasti kannustaa meidän huippujunnujamme treenaamaan entistä laadukkaammin – ehkä joskus jopa tässä samassa akatemiassa”, kertoi valmentaja Viitasaari.

Tähtipelaajista inspiraatiota arkeen

Valmentaja Viitasaari oli matkaan kokonaisuudessaan erittäin tyytyväinen. Otteluita seuratessa pelaajat ja valmentajat olivat yhdessä kiinnittäneet huomiota ammattilaisten kehonkieleen ja pieniin yksityiskohtiin.

”Matka oli kaikin tavoin onnistunut ja näimme kosolti laadukasta tennistä. Toivon, että pelaajille jäi mieleen se, kuinka rauhallisesti kaikissa otteluissa käyttäydyttiin – jopa mailan pompautuksia nähtiin harvoin. Usea matsi oli tiukka, ja pystyi hyvin aistimaan pienet usein henkisen puolen yksityiskohdat, jotka ratkaisivat voiton.”

Otteluista esiin nousi erityisesti kotiyleisön suosikit sekä huippunimet.

”Hienoja hetkiä olivat esimerkiksi Leo Borgin maanantai-illan voitto ja Ymerin veljesten keskinäinen kamppailu tiistaina. Juniorit innostuivat erityisesti isoista tähdistä, kuten Matteo Berrettinistä ja Alexei Popyrinista. Huippupelaajien näkeminen läheltä antaa varmasti jokaiselle junnulle lisää motivaatiota ja inspiraatiota omaan tekemiseen.”

Viitasaari kiitti vielä lopuksi matkan mahdollistajia.

”Iso kiitos Fazerille ja Tennisliitolle matkan järjestämisestä.”

Jaa:

Seuraava uutinen: ONSE Koululaisten mestaruuskilpailut… →