Kilpa- ja huippuseurojen kehitysprosessi

Tennisliitto aloitti vuonna 2021 laatuseuraohjelman yhteistyössä Olympiakomitean kanssa. Toiminnan tavoitteena oli löytää yhdessä apua seurojen haasteisiin ja kehittää ensin seurojen lasten ja nuorten valmennustoiminta ammattimaiseksi sekä vastuulliseksi. Prosessissa mukana olleet seurat ovat tehneet ahkerasti töitä toiminnan kehittämisen eteen. Lisäksi Suomisportin verkkoalustan kriteerit toimivat hyvänä sparraajana seuroille.

Laatuseuraohjelmassa ensimmäisen tason laatumerkin on suorittanut 14 seuraa ja toisen tason (kilpataso) kaksi seuraa. Laatuseuraohjelmassa on mukana noin 30 seuraa ja ohjelma on koko ajan avoin myös uusille seuroille. Tulevaan kilpa- ja huippuseurojen kehitysprosessiin voi myös hakea toiminnan ulkopuolelta, mutta mikäli seura valitaan mukaan, ensimmäisen tason laatumerkki (lapset ja nuoret) on suoritettava loppuun vuoden 2023 aikana.

Tennisliitto aloittaa yhteistyössä Vierumäen osaamisyhteisön kanssa kilpa- ja huippuseuroille suunnatun kehitysprosessin. Prosessi on 1,5 vuotta pitkä ja koostuu 4-5 lähijaksosta, joista jokainen rakentuu eri teemojen ympärille. Prosessiin kuuluu lisäksi 2-3 etäjaksoa, joissa jalostetaan lähijaksojen oppeja. Jokainen seura saa 4 sparrauskertaa omiin urheilupuolen tavoitteisiin (2 paikan päällä omassa toimintaympäristössä sekä 2 etänä). Ensimmäiselle tasolle ohjelmaan jää seurojen avuksi yhteinen valmennuskoulutusohjelma (4-6 webinaaria vuositasolla), Suomisportin verkkoympäristö ja Tennisliiton vastuuhenkilön tuki.

Kilpa- ja huippuseuraprosessin tavoitteena on tehostaa yhteistyötä kilpa- ja huipputenniksen toimijoiden välillä. Tavoitteena pyrkiä yhdessä ja yhteistyöllä löytämään ratkaisuja, miten kilpa- ja huipputennis ovat myös tulevaisuudessa elinvoimaisia. Jokaiseen lähijaksoon voi kustakin seurasta osallistua 1-2 henkilöä. Toivomme seuran johtotehtävissä (toiminnanjohtaja, valmennuspäällikkö ,tms.) olevan henkilön osallistuvan kaikille jaksoille.  Toisen osallistujan suosittelemme miettimään aina lähijaksojen teemojen mukaan.

Lähijaksojen yhteiset teemat ja ajankohdat:

3.2  Yhteinen avaus Espoossa (ohjelma tulee mukaan valituille)
27.3-28.3.2023 – Teemana johtaminen : Tennisseurojen johtaminen ja Huippu 23 seminaari
5.5-7.5.2023 – Teemana :  Lasten tennis ja lasten kilpailutoiminta U10
5.9-6.9.2023 – Teemana :  Nuorten kilpa- ja huippu-urheilutoiminta  (kansallisesti U18 ja kansainvälisesti U14)
(ajankohta myöhemmin) – Teemana : Miten varmistetaan hyvät olosuhteet ja osaavat valmentajat ja muut vaikuttavat tekijät kilpa- ja huipputenniksessä

Kilpa- ja huippuseuraprosessin hinta:

1500€/1 osallistuja seurasta ja toinen osallistuja kustantaa 1000€

Hinta sisältää lähijaksoilla ohjelman kokonaisuudessaan ja Vierumäellä majoituksen hotellitasossa, etäjaksoilla sparrauksen tehtäviin, seurakohtaiset sparraukset (2 kertaa paikanpäällä ja 2 kertaa etänä).

Prosessiin ilmoittaudutaan täyttämällä sivun alalaidasta löytyvä hakulomake. Ilmoittautumisaika päättyy 13.1 perjantaina.

Mukaan valitaan selkeästi tulosta tehneet ja toimintaan panostavat seurat kilpa- ja/tai huipputenniksessä. Lisäksi prosessiin valitaan tulevaisuuden potentiaalisia paikkoja, jossa kilpatennis nähdään tärkeänä ja siihen ollaan valmiita panostamaan tulevaisuudessa. Kokonaisuudessaan prosessiin tullaan valitsemaan korkeintaan 10 seuraa.

Lisätiedot:

Harri Suutarinen
Seuratoiminnan kehittäjä
Suomen Tennisliitto
+358447755348

 

Haku kilpa- ja huippuseurojen kehitysprosessiin