Nuorten maajoukkuetoiminta
Nuorten maajoukkuetoiminnan ohjelma
- 2023 ohjelma ja kilpailukalenteri ml. arvokilpailut, Pohjoismaat ja Baltia (päivitetty 2.5.2023)
- Huom! Suomen ja Baltian kilpailut perustuvat maiden keskinäiseen yhteistyöhön. Pieniä muutoksia ja lisäyksiä on varmasti vielä luvassa niin kotimaassa kuin Baltiassa. Pohjoismaiden osalta kalenteria päivitetään sitä mukaan, kun kilpailuja julkaistaan TE- ja ITF-sivustoilla.
- Maajoukkueen kilpailumatka- ja leirikalenteria päivitetään kuukausittain.
Huomioithan, että kaikki maajoukkuetoiminta toteutetaan terveysturvallisuus huomioiden. On mahdollista, että esimerkiksi koronatilanne aiheuttaa peruutuksia tai muutoksia ohjelmaan lyhyelläkin varoitusajalla. Muutoksia päivitetään tasaisin väliajoin suoraan ohjelmaan ja niistä ilmoitetaan myös suoraan tapahtumiin ilmoittautuneille ja/tai kutsutuille osallistujille.
- Aiemmat ohjelmat ja kilpailukalenterit
- Ohjelma syksyllä 2021 (päivitetty 16.11.2021)
- Ohjelma vuonna 2022 (päivitetty 13.12.2022)
Maajoukkuetoiminnan arvot
Arvokilpailuiden valintakriteerit vuonna 2022 ja 2023
- Arvokilpailut ja valintakriteerit vuonna 2022 (päivitetty 8.12.2021)
- Arvokilpailut ja valintakriteerit vuonna 2023 (julkaistu 11.11.2022)
- Valintakriteerien tarkennukset kesälle 2023 (julkaistu 28.3.2023)
- EYOF 2023 Olympiakomitean valintajärjestelmä ja kriteerit (julkaistu 24.3.2023)
Ohjeita TE- ja ITF-kilpailuihin osallistuville pelaajille, valmentajille ja vanhemmille
Pelaajavalinnat kansainvälisiin arvokilpailuihin
- Pelaajavalinnat kesä 2023 (päivitetty 20.4.2023)
- Winter Cup 2023 (päivitetty 13.12.2022)
- Pelaajavalinnat kesä 2022 (päivitetty 23.6.2022)
Mikä on toiminnan tarkoitus?
- Huipputenniksen näkökulmasta tavoitteena on kasvattaa strategiakauden 2021-2024 aikana vähintään kuusi pelaajaa Tennis Europen 14-vuotiaiden rankingissa TOP-50 – ja ITF 18-vuotiaiden rankingissa vähintään kolme pelaajaa TOP-50 parhaan pelaajan joukkoon
- Strategisena valintana on kehittää Talin Tenniskeskuksessa toimivaa Tennisliiton valmennuskeskusta, jossa parhaat junioripelaajat harjoittelevat päivittäisvalmennuksessa, tehopäivillä ja 12-18-vuotiaiden ikäluokkien kärkiurheilijat kokoavilla maajoukkueleireillä
- Päivittäisvalmennuksen lisäksi valituille pelaajille tarjotaan myös räätälöityä osa-aikaista valmennusta Tennisliiton valmennuskeskuksella tukemaan arkiharjoittelua kotiseurassa
- Valmennuskeskus kokoaa pelaajia yhteisille kilpailumatkoille Tennis Europe ja ITF –kilpailuihin
- Maajoukkuetoiminnan piiriin kuuluvat myös:
- 12, 14 ja 16-vuotiaiden Winter Cup ja Summer Cup –turnaukset (tammi-helmikuussa ja heinä-elokuussa)
- 14-, 16- ja 18-vuotiaiden henkilökohtaiset EM-kilpailut (heinäkuussa)
- Alle 13-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailut
- kansainväliset TE- ja ITF-kilpailut Suomessa
Kenelle toiminta on tarkoitettu?
- Alle 12-, 14- ja 18-vuotiaiden ikäluokkien kärkiurheilijoille, joilla on osoittavat potentiaalia ja motivaatiota päästä 12–18-vuotiaiden huipputennispolulle
Mitä nuorten maajoukkuetoiminnalta voi odottaa?
- Maajoukkuetoiminnan piirissä olevat urheilijat saavat toiminnallista tukea kansainvälisten kilpailumatkojen, leirien sekä Tennisliiton valmennuskeskuksen toiminnan muodossa
- Toiminnallisella tuella tarkoitetaan esimerkiksi subventoituja osallistumismaksuja sekä Tennisliiton tukea, joka kohdistuu tapahtumaan osallistuvan valmentajan palkkakuluihin
- Tiivistä yhteistyötä valmennuskeskuksen ja maajoukkuevalmentajien sekä urheilijan henkilökohtaisen valmentajan välillä
- Tukea pelaajan henkilökohtaisen kehityssuunnitelman rakentamiseen sekä fyysiseen testaukseen ja kehityksen seurantaan
- Räätälöityjä koulutuksia muun muassa anti-dopingista, media- ja yhteistyökumppani suhteiden rakentamisesta sekä urheilijana kasvamisesta
- 12-18 -vuotiaiden huipputennispolulla olevat urheilijat voivat saada myös suoraa taloudellista tukea Tenniksen Tukisäätiön myöntämillä stipendeillä. Stipendien tarkoituksena on tukea lupaavimpien pelaajien matkaa kohti Juniorien Grand Slam -kilpailuja
Miten nuorten maajoukkuetoimintaan voi osallistua?
- Tennis Europe ja ITF – kilpailut Suomessa ja kilpailumatkat ulkomaille ovat avoimia kaikille kansainvälisen tason pelaajille, jotka mahtuvat kilpailuun mukaan rankingin perusteella tai järjestäjän myöntämällä villillä kortilla. Lähtökohtaisesti matkat toteutetaan kilpailun pääsarjaan.
- Ystävyysottelut, kansainväliset arvokilpailut sekä maajoukkueleirit ovat valintaperusteisia. Valinnat tehdään maajoukkuetoiminnan valintakriteerien mukaisesti.
Mitkä ovat sopivan tasoisia kilpailuja nuorten maajoukkuetoiminnan piirissä oleville urheilijoille?
- Fazer JGP –osakilpailut
- TEHO Sport Finnish Junior Tennis Tour ja Finnish Tour –osakilpailut
- TEHO Sport Tennisliiga ja 1.divisioona
- Tennis Europe kilpailut 12-, 14-, ja 16-vuotiaiden ikäluokissa
- ITF-kilpailut alle 18-vuotiaille sekä Suomessa pelattavat aikuisten $15 000 –tason ammattilaiskilpailut
- Kansalliset kilpailut (sopivia kilpailuja voi etsiä kätevästi täältä)
Kilpailukalenteria suositellaan suunniteltavan seuraavalla kolmijaolla:
- 1 / 3 kilpailuista tulisi olla linjassa pelaajan tason kanssa – tavoitteena: turnausvoitto
- 1 / 3 kilpailuista tulisi tarjota kohtuullista haastetta – tavoitteena: puolivälierä ja välierä
- 1 / 3 kilpailuista tulisi tarjota merkittävää haastetta – tavoitteena: 2.- ja 3.kierros
Ohjeita maajoukkuetoimintaan liittyen
- Kilpailumatkojen pelisäännöt ja kustannukset
- Kaikkien maajoukkuetoimintaan osallistuvien urheilijoiden ja valmentajien tulee suorittaa Puhtaasti ja Reilusti Paras –verkkokoulutukset. Koulutuksia suositellaan myös urheilijan vanhemmille.
- Tennisliiton vastuullisuusohjelma
Lisätietoa nuorten maajoukkuetoiminnasta:
Roope Kailaheimo
Huipputennis- ja tapahtumapäällikkö
Suomen Tennisliitto ry
puh. 010 574 3955 & roope.kailaheimo(at)tennis.fi