Uutiset
Nieminen odottaa tiukkaa maaottelua – ”Odotan intensiivistä tunnelmaa, kun pelataan vieraskentällä.”
11.9.2025 | 21:21 | Ennakot

Suomi kohtaa Bulgarian vieraskentällä Davis Cupissa viikonloppuna 13.-14.9.
Joukkue on valmistautunut tulevaan maaotteluun kuluvan viikon ajan paikan päällä Bulgarian helteessä. Ottelu pelataan ulkona massakentällä Plovdivin kaupungissa. Kapteeni Nieminen on tyytyväinen joukkueen valmistautumiseen tähän asti.
”Valmistautuminen on sujunut ihan hyvin. Tultiin hyvissä ajoin paikan päälle – monelle pelaajalle oli edessä alustan vaihto (kovilta kentiltä). Tuntuu, että pelaajat ovat tottuneet olosuhteisiin hyvin. Lämmintä on ja pallo lähtee herkästi mailasta niin hyvä, että monta treeniä ollaan saatu alle ja vielä on pari päivää aikaa otteluihin. Innokkain mielin odotetaan viikonloppua”, kommentoi Nieminen torstaina aamuharjoitusten jälkeen.
Kysyttäessä, mitä Davis Cup -viikkoon kuuluu harjoittelun lisäksi, mainitsi Nieminen ykkösasiana yhdessäolon joukkueen kesken.
”Mahdollisimman paljon yhdessäoloa. Vietetään mukavaa aikaa yhdessä, ja siitä joukkue yhdistyy entisestään. Meillä on hyvä lähtötilanne – hyvä henki ja kaikki tuntevat toisensa entuudestaan. Ruokitaan hyvää tunnelmaa lisää niin hyvin menee.”
Maaottelu käynnistyy lauantaina klo 12.00. Arvonta ja joukkueiden nimeäminen on ohjelmassa perjantaina. Suomen joukkueen muodostavat Otto Virtanen (ATP-141), Eero Vasa (ATP-504), Emil Ruusuvuori (ATP-677), Oskari Paldanius (ATP-963) ja Harri Heliövaara (nelinpelin ATP-7). Edessä on kapteeni Niemisen mukaan tunnelmallinen vierasottelu Suomen viisikolle.
”Odotan intensiivistä tunnelmaa, kun pelataan vieraskentällä. Hyvällä itseluottamuksella, mutta nöyrästi aina lähdetään oli vastassa ketä tahansa. Odotan kovia kamppailuja ja varmasti vastustajat tulevat taistelemaan viimeiseen pisteeseen asti; koitetaan iskeä kovemmin takaisin.”
KUVAPANKKI
DAVIS CUP KOTISIVUT
Yle välittää suorana Suomen ja Bulgarian välisen maaottelun.
Ottelut näkyvät Yle Areenassa suorana koko viikonlopun ajan. TV2-kanavalla lauantaina lähetys käynnistyy koosteella klo 16.00 ja sunnuntaina TV2 liittyy mukaan klo 12.05. Ottelut käynnistyvät Bulgariassa lauantaina klo 12.00 ja sunnuntaina klo 11.00.
Jaa: