Kulikova tavoittelee uransa ensimmäistä kaksinpelin ammattilaisturnausvoittoa Tukholmassa

27.10.2018  |  18:35  |  Raportit

Anastasia Kulikova, 18, tavoittelee sunnuntaina uransa ensimmäistä kaksinpelin ammattilaisturnausvoittoa $15,000 ITF-turnauksessa Tukholmassa. Kulikova ylsi turnauksessa myös nelinpelin loppuotteluun.

”Olen todella tyytyväinen tähän astisista peleistäni oltuani loukkaantuneena kaksi ja puoli kuukautta”

Kulikova (WTA-564) on ollut vakuuttavassa vireessä Tukholmassa. Kovilla sisäkentillä pelattavassa turnauksessa ei ole ykköseksi sijoitettu Kulikova hävinnyt erääkään matkallansa uransa ensimmäiseen kaksinpelifinaaliin ammattilaistasolla. Kulikova on kärsinyt loukkaantumisesta viimeiset pari kuukautta, paluu kentille on siis sujunut mallikkaasti.

Välieriin 18-vuotias vasenkätinen pallotaituri eteni kolmella voitolla – puolivälierässä hän voitti brittiläisen Alise Gillanin (WTA-1167) 6-3, 6-4. Neljän parhaan joukossa vastaan asettui venäläinen Ekaterina Reyngold, joka tiputti puolivälierässä upean turnauksen pelanneen 19-vuotiaan tamperelaisen Mariella Minettin. Minetti karsi tiensä pääsarjaan kahdella voitolla ja otti myös pääsarjassa kaksi voittoa, mikä toi siis puolivälieräpaikan. Välierän alkuvaiheessa oli Reyngold kuskin paikalla ja hän pääsikin yrittämään erävoittoa kahteen kertaan johtaessaan ottelua 5-3. Tästä hetkestä alkoi kuitenkin Kulikovan peli kulkea vahvemmin ja vahvemmin – hän käänsi ottelun lopulta itselleen eräluvuin 7-5, 6-2.

– En ollut parhaimmillani tänään, mutta onnistuin silti voittamaan – olen siitä ylpeä. Olen todella tyytyväinen tähän astisista peleistäni oltuani loukkaantuneena kaksi ja puoli kuukautta, kommentoi tyytyväinen Kulikova.

Sunnuntaisessa loppuottelussa, klo 13:00 alkaen, vastaan asettuu viidenneksi sijoitettu 24-vuotias brittiläinen Tiffany William (WTA-899). Loppuottelussa molemmat pelaajat tavoittelevat uriensa ensimmäistä ammattilaisturnausvoittoa. Aiemmin Kulikova oli edennyt parhaimmillaan välieriin ITF-tasolla.

– Loppuottelu tulee olemaan todella tiukka. Williamilla on hyvä syöttö ja peruslyönnit. Katsotaan kuinka sunnuntaina käy.

KAAVIOT

Nelinpelissä tappio loppuottelussa

Kulikovalle ja virolaiselle Elena Malyginalle on Tukholman ammattilaisturnaus ollut suotuisa paikka. Viime vuonna kaksikko juhli kyseisen turnauksen voittoa ja tänäkin vuonna tuloksena oli finaalipaikka.

Sijoittamattomat Kulikova/Malygina etenivät loppuotteluun kolmella voitolla. Välierissä he voittivat ruotsalaisparin Nelly Mezan/Maria Petrovic 6-2, 6-3. Loppuottelussa oli jälleen vastassa isäntämaan pelaajat Alexandra Viktorovitch/Lisa Zaar. Puolustavien mestareiden oli tällä kertaa taivuttava erin 5-7, 5-7. Kulikova on voittanut ammattilaistasolla yhden nelinpelitittelin ja ollut finalistina kahdesti – parina on ollut joka kerta Malygina.

– Emme onnistuneet finaalissa parhaalla mahdollisella tavalla. Vastustajat olivat parempia, varsinkin heidän verkkopelinsä oli vahvaa, kertoi Kulikova nelinpelifinaalista.

Jaa:

Seuraava uutinen: Vierumäen ITF-junioriturnauksen kaksinpelit… →