Ensimmäinen turnausvoitto on aina ikimuistoinen tapahtuma – ”Voitonhuuto kuului varmasti toiselle puolelle hallia”

Kisatilanne tarjoaa pelaajille tunteiden vuoristoradan, mikä saattaa jossain tilanteessa kauhistuttaa, mutta lopulta kuitenkin koukuttaa.

Jännitysnäytelmä on päättymässä.

Pelataan Smash Azets -turnauksen nelinpelin E-luokan finaalia, joka on venynyt tiukimmilleen.

Joni Toivola on yhdessä parinsa Mikael Toivosen kanssa voittanut turnauksen ykkössijoitetulta parilta avauserän 6–4. Toisessa erässä vastustajat ovat sen sijaan olleet parempia 6–3.

Mestaruus ratkottaisiin 10 pisteen tie-breakissa.

– Olihan se ottelu trilleri. Tie-breakea ennen oli sellainen hyvä jännitys ilmassa, jota olin omalta kilpaurheilu-uraltani kaivannutkin, naurahtaa Toivola.

Toivola–Toivonen on pitänyt hermonsa hyvin: pari on edennyt piste pisteeltä kohti mestaruutta ja hankkinut itselleen ottelupallon.

– Muistan sen ottelupallon erittäin hyvin. Tulin verkolle ja minulle tuli äärimmäisen helppo pallo, jonka iskisin tavallisesti kenttään kymmenen kertaa kymmenestä.

– Vastustajan epäpuhtaan osuman jälkeen pallo osui kuitenkin verkkonauhaan. Arvioin tilanteen väärin sillä pallo olisi pitänyt ottaa ilmasta ja tintata kenttään. Se moka oli YouTube-kamaa.

Kisatilanne on kisatilanne

Harjoituskentällä lyönti sujuu kuin unelma. Kämmen viuhuu pitkin linjaa silloin kuin pitää ja iskulyönnit ovat satavarmoja paikkoja päättää pallo. Syöttökin napsahtaa kenttään tarkasti, eikä kakkossyöttö jää ikinä verkkoon.

Kaikki kuitenkin muuttuu siinä kohtaa, kun pelataan virallisessa kilpailussa.

– Kilpailutilanteiden tuomat tunteet olivat yksi iso syy, miksi aloin pelata kilpatennistä. Numerolappu kun on rinnassa, niin se tuo liikkumiseen paljon lisää, Toivola kertaa.

– Harrastemielellä mennään, mutta aina pelataan tosissaan ja kunnioitetaan peliä, eikä vain höntsäillä.

Toivolalla on pitkä tausta kilpaurheilussa. Hän pelasi jääkiekkoa Mestiksessä ja golfia Suomen pääkiertueella sekä pääsi kokemaan paria European Challenge Tourin kilpailua. Sittemmin hän on työskennellyt urheiluvalmentajana, ja on nykyisin Uimaliiton koulutuspäällikkö.

Tennistä hän oli pelannut opiskeluvuosinaan ystäviensä kanssa, mutta vasta syksyllä 2020 hän tarttui mailanvarteen ensimmäistä kertaa kilpailumielessä.

– Tenniksessä kilpailtavaa riittää eri ikäluokkien ansiosta pitkälle tulevaisuuteen. Toinen syy kilpatenniksen aloittamisessa oli siinä, että halusin nähdä, onko mies kypsynyt henkisesti.

– Pelasin golfia tosissani, mutta noin 25-vuotiaana oivalsin, ettei mentaalipuoleni riitä pelaajaksi. Nyt, 42-vuotiaana, on ollut hienoa huomata, että kypsymistä on tapahtunut. Golfissa jokaiseen lyöntiin pitää keskittyä lyönti kerrallaan. Tenniksessä on henkisesti hyvin paljon samanlaista. Molemmat vaativat kanttia ja on ollut lohduttavaa huomata, että nykyisin käsittelee mentaalisen puolen paljon paremmin kuin nuorena miehenä.

Onnistumisia, voittoja ja riemua. Pettymyksiä, tappioita ja turhautumista.

Tennis tarjoaa tunteita puoleen jos toiseen: samaan aikaan laji voi olla kaunis, mutta myös armoton – niin E-luokan kansallisissa turnauksissa kuin grand slam -finaalissa.

– Ei samanlaisia tunteita pääse kokemaan toimistolla istuessa. Kilpailuvietti yhdistettynä hauskaan liikuntaan ja hyvään henkeen kilpailijoiden kesken, niin siihen tenniksen viehätys isossa kuvassa perustuu ainakin omalta osaltani, Toivola kertaa.

– Unohtamatta yksittäisiä onnistumisia pelin sisällä. Hyvä lyönti oikeassa paikassa, voittaminen ja pelien analysointi kaverin kanssa jälkikäteen tuovat tolkuttoman hyvän fiiliksen. Voin suositella kilpatennistä kaikille, sillä henki on ollut mahtava ja meidät on otettu hienosti mukaan uusina kasvoina.

Selkäranka ei katkennut

Epäonnistuneen ottelupallon jälkeen Toivola–Toivonen veti hetken henkeä. Parilla oli ottelun tie-breakissa yhä tukeva 9–5-johto, mutta itseluottamusta oli horjutettu. Kenties jopa kohtalokkaasti.

– Ajattelimme, että ei voi olla totta. Tuollaista paikkaa ei voi mokata, mutta se ei saa jäädä kummittelemaan takaraivoon, Toivola nauraa.

Niin ei käynytkään. Toisessa ottelupallossa Toivola asettui syöttämään, eikä edellispisteen epävarmuudesta ole enää tietoakaan.

Ykkössyöttö napsahtaa ruutuun kovaa ja tarkasti. Vastustaja saa mailansa väliin ja pystyy palauttamaan. Toivola on kuitenkin ehtinyt nousemaan syöttönsä turvin jo verkolle: sijoitus lentolyönnillä tyhjään kenttään ja piste kotiin.

Pari Toivola–Toivonen voittaa 6–4, 3–6, 10–5. Toivola ja Toivonen ovat napanneet uransa ensimmäisen turnausvoiton.

– Olihan se kieltämättä hieno fiilis. Tuuletuksissa riitti tunnetta. Voitonhuuto kuului varmasti toiselle puolelle hallia.

– Syksyn aikana pääsimme pokkaamaan vielä yhden turnausvoiton, mutta kyllä tuo ensimmäinen oli upea juttu.