Uutiset
Nelinpelin SM-kultaa Alopaeus/Martikainen ja Ahti/Haavisto pareille
20.12.2025 | 19:54 | Raportit
SM-kilpailuiden, 9. TEHO Finnish Tour, ensimmäiset kultaiset mitalit jaettiin lauantaina. Nelinpelin Suomen mestareiksi kruunattiin Alopaeus/Martikainen ja Haavisto/Ahti parit. Sekanelinpelissä mestaruutta tuulettivat Tiainen/Virtanen.
Miesten nelinpelin loppuottelussa kohtasivat Felix Alopaeus (Smash)/Otso Martikainen (HVS) ja Juho-Eric Biggs (SVS)/Lucas Eriksson (ÅLK). Kilpailun kolmanneksi sijoitetut Alopaeus ja Martikainen jatkoivat läpi turnauksen nähtyä hienoa yhteispeliä myös loppuottelussa. Kaksikko pääsi tuulettamaan Kauniaisten kovilla sisäkentillä nelinpelin SM-kultaa lukemin 6-2, 6-4. Avauserässä parivaljakko siirtyi nopeasti johtoon eikä sitä enää luovuttanut. Toisessa erässä pari puolestaan kipusi takaa-ajoasemasta ensin tasoihin ja sitten ohi. Mestaruuspallo ratkesi Martikaisen läpisyöttöön.
Suomen mestaruus oli molemmille pelaajille uran ensimmäinen nelinpelissä – Martikainen tuuletti aiemmin kesällä kaksinpelin Suomen mestaruutta ulkokentillä. Vuosi oli myös menestyksekäs hopeamitalin saaneelle Biggsille, joka puolestaan voitti kesällä nelinpelin SM-kultaa yhdessä Patrik Niklas-Salmisen kanssa. 17-vuotiaalle Erikssonille SM-mitali oli ensimmäinen aikuisten tasolla.
Naisten nelinpelin finaalissa vastakkain asettuivat kärkiparit; ykkössijoitetut Ella Haavisto (Smash)/Venla Ahti (Smash-Kotka) ja toiseksi sijoitetut Aada Inna (HVS)/Eeva Ristola (Smash-Kotka). Aiemmin lauantaina jo kaksinpelissä välierävoitot napanneet Haavisto ja Ahti aloittivat nelinpelin finaalin terävästi voittamalla ensimmäisen erän nopeaan tahtiin 6-2. Toisessa erässä nähtiin useampia syötönmurtoja, mutta lopulta ykkössijoitetut Haavisto ja Ahti tuulettivat nelinpelin mestaruutta 6-2, 6-4. Voitto varmisti sen, että kilpailussa nähdään tuplakultamitalisti, kun kaksikko kohtaa huomenna kaksinpelin loppuottelussa.
Innalle ja Ristolalle nelinpelin SM-mitali oli vuoden toinen; pari tuuletti Suomen mestaruutta kesällä Kaarinan ulkokentillä.
Sekanelinpelin loppuottelussa SM-kultamitalit ripustettiin Jussi Tiainen (V-P)/Emma Virtanen (ÅLK) parin kaulaan. Pari puolusti viime vuodelta sekanelinpelin Suomen mestaruutta voitokkaasti. Loppuottelussa kaatui kilpailun ykkössijoitettu pari Niklas Korsström (GT)/Iben Mol (LVS) erin 7-5, 6-4.
TULOKSET
[1] Ella Haavisto, Smash/Venla Ahti, Smash-Kotka – [2] Aada Inna, HVS/Eeva Ristola, Smash-Kotka 6-2, 6-4
[3] Felix Alopaeus, Smash/Otso Martikainen, HVS – [4] Juho-Eric Biggs, SVS/ Lucas Eriksson, ÅLK 6-2, 6-4
[1] Niklas Korsström, GT/Iben Mol, LVS – Jussi Tiainen, V-P/Emma Virtanen, ÅLK 5-7, 4-6
KAAVIOT & TULOKSET
NAISTEN KAKSINPELI
MIESTEN KAKSINPELI
NAISTEN NELINPELI
MIESTEN NELINPELI
SEKANELINPELI
SM-kilpailuiden viimeinen pelipäivä on edessä sunnuntaina, kun kaksinpelin loppuottelut pelataan klo 13.00 alkaen. Kaksinpelin finaaleissa kohtaavat Ella Haavisto (Smash) – Venla Ahti (Smash-Kotka) ja Jeri Lassila (Smash) – Santtu Leskinen (Ducks). Lue lisää kaksinpelien välieristä.
Jaa:


