Uutiset
Virtanen taipui Australian avointen karsintojen ensimmäisellä kierroksella
13.1.2026 | 06:43 | Raportit
Otto Virtanen hävisi Australian avointen karsintojen ensimmäisellä kierroksella.
Karsintojen 12. sijoitettu Virtanen (ATP-126) kärsi tappion kolumbialaiselle Nicolas Mejialle (ATP-169) kolmessa erässä 3-6, 6-3, 4-6. Kyseessä oli samalla Virtasen kauden ensimmäinen ottelu.
Virtasella oli ottelun voiton avaimet jo käsissä, kun suomalainen johti kolmatta erää syötönmurrolla 2-1, mutta ei lopulta onnistunut pitämään omaa seuraavaa syöttövuoroa pitkän taistelun jälkeen. Lopulta Mejia onnistui vielä toistamiseen voittamaan kovasyöttöisen suomalaisen syöttövuoron erän ratkaisuvaiheilla ja pääsi samalla tuulettamaan karsintojen toisen kierroksen paikkaa.
24-vuotias suomalainen paukutti ottelussa yhteensä 40 läpilyöntiä, mutta sortui myös painostamattomiin virheisiin 34 kertaa. Mejian vastaava luku oli ainoastaan 12.
Virtanen ei ole vielä urallaan onnistunut voittamaan ottelua Australian avoimissa – pelit ovat päättyneet kolmesti karsintojen avauskierrokselle ja kertaalleen pääsarjan ensimmäiselle kierrokselle.
AUSTRALIAN AVOIMET | KARSINNAT
Jaa:
