Kilpailemisen suola – Lauri Kiiski, mikä kilpailemisessa kiehtoo?

17.5.2023  |  12:56  |  Raportit

Tampereen Tennisseuraa edustava Lauri Kiiski, 42, on monelle kotimaan tennistä pelaavalle pelurille hyvinkin tuttu nimi. Pitkään kilpatenniksessä vaikuttanut Kiiski aloitti tenniksen harrastamisen vuonna 1986, kun tuolloin 6-vuotias Lauri ilmoitettiin paikalliseen tenniskouluun isänsä opastamana.

Siitä alkoi tamperelaisen menestyksekäs kilpaura, jossa on riittänyt monia hienoja hetkiä, joskin myös urheiluun kuuluvia pettymyksiä. Kilpaileminen oli kuitenkin jo alusta alkaen nuorella Laurilla veressä.

”Vanhemmat pelasivat vähän, eivät kilpailleet, mutta heidän kauttaan tie vei aikanaan tenniksen pariin. Siitä innostuneena pääsin tenniskouluun, jossa myöhemmin kuvioihin tulivat ensimmäiset kilpailut. Meillä oli siinä hyvä porukka kasassa. Kisaaminen oli meille luontaista, kun tosiaan porukalla mentiin”, Kiiski muisteli.

”Alussa tuli pelattua jääkiekkoa ja jalkapalloa, mutta aika aikaisessa vaiheessa tenniksestä tuli se ykköslaji. Huomasin, ettei ollut yksinkertaisesti täyspäiväisesti aikaa pitää toista lajia rinnalla, kun tennis veti puoleensa”, Kiiski jatkoi.

Tennis on varsinkin kilpailtaessa sellainen laji, jossa henkinen kantti joutuu monesti testiin. Lisäksi tiukassa paikassa on pystyttävä hyödyntämään ja ennen kaikkea luottamaan vahvuuksiinsa. Kiiskin kohdalla niitä on monia, mutta yhden hän nostaa ylitse muiden.

”Suurimpana vahvuutenani pidän pelinlukutaitoa, ja ylipäänsä pelaaminen, joka ei koskaan oikeastaan ollut riippuvainen mistään syötöstä tai lyönneistä. Nuorempana pelasin tosi paljon kolmieräisiä otteluita, jotka auttoivat siinä, että sain tiukoissa kilpailutilanteissa itsestäni enemmän irti.”

Itsensä haastaminen ja onnistumisen tunteet motiiveina

Vaikka tenniksessä on vastustajalla suuri merkitys, niin kilpailutilanteessa keskittyminen on pyrittävä pitämään omassa tekemisessä, eikä antaa sen harhailla. Hermokontrolli, rentous ja reagointi ovat niitä termejä, joita voidaan yhdistää hyvän kilpailijan tavaramerkeiksi.

”Jos jätetään ne itsestäänselvyydet pois, niin kyllähän tässä lajissa menestyminen vaatii tietynlaista mentaliteettia ja yläpään hallintaa. Niin paljon on kilpailuissa samantasoisia pelaajia, joilla on hyvät lyönnit, eikä siitä päällisin puolin näe mitään eroa. Mutta sitten niistä pienistä asioista syntyy ne kuuluisat erot”, Kiiski toteaa.

Kiiski luonnehtii itseään luontaiseksi kilpailijaksi, joka nauttii kilpailun tuomista haasteista. Mutta kukapa ei tuntisi mielihyvää jonkun pitkän ja voittoisan pallorallin jälkeen, jossa onnistuneita lyöntejä on tullut molemmilta kenttäpuoliskoilta.

”Tänä päivänä seikkoja on monia, jotka kilpailemisessa kiehtovat, mutta kyllä se on se itsensä haastaminen, vaikka tenniksessä pelataankin toista vastaan. Lisäksi on tietenkin kilpaurheiluun yleisesti kuuluvat onnistumisen tunteet, joita ei voi saada esimerkiksi työelämässä, jossa ne on puolestaan taas erityyppiset.”

”Kilpailuolosuhteet Suomessa huippuluokkaa”

Kotimaan ykköskiertue TEHO Sport Finnish Tour täyttyy alkaneellakin kaudella monista huippupelaajista. Tositoimissa nähdään varmasti myös Kiiski, joka on ollut mielissään siitä, että kilpailuihin on tullut viimeisten vuosien aikana mukaan lisää nuoria pelaajia, jotka pyrkivät kartuttamaan kilpailullista kokemustaan ja luomaan uriaan.

”Ottaen huomioon sen, ettei taso ole täällä välttämättä kovin laaja, niin hyvin täällä on nuoria saatu mukaan kansainvälisille kentille. Se on aina hyvä, jos tänne syntyy isompia porukoita, jotka pystyvät harjoittelemaan keskenään ja sparraamaan toisiaan kohti isompia ympyröitä.”

Kiiski antaa kiitosta myös kotimaan kilpailuolosuhteille, jotka mahdollistavat pelaajille maksimaalisen kehittymisen ja tarjoavat urapolkua puitteiden muodossa.

”Sanoisin, että olosuhteet on täällä Suomessa kilpailemiseen ihan huippuluokkaa, lähtien ihan halleista. Tosin välillä sanotaan, että kesäkausi on niin lyhyt, se varmasti pitääki paikkansa. Mutta ei kilpaileminen Suomessa jää missään nimessä kiinni olosuhteista”, Kiiski korosti.

Kiiski oli mukana Finnish Tour -kauden avauskilpailussa Jyväskylässä, jossa tie nousi kuitenkin pystyyn puolivälierävaiheessa, kun hän taipui Tuomas Rikkoselle (TVS-Tennis) tiukan väännön jälkeen erin 6-3, 3-6, 7-6. Kesäkuussa pelattava toinen osakilpailu Helsingin Talissa on varmasti merkitty Kiiskin kisakalenteriin ja hänet tullaan mitä ilmeisimmin näkemään mukana kaavioissa, vai kuinka?

”Kyllä tarkoitus on kisata ja olla mukana, jos vain paikat kestää ja aikataulut natsaa. Tavoitteena voidaan pitää sitä, että olisi mukana niissä ratkaisupeleissä ja kokisi, että on mahdollisuuksia horjuttaa noita kovempia nuoria pelaajia, niin se on ehkä se tilanne johon sitä haluaa yltää, Kiiski tiivisti.

TEHO Sport Finnish Tourin kauden toinen kisa pelataan Talissa 9.12.6. Kuvassa ensimmäisen osakilpailun voittajat Clarissa Blomqvist (HTK) ja Santtu Leskinen (TVS).

Jaa:

Seuraava uutinen: Sisäkauden yleinen sarjatennis… →