Eklundista vuoden 12. suomalainen turnausvoittaja ammattilaiskiertueella

10.11.2018  |  18:49  |  Raportit

Mia Eklund on voittanut yhdessä serbialaisen Bojana Marinkovicin kanssa nelinpelimestaruuden $15,000 ITF-turnauksessa Tunisiassa. Eklund on tämän vuoden 12. suomalaisvoittaja ammattilaiskiertueella!

Toiseksi sijoitetut Eklund (WTA-636) ja Marinkovic (WTA-620) eivät olleet aikaisemmin pelanneet yhdessä, mutta parivaljakko löysi yhteisen sävelen nopeasti kovilla ulkokentillä pelatussa turnauksessa. Loppuottelupaikkaan vaadittiin kolme voittoa. Varsinkin puolivälierävoitto oli todellinen taisteluvoitto, sillä he voittivat venäläisparin äärimmäisen niukasti Polina Kozyreva/Daria Solovyeva 6-7, 7-6, 10-3. Välierässä 24-vuotias Eklund ja 22-vuotias Marinkovic pelasivat erinomaisesti voittaen kolmanneksi sijoitetun duon Miriana Tona (ITA)/Chelsea Vanhoutte (BEL) 6-1, 6-3.

– Hienosti on sujunut parini kanssa, meillä on hyvä tiimihenki. Puolivälierä oli todellinen taistelu. Lähtökohta otteluun ei ollut ihanteellinen, sillä en saanut tarpeeksi pitkää taukoa kaksinpelini jälkeen (Eklund hävisi toisella kierroksella) ja en kerennyt syömään kunnolla – lisäksi olosuhteet olivat haastavat. Mutta saimme otettua voiton siitä ja välierässä pelasimme myös hyvin, kommentoi Eklund taivalta loppuotteluun.

Finaalissa olivat vastassa ykköseksi sijoitetut Tamara Curovic (SRB)/Eliessa Vanlangendonck (BEL). Eklund/Marinkovic avasivat vahvasti vieden avauserän nopeasti 6-1. Toinen erä oli tiukempi, mutta senkin suomalais-serbialaispari käänsi itselleen tiebreikissa vastustajien eräpalloista huolimatta 7-6(8).

– Loppuottelu oli hyvä. Ensimmäinen erä oli todella hyvä meiltä, toisessa erässä sääolot olivat haasteelliset ja vastustajat alkoivat pelata paremmin. Olemme todella tyytyväisiä voitosta, tyytyväinen Eklund kommentoi.

TULOKSET

Kyseessä oli siis 24-vuotiaan Eklundin ensimmäinen turnausvoitto tänä vuonna. Viime vuonna hän voitti uransa ensimmäiset tittelit – vuoden aikana kertyi yksi kaksinpeli- ja kolme nelinpeliturnausvoittoa ITF-kiertueella.

– Vuoteni ei ole ollut paras mahdollinen ja hieman olen ollut loukkaantuneenakin, joten tämä voitto tuntuu erityisen hyvältä, päätti Eklund.

Uskomaton vuosi – 12 suomalaisvoittajaa ammattilaistasolla

Eklundista tuli peräti 12. suomalainen, joka juhlii ammattilaisturnausvoittoa tänä vuonna. Alla on listattuna tämän vuoden voittajat.

Naiset
Emma Laine: yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto
Oona Orpana: yksi kaksinpelin ja kaksi nelinpelin ITF-turnausvoittoa
Anastasia Kulikova: kaksi kaksinpelin ITF-turnausvoittoa
Mia Eklund: yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto

Miehet
Henri Kontinen: nelinpelin ATP 250 -, ATP 500 – ja ATP Masters 1000 -turnausvoitto
Harri Heliövaara: kaksi nelinpelin ATP Challenger-mestaruutta, kaksi kaksinpelin ja viisi nelinpelin ITF-turnausvoittoa
Emil Ruusuvuori: kolme kaksinpelin ja kolme nelinpelin ITF-turnausvoittoa
Patrik Niklas-Salminen: yksi kaksinpelin ja seitsemän nelinpelin ITF-turnausvoittoa
Otto Virtanen: yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto
Eero Vasa: yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto
Patrick Kaukovalta: yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto
Taneli Tenhunen: yksi nelinpelin ITF-turnausvoitto pyörätuolitenniksessä

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Tennisliiga:… →