SM-kilpailuiden kaksinpelin finalistit selvillä – Haavisto ja Ahti sekä Lassila ja Leskinen kohtaavat sunnuntaina

20.12.2025  |  17:53  |  Raportit

Sisäkenttien SM-kilpailuiden, 9. TEHO Finnish Tour, kaksinpelin finalistit ratkottiin lauantaina Kauniaisissa. Kaksinpelin finaaleissa kohtaavat Ella Haavisto – Venla Ahti ja Jeri Lassila – Santtu Leskinen.

SM-KILPAILUT: KAAVIOT | OTTELUAIKATAULU
KUVAGALLERIA
LIVESTREAM

Haavisto ja Ahti kohtaavat kaksinpelin loppuottelussa

Naisten kaksinpelin välierät käynnistivät lauantain sisäkenttien SM-kilpailuissa. Kilpailun ykkössijoitettu Ella Haavisto (Smash) eteni loppuotteluun erittäin vakuuttavin ottein – Emma Kuusisto (JTS) kaatui puhtaasti 6-0, 6-0. Haavisto pelasi läpi ottelun hyvällä tempolla ja hallitsi pisteitä aktiivisella pelillä. Kokeneempi Haavisto ei tarjonnut Kuusistolle missään vaiheessa ottelua ilmaisia pisteitä. 20-vuotiaalle Kuusistolle kyseessä oli uran toinen välierä SM-tasolla. 23-vuotias Haavisto puolestaan jahtaa sunnuntain loppuottelussa uransa kolmatta kaksinpelin Suomen mestaruutta.

Ella Haavisto

Vastaan finaalissa asettuu Venla Ahti (Smash-Kotka), joka taistelee vuoden 2025 toisesta Suomen mestaruudesta. Ulkokenttien SM-kultamitalisti voitti Kauniaisissa välierissä toiseksi sijoitetun Nuppu Palmin (Smash) erin 6-2, 6-1. Ahti oli itse erittäin tyytyväinen välieräotteluun ja turnauksen nousujohteiseen vireeseen.

”Oli tosi hyvä matsi ja tuntui, että olin jokaisessa pisteessä läsnä. Se on ollut tämän viikon teema, kun kisat alkoivat tahmeasti. Tuntuu, että peli on päivä päivältä parantunut ja itseluottamus kasvanut. Nyt jokainen peli tähän mennessä on tuonut itsevarmuutta omaan peliin.”

Ahti ja Haavisto molemmat taistelevat Kauniaisissa vielä tuplakullasta – kaksikko pelaa yhdessä nelinpelin finaalissa lauantai-iltana. Sunnuntain loppuottelua Ahti odottaa innoissaan.

”Odotan innolla finaalia – tykkään pelata Ellaa vastaa, kun tietää, että vauhdikas peli on tulossa. Toivoo itse, että omat jalat riittää ja pysyy palloissa perässä. Silloin, kun Ellalla on kova päivä niin pallot viuhuvat vauhdilla. Innoissaan kuitenkin kohti huomista.”

VÄLIERÄT

[1] Ella Haavisto, Smash – Emma Kuusisto, JTS [6] 6-0, 6-0
[4] Venla Ahti – Nuppu Palm, Smash [2] 6-2, 6-1

Lassila vakuutti, Leskinen taisteli tiensä finaaliin

Miesten kaksinpelin välierissä nähtiin vauhdikasta tennistä. Toisessa välierässä kohtasivat sijoitusten mukaan Leevi Säätelä (HVS) ja Jeri Lassila (Smash). 20-vuotias Lassila lunasti lopulta finaalipaikan suoraan kahdessa erässä 6-4, 6-2. Smashin kasvatti pelasi läpi ottelun korkealla tasolla eikä luopunut johtoasemastaan missään vaiheessa. Lassila tavoittelee huomenna uransa toista SM-kultamitalia, mutta ensimmäistä sisäkentiltä.

”Tässä kisassa on oma peli tuntunut aika hyvältä. Samalla kaavalla mentiin tänään kuin aiemminkin – omalla pelillä ollaan päästy aika pitkälle niin sillä jatketaan. Huomenna tottakai tavoitteena SM-kulta.”

Lassilalla on takana nyt ensimmäinen syksy Yhdysvalloissa yliopistotenniksen parissa ja omien sanojen mukaan kehitys näkyy jo nyt pelissä merkittävästi.

”Yliopistotennis on auttanut tosi paljon. Tennis ja erityisesti fysiikka on mennyt paljon eteenpäin. Tuntuu paljon nopeammalta kentällä ja jaksan paljon paremmin. Tuntunut tosi hyödylliseltä jo nämä ensimmäiset neljä kuukautta,” päätti Lassila.

Toisessa välierässä ottivat mittaa hallitseva Suomen mestari Santtu Leskinen (Ducks) ja sijoittamaton Alex Hedman (HVS). Leskinen aloitti ottelun vahvasti ja vei nimiinsä avauserän nopeaan tahtiin. Ensimmäistä kertaa SM-välierässä esiintynyt 29-vuotias Hedman kuitenkin nosti tasoaan toiseen erään. Toisen erän tie-breikissä Hedman esiintyi varmasti, kun taas Leskinen sortui virheisiin. Finaalipaikka ratkaistiin näin ollen kolmannessa erässä, jossa edettiin tasatahtia. Lopulta ratkaisevan syötönmurron hankki Leskinen erän ja ottelun viimeisessä pelissä – finaalipaikka sinetöitiin lukemin 6-2, 6-7, 7-5.

VÄLIERÄT

[2] Leevi Säätelä, HVS – Jeri Lassila, Smash [3] 6-4, 6-2
[5] Santtu Leskinen, Ducks – Alex Hedman, HVS 6-2, 6-7, 7-5

KAAVIOT & TULOKSET

NAISTEN KAKSINPELI
MIESTEN KAKSINPELI

NAISTEN NELINPELI
MIESTEN NELINPELI
SEKANELINPELI

SM-kilpailut jatkuvat lauantaina vielä nelin- ja sekanelinpelin loppuotteluilla. Sunnuntaina edessä on kaksinpelin loppuottelut klo 13.00 alkaen.

SM-kilpailuita on mahdollista seurata myös livestreamin välityksellä Tennisliiton YouTube-kanavalta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Tennisliitto (@tennisfin) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Tennisliitto (@tennisfin) jakama julkaisu

Jaa:

Seuraava uutinen: Nelinpelin SM-kultaa Alopaeus/Martikainen… →