Viikkokatsaus 34/2025 – Virtanen jäi karsintoihin US Openissa, Niklas-Salminen välierissä Kreikassa

22.8.2025  |  07:25  |  Raportit

Virtasen pelit päättyivät US Openissa. Niklas-Salminen, Vasa, Kaukovalta ja Blomqvist nähdään jatkossa ammattilaiskentillä. Seniorit ja juniorit taistelevat SM-mitaleista kotimaassa.

Virtanen taipui US Openin karsinnoissa

Otto Virtanen kärsi tappion US Openin karsintojen toisella kierroksella torstaina. Karsintojen yhdeksänneksi sijoitettu Virtanen (ATP-117) hävisi sveitsiläiselle Leandro Riedille (ATP-436) erin 6-7(8), 4-6. Virtasella oli avauserän tiebreikissä kaksi eräpalloa, mutta suomalainen ei onnistunut ratkaisupisteissä. Lopulta sveitsiläinen kampesi itsensä otteluvoittoon.

Kyseessä oli Virtasen ensimmäinen kilpailu polvivamman jälkeen, joka piti suomalaisen poissa kisakentiltä kesäkuun alusta alkaen. Virtanen voitti ensimmäisen ottelunsa US Openin karsinnoissa, kun tiistaina kaatui Benjamin Willwerth (ATP-1178) erin 6-7(5), 6-3, 6-2.

US OPEN KARSINNAT

Virtasen lisäksi US Openissa suomalaisista pelaavat Emil Ruusuvuori, Harri Heliövaara sekä juniorit Oskari Paldanius ja Linus Lagerbohm. Ruusuvuori nähdään pääsarjassa suojatun rankingin voimin – avauskierroksella vastaan asettuu australialainen Alexei Popyrin (ATP-37). Pääsarjan ensimmäisen kierroksen ottelut pelataan sunnuntaista tiistaihin. Sunnuntain otteluohjelmaa ei olla vielä julkaistu. Muut sarjat käynnistyvät myöhemmin New Yorkissa.

Niklas-Salminen välieriin Kreikassa

Patrik Niklas-Salminen on pelannut kuluvalla viikolla ATP Challenger -kiertueella Kreikassa. Niklas-Salminen ja Victor Cornea ovat yhdessä turnauksen ykkössijoitettu pari ja edenneet välieriin kahdella voitolla. Avauskierroksella suomalais-romalainen pari voitti italialaiset Luca Castagnola/Pietro Fellin selkein lukemin 6-1, 6-2. Puolivälierissä pari joutui tiukempaan testiin, mutta selvisi voittajana Pavlos Tsitsipas/Enzo Wallart paria vastaan erin 6-7(5), 6-3, 10-5.

Välierissä perjantaina Niklas-Salminen/Cornea kohtaa parin Stefanos Sakellaridis/Petros Tsitsipas. Ottelu on ohjelmassa aikaisintaan klo 14.00.

ATP CHALLENGER TOUR 50 | KREIKKA

Vasa, Kaukovalta ja Blomqvist jatkossa ITF-kiertueella

Eero Vasa on vahvassa vauhdissa Sloveniassa $30,000 ITF-kilpailussa. Viidenneksi sijoitettu Vasa on edennyt kaksinpelin puolivälieriin ja nelinpelin välieriin yhdessä Patrick Kaukovallan kanssa. Vasa kohtaa puolivälierissä turnauksen toiseksi sijoitetun pelaajan. Nelinpelissä Vasa/Kaukovalta ovat kärkisijoitettuja.

Jatkossa puolivälierissä nähdään myös Clarissa Blomqvist Tunisiassa $15,000 ITF-kilpailussa. Kahdeksanneksi sijoitettu Blomqvist on taistellut kovilla ulkokentillä kaksi kolme eräistä voittoa ja seuraavaksi kohtaa kilpailun ykkössijoitetun pelaajan.

Puolassa Vesa ja Venla Ahdin ottelut päättyivät kaksinpelin karsintoihin.

M25 ITF WORLD TENNIS TOUR | SLOVENIA
M15 ITF WORLD TENNIS TOUR | PUOLA
W15 ITF WORLD TENNIS TOUR | TUNISIA
W15 ITF WORLD TENNIS TOUR | PUOLA

Senioreiden nelinpelin SM-kilpailut Hyvinkäällä

Seniorit kilpailevat 19.-24.8. nelinpelin SM-mitaleista Hyvinkäällä. Kyseessä on tasakymppien SM-kilpailut ja kilpailu pelataan 40-80 -vuotiaiden ikäluokissa. SM-mitalit jaetaan nelinpelissä sekä sekanelinpelissä. Viime viikolla pelattiin senioreiden kaksinpelin SM-kilpailut Vierumäellä.

SENIOREIDEN SM-KILPAILUT, NELINPELI ja MIXTY | HYVINKÄÄ, HYTS

Juniorien SM-mitalit jaossa Oulussa ja Lahdessa

Kauden 5. Fazer JGP -osakilpailu pelataan tällä viikolla 12- ja 16-vuotiaiden ikäluokissa. Kyseessä on samalla ikäluokkien ulkokenttien SM-kilpailut. Viime viikolla ohjelmassa oli 14-vuotiaiden SM-kilpailut Joensuussa.

Taistelu SM-mitaleista käynnistyy perjantaina 22.8. ja voittajat ovat selvillä maanantaina 25.8. 12-vuotiaat kilpailevat Oulussa ja 16-vuotiaat Lahdessa. Kilpailuiden kaaviot ja otteluohjelmat löytyvät Ässästä.

5. FAZER JGP, SM-KILPAILUT 16V | LAHTI, LVS
5. FAZER JGP, SM-KILPAILUT 12V | OULU, OVS

Juniorit maailmalla

Suomalaisjunioreiden ottelut tulivat päätökseen kansainvälisillä kentillä. Oskari Paldanius (Smash) ja Linus Lagerbohm (HVS) pelasivat korkeatasoisessa alle 18-vuotiaiden ITF-kilpailuissa Yhdysvalloissa.

J300 ITF WORLD TENNIS TOUR JUNIORS | YHDYSVALLAT
ALLE 14V TENNIS EUROPE, 2. KATEGORIA | UNKARI
ALLE 14V TENNIS EUROPE, 3. KATEGORIA | TSEKKI

Jaa:

Seuraava uutinen: Laadukas lasten toiminta… →