Virtanen kärsi tappion Helsingin ITF-ammattilaisturnauksen kaksinpelifinaalissa

18.8.2018  |  15:04  |  Raportit

Karl Friberg ja Otto Virtanen

Otto Virtanen, 17, kärsi tappion Helsingin $15,000 ITF-ammattilaisturnauksen kaksinpelifinaalissa ruotsalaiselle Karl Fribergille. Helsingin turnausviikko oli menestyksekäs nuorelle suomalaiselle, joka kaksinpelin finaalipaikan lisäksi juhli uransa ensimmäistä nelinpelin ammattilaistitteliä yhdessä Patrik Niklas-Salmisen kanssa.

Virtanen (ATP-1099) on pelannut läpi viikon hyvää massatennistä tutuilla Talin Tenniskeskuksen kentillä. Nuoren lupauksen otteissa on ollut tasaisuutta ja sopivaa terävyyttä varsinkin syötön ja kämmenlyönnin osalta. Lauantaisessa loppuottelussa vastaan asettui turnauksen seitsemänneksi sijoitettu 19-vuotias ruotsalainen Karl Friberg (ATP-852). Molemmille pelaajille kaksinpelin finaalipaikka oli uran ensimmäinen ammattilaistasolla.

Virtanen ja Friberg tuntevat toisensa hyvin, sillä he ovat treenanneet yhdessä Good to Great -tennisakatemiassa Ruotsissa. Ottelun alussa molemmat pelaajat olivat ymmärrettävästi hieman jännittyneitä, mutta hiljalleen pelirytmi alkoi löytyä ja lähes 300 katsojaa pääsivät nauttimaan hyvistä suorituksista. Friberg otti ottelun hallintaansa murtamalla suomalaisen syötön erän puolivälissä. Virtanen selvitti yhteensä vastustajansa neljä eräpalloa tilanteissa 2-5 ja 3-5, mutta Friberg otti kuitenkin erän lopulta itselleen luvuin 6-4. Toisessa erässä Fribergin peli rentoutui ja sitä myötä varmuus lisääntyi. Valitettavasti Virtanen ei pystynyt tähän enää vastaamaan, vaan ruotsalainen eteni uransa ensimmäiseen ammattilaisturnausvoittoon eräluvuin 6-4, 6-1.

– Oli hienoa pelata runsaslukuisen yleisön edessä, mutta harmillisesti tämä oli viikon heikoin pelini. Epävarmuutta heti alusta alkaen ja sitä kautta huonoja lyöntivalintoja. Hieno viikko kuitenkin kokonaisuudessaan, Virtanen kommentoi.

– Uskomaton tunne! Tykkään pelata täällä Helsingissä ja nyt sain ensimmäisen ammattilaisvoittoni täällä. Koko viikon ajan pelini tuntui hyvältä ja voittojen myötä itseluottamukseni kasvoi. Kiitos turnausorganisaatiolle hyvistä järjestelyistä, iloinen Friberg kertoi.

Eilisessä nelinpelifinaalissa Virtanen ja Niklas-Salminen voittivat turnauksen yllättäjät Hermanni Tiaisen ja Ilari Vesasen 6-3, 6-3. Nelinpelivoitto oli Virtasen uran ensimmäinen ammattilaistasolla ja kaksinpelin finaalipaikka myös uran paras noteeraus. Suomalaisen kesä on ollut unohtumaton, sillä reilu kuukausi sitten hän juhli Wimbledonin poikien nelinpelimestaruutta yhdessä turkkilaisen Yanki Erelin kanssa ja nyt Helsingissä hän juhli ensimmäistä ammattilaisturnausvoittoaan nelinpelissä sekä kaksinpelin finaalipaikkaa.

Tämän viikkoisen menestyksen myötä Virtasen kaksin- ja nelinpelin ATP-rankingit nousevat huimasti. Kaksinpelin finaalipaikka nostaa hänet sijalta 1099 sijan 900 paremmalle puolelle ja nelinpelimestaruus sijalta 1023 lähelle 800. sijaa. Mielenkiintoinen huomio on myös se, että Virtanen nousee tulevalla kaksinpelin maailmanlistalla vuonna 2001 syntyneistä maailman kolmanneksi parhaaksi. Tällä hetkellä korkeimmalle rankatut 2001-syntyneet ovat taipeilainen Chun Hsin Tseng (ATP-479) ja brittiläinen George Loffhagen (ATP-864).

Seuraavaksi Virtanen suuntaa kohti treenikenttiä ja sitten Pohjois-Amerikkaan. Hän pelaa Kanadassa junioriturnauksen 26.8.-1.9., jonka jälkeen on vuorossa US Open.

Jaa:

Seuraava uutinen: Davis Cup kokee… →