Hannu Helminen ja Lars Sjöman tuplamestareiksi

14.2.2018  |  13:46  |  Raportit

M50-finalisteilla, Riku Ainolalla (vas.) ja Tapio Rossilla, on M60 nelinpelin mestari Matti Timosen mukaan ilmeisesti sama parturi.

Reilut puolentoista sataa senioria osallistui HVS-Tenniksen Talissa järjestämiin seniorien tasavuosien (40, 50, 60, 70 ja 80v) SM-kisoihin. Finaaleissa kohtasivat toisilleen tutut pelaajat, mutta aivan yllätyksittä ei kuitenkin selvitty.

Vuonna 1955 syntyneet Martin Björnström, HLK, ja Riku Helminen, HTC, kohtasivat ensimmäisen kerran 1970-luvun alkupuolilla Meilahden kuplahallissa, kun junioripojat karsivat siitä, kuka pääsee edustamaan Suomen Orange Bowlissa.  Björnström voitti sen ottelun ja lähti Floridaan Jukka Näräkän ja Timo Peltosen kanssa. Toinen kohtaaminen oli P18 SM-kisoissa; Björnström voitti Helmisen puolivälierissä ja kukisti finaalissa nykyisin Etelä-Carolinassa valmentajana toimivan Tapani ”Kukkeli” Häyrisen.
Miesten luokissa kaksikko ei sitten enää kohdannutkaan, Björnström keskittyi squashiin ja Helminen muutti ulkomaille 22 vuodeksi.
Nyt M60-finaalissa Björnström meni nopeasti 4-1 johtoon, mutta Helminen tasoitti 4-4:een. Björnström voitti erän 6-4 ja toisen 6-2.  Helminen lähti seuraavana päivänä Espanjaan, jossa asuu osan vuotta. Ohjelmassa on kolme seniorien ITF-kisaa. Heinäkuussa hän järjestää Suomessa jälleen seniorien ITF-kisan, joka on 2. kategoriaa. Björnström pelaa sen sijaan Hiekkaharjun M65-luokan SM-kisoissa.

Martin Björnström (vas.) kukisti Riku Helmisen M60-finaalissa.

Helmiset

Alun perin hämeenlinnalaiset Helmisen veljekset Hannu ja Riku ovat ikänsä käyneet kisaa siitä, kumpi on parempi, komeampi jne. Tässä kisassa heistä vanhempi, TCT:n Hana, otti tuplamestaruuden M70-luokassa, kun kaksinpelin finaalissa kukistui ykkössijoitettu TTS:n Jyrki Montell 6-3, 6-3. Helminen ja Montell kohtasivat nelinpelin välierissäkin, josta Helminen ja Roger Strömberg etenivät loppuotteluun. Siinä pari kukisti Tarmo Jokisen ja Hans Söderströmin 6-4, 6-2.

Tuplamestarit

Hana Helmisen lisäksi tuplamestari on myös Smashin Lars Sjöman. Perhetilanteen vuoksi Lasse ei ollut mukana SM-kisojen kaksinpeleissä kolmeen vuoteen.
-Nytkin tuntui siltä, ettei tule mitään, mutta kolmannessa ottelussa, joka oli finaali, peli aukesi, totesi Sjöman, M80 kaksinpelin mestari.
Finaalissa hän voitti Pentti Seppälän 6-3, 6-1 ja otti nelinpelin mestaruudenkin parinaan seurakaveri Pekka Olkkonen. Voitto Reino Heinämaasta ja Pentti Vaalamosta tuli vasta kolmannen erän ottelutie-breakissa 10-5.
Kisan jälkeen Sjöman lähti poikansa kanssa seuraamaan talviolympiakisoja Etelä-Koreaan.

Kissing the trophy

N70-luokkaa ei saatu pystyyn, joten siihen ilmoittautuneet HVS:n Tuija Hannukainen ja HTS:n Marja-Liisa Hedman, kestomenestyjät, kisasivat N60-luokassa. Hannukainen meni vain kolme peliä kahdessa ottelussa menettäneenä loppuotteluun, jota kohti 6-1, 5-1.
-Oli käydä vanhanaikainen, naurahti Hannukainen. – Niin kuin en tietäisi, että Marja-Liisaa vastaan ei voi höllätä yhtään eikä missään vaiheessa.
Hedman nousi tasoihin, mutta ei saanut ottelua kolmanteen erään, Hannukainen voitti erän 7-5.

Salama-alku

M50-luokan kaksinpelin finaalin ensimmäisen erän vei Var-Ten Tapio Rossi reilussa vartissa luvuin 6-1.
Hitaan alun ottanut HyTS:n Riku Ainola pääsi pelivauhtiin toisessa erässä ja oli lähellä viedä ottelun kolmanteen erään. Rossi piti kuitenkin pintansa ja otti erän 6-4.
Miesten aiempia kohtaamisia johtaa 5-3 Ainola, 57, mutta neljässä viimeisimmässä voitot ovat nyt tasan 2-2. Vasuri Rossi, ensi kuussa 52v, on jonossa olkapääleikkauksiin. Syötön hän joutuu vaivojen vuoksi lyömään sivusta, mutta peruslyönnit sujuvat.
-Pelivuosia olisi hyvinkin edessä 25, joten toivottavasti leikkauksista on apua, sanoi Rossi.
Riku Ainola oli varvasvaivojen vuoksi pelaamatta pari vuotta, mutta nyt pelaaminen jälleen sujuu. Hän on juuri myynyt tilitoimistonsa ja jää vapaaherraksi.
-Nyt sitten kisoihin aina, kun ”paikat” kestävät, totesi Ainola.
HVS-Tenniksen järjestämiin tasavuosien SM-luokkiin tuli 171 ilmoittautumista. Suurin luokka oli M50, jossa oli 29 osallistujaa, M60-luokassa oli 22 ja M70-luokassa 20 osallistujaa.
Seniorinaiset pelaavat ahkerasti sarjatennistä, mutta henkilökohtaisiin SM-kisoihin toivottaisiin lisää osallistujia.

Teksti ja kuvat: Riitta Närhi

Seniorien 40/50/60/70/80 sisäkenttien SM-kilpailut 2018
7.-13.2.2018 Tali, Helsinki
Järj: HVS

Luokkien voittajat

Kaksinpelit
M40 Alexander Lindholm HVS
N40  Laura Juvonen HLK
M50 Tapio Rossi Var-Te
N50  Päivi Kilpeläinen TTS
M60 Martin Björnström HLK
N60 Tuija Hannukainen HVS
M70 Hannu Helminen TCT
M80 Lars Sjöman Smash
N80 Taina Majaniemi TVS

Nelinpelit
M40 Matti Malmberg HyTS/Toni Rintala HyTS
M50 Robin Harms OTC/Jyrki Paavolainen OTC
M60 Jussi Juvakoski HVS/Matti Timonen HVS
N60 Lea-Marita Blomqvist HVS/Leena Ranta HVS
M70 Hannu Helminen TCT/Roger Strömberg ETS
M80 Lars Sjöman Smash/Pekka Olkkonen Smash

Jaa:

Seuraava uutinen: Davis Cup: Suomi… →