Kosonen ja Timonen 20-vuotiaiden Suomen mestareiksi

10.6.2013  |  16:44

Alle 20-vuotiaiden SM-kilpailut pelataan kerran vuodessa, ulkokentillä. Tänä vuonna kisat käytiin Tampereen tenniskeskuksessa TaTS:n järjestäminä.

Nuorten miesten Suomen mestaruudesta kilpaili kuusi pelaajaa. Kärkisijoitetut TaTS:n Pyry Hyrkkönen (1.) ja
Smashin Mika Kosonen (2.) etenivät loppuotteluun – Pyryllä oli tiukka kolmieräinen välierä seurakaveri Pauli Partisen kanssa ja Mikakin sai urakoida omassa välierässään TaTS:n Tero Jokisen kanssa.
Finaalin Mika voitti luvuin 6-0, 6-4.

Tällä kertaa nuoria naisia oli kaksi enemmän, kahdeksan.  Kärkisijoitettu TaTS:n Milka-Emilia Pasanen menetti välierissä erän USA:sta harjoitusvuoden viettäneelle HVS:n Nanette Nylundille, mutta eteni finaaliin. OVS:n Monica Malinen (2.) koki puolivälierissä tappion LVS:n Wanda Holopaiselle. Tämä puolestaan sai taipua välierissä TaTS:n Roosa Timoselle.
Loppuottelusta tuli tasaväkinen – voiton vei Roosa.

Finnish Junior Tour -pisteissä nämä kisat veivät finalistit pisteitilastojen kärkeen: poikien ykkösenä on Mika Kosonen 26 pisteellään ja Pyry Hyrkkönen kakkosena 18 pisteellään. Kolmantena on TaTS:n Joel Popov, joka ei alle 20-vuotiaiden SM-kisoihin osallistunut.
Tyttöjen ykkösenä jatkaa Milka-Emilia Pasanen 20:llä pisteellään, Roosa Timonen on toisen 16 pisteellä ja Lo-Ten Laura Pennanen kolmantena 14 pisteellä.
Finnish Junior Tourin neljännet osakilpailut pelataan 29.7.-1.8. Lahdessa (huom.aika ja

Alle 20-vuotiaiden SM-kilpailut 2013
7.-9.6.2013 Tampereen tenniskeskus
Järj: TaTS

Loppuottelut
Kaksinpelit
M20 Mika Kosonen Smash – Pyry Hyrkkönen TaTS 60 64
N20 Roosa Timonen TaTS – Milka-Emilia Pasanen TaTS 64 64

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Herkko Pöllänen jatkoon… →