Tennis.fi

Jaa:

Kevin Anderson palasi huipulle – muutos voi jatkua läpi uran

30.10.2017 - 19:00

Kuva. All Over Press. Kevin Anderson (RSA) competing in the Men's Semi-Finals at the 2017 US Open Tennis Championships.

Tätä tenniskautta on sävyttänyt monien pelaajien paluu huipulle. Myös Kevin Anderson on yksi uusia keinoja löytäneistä entistä ehommista pelaajista.

Kevin Anderson vaikutti viime kauden jälkeen sellaiselta tyypilliseltä pelaajalta, jonka ura on 30-vuotiaana hiipumassa. Olkapää, polvi, nilkka nivunen… Anderson joutui viime vuonna jopa vetäytymään yhdeksästä kisasta.

Viime vuoden ja tämän vuoden alun teemana miesten ammattilaistenniksessä on ollut pitkältä tauolta kovalle tasolle palaaminen tauko hyödyntämällä. Rafael Nadal ja Roger Federer saivat viime syksyn levosta ja harjoittelusta fyysisen boostin, joka on johtanut kummallakin tämän vuoden kahteen Grand Slam -voittoon. Molempien uran parhaan vaiheen luultiin olevan ohi.

Anderson on tehnyt yhtä lailla oman pienimuotoisen paluunsa huipulle, ja on jopa pelannut tänä vuonna elämänsä tennistä. Loppukesän US Openissa hän pelasi uransa ensimmäisen Grand Slam -finaalin, jossa Nadal oli parempi erin 3–0.

Anderson onkin alkavassa Pariisin Masters-kisassa niitä pelaajia, jotka taistelevat viimeisistä paikoista Lontoon ATP-finaaliturnaukseen.

 

Jättiläinen esille

Andersonin tämän vuoden kehityksessä avainasemassa on ollut henkinen puoli. Anderson ja hänen valmentajansa Neville Godwin kertoivat syksyllä ATP:n verkkosivujen laajassa haastattelussa siitä, kuinka viime vuoden loukkaantumisten aiheuttamilla tauoilla alettiin harjoitella mentaalipuolta. Anderson käytti apunaan myös urheilupsykologia.

Tämän seurauksena tänä vuonna kentällä on nähty aiempaa tunteellisemmin esiintyvä eteläafrikkalainen. Anderson tuulettaa nyrkki pystyssä ja huutaa ”come on”. Tällä on poistettu 203-senttiseltä pelaajalta hänen aiempaa tyypillistä pitkän ihmisen itsensä taustalle häivyttämistä. On parempikin, että pitkä pelaaja näyttää hurjalta ja luo pelottavaa efektiä. Anderson on myös analyyttisenä tyyppinä saattanut miettiä otteluissa liikaakin.

– En sanoisi, että ylianalysoin aiemmin, mutta olen luonteeltani kriittinen itseäni kohtaan. Olen nyt päässyt osasta siitä eroon, Anderson kertoi Tennis.fi:lle viime viikon Tukholman avoimissa.

 

Pitkien miesten muutos

 

On Anderson muuttunut vuosien mittaan myös pelillisesti. Hän teki läpimurron vuonna 2008 voittamalla Miamin Mastersissa Novak Djokovicin. Muutamaa viikkoa myöhemmin Anderson löi Jarkko Niemisen Talissa Davis Cupin ottelussa Suomi–Etelä-Afrikka. Tuohon aikaan Anderson oli pitkäksi pelaajaksi yllättävän kova puurtaja ja prosenttipelaaja. Toki voimaa oli jo silloin.

Nyt Anderson on vahva koko kentän pelaaja, joka voi pelata takaa tai verkolta. Syöttö ja kämmenlyönti tuottavat tehoa, viime aikoina ovat parantuneet rystypelaaminen ja syötönpalautus.

– Ehdottomasti ovat parantuneet. Tunnen pelaavani urani parasta peliä ja olen aina pitänyt itseäni koko kentän pelaajana – olen voinut pelata takaa tai tulla verkolle. Kyllä kaikki osa-alueet ovat parantuneet jatkuvasti, ja sen eteen on tehty töitä.

Anderson, Juan Martin Del Potro ja Marin Cilic ovat kaikki 198–203-senttisiä pelaajia, jotka ovat tulleet huipulle yllättävän varmoina ja jauhavina pitkinä miehinä, mutta ovat jatkuvasti peliään kehittäen muuttuneet pommittajiksi. Andersonia lukuun ottamatta kolmikolla on ollut pitkin matkaa kehittämistä jopa syötössä.

Vaikka Anderson oli nuorempana hyvä pelaaja puurtamaan, vaatii jalkatyö pitkältä mieheltä aina ekstraa. Anderson kiinnittää liikkumiseen paljon huomiota. Eikä jalkatreeni tälläkään tasolla ole välttämättä niin erilaista kuin kenen tahansa harrastajan seuratreeneissä; Anderson linkkasi taannoin Twitteriin videon, jossa Godwin löi hänelle läheltä verkkoa kopasta hiljaisia palloja ympäri kenttää ja Anderson haki pallon toisensa perään nurkista.

– Jalkatyö tulee totta kai lihasmuistista, mutta se vaatii silti hieman aktivointia.

 

Teksti: Janne Eerikäinen

Seuraava uutinen: Davis cup: Suomi… >