Viikkokatsaus 44/2018 – menestystä ammattilaiskentillä ja senioreiden MM-kilpailuissa

1.11.2018  |  09:25  |  Raportit

Viikkokatsauksessa kurkistetaan vahvasti ammattilaiskenttien ja senioreiden MM-kilpailuiden suuntaan sekä Tampereella käytävään kansainväliseen ITF-junioriturnaukseen.

Kontinen/Peers tippuivat Pariisin Mastersissa – jäämässä ulos kauden päätösturnauksesta

Henri Kontisen (ATP-16) ja John Peersin (ATP-15) kauden viimeinen ATP Masters 1000 -turnaus Pariisissa päättyi toisen kierroksen tappioon John Isnerille ja Neal Skupskille 4-6, 5-7.

PARIISIN MASTERS -TURNAUKSEN KAAVIOT

Kontinen/Peers jäävät näillä näkymin ulkopuolelle kauden päättävästä Nitto ATP Finals -turnauksesta 11.-18.11. Lontoossa, johon kutsutaan kauden kahdeksan parasta paria. Kontinen/Peers ovat yhdeksännellä sijalla, eli ensimmäisellä varasijalla. ATP vahvistaa maanantaina 5.11. lopputurnaukseen osallistuvat parit.

Senioreiden MM-kilpailut: nelinpeleissä mahdollisuus useampaan mitaliin, Parmas varmasti mitaleilla – Kiiski parhaaseen kaksinpelisuoritukseen

Miamissa Yhdysvalloissa isketään 35-45 -vuotiaiden senioreiden MM-kilpailut. Suomeen on tulossa vähintään yksi mitali, sillä Mari-Liis Parmas on edennyt 45-vuotiaiden naisten nelinpelissä välieriin. Nelinpeleistä voi olla tulossa useampikin mitali, sillä Tero Nissinen/Lennart Eilestam (SWE) 45-vuotiaissa ja Ilkka Riikonen/Mark Beim (GBR) 40-vuotiaissa ovat edenneet puolivälieriin.

Parhaimmasta kaksinpelisuorituksesta vastasi Lauri Kiiski yltämällä kahdella voitolla kahdeksan parhaan joukkoon.

KAAVIOT

Suomalaismenestystä Challenger- ja ITF-kiertueilla

Suomalaisten vahvat otteet jatkuvat Challenger- ja ITF-tasoilla, kun usealta eri suunnalta tulee positiivisia uutisia.

Harri Heliövaara (nelinpelin ATP-170)/Henri Laaksonen (kaksinpelin ATP-158) ovat edenneet Charlottesvillessä $75,000 ATP Challenger -turnauksen nelinpelin välieriin. Parivaljakko on voittanut kaksi ottelua, viime yönä he kukistivat puolivälierässä Ruben Gonzalesin (PHI) ja Nathaniel Lammonsin (USA) 6-7, 6-4, 10-5. Välierävastustajaa ei ole vielä selvillä. Turnauksesta on livestream tarjolla täällä.

Tukholmassa $15,000 ITF-turnauksessa ovat Anastasia Kulikova (WTA-568) ja Oona Orpana (WTA-754) vielä jatkossa. Molemmat ovat voittaneet kertaalleen niin kaksin- kuin nelinpelissä. Myös Liisa Vehviläinen ja Mariella Minetti pelasivat hienosti samaisessa turnauksessa – molemmat selvittivät kaksinpelin karsinnat taipuen pääsarjan avauskierroksella.

Viron Tartossa pelataan miesten $15,000 ITF-turnausta. Siellä Otto Virtanen (kaksinpelin ATP-870) ja Masi Sarpola (nelinpelin ATP-1337) ovat edenneet nelinpelin välieriin kahdella vakuuttavalla voitolla. Torstaisessa välierässä pari kohtaa ykköseksi sijoitetut Luca Castelnuovon (SUI) ja Vasko Mladenovin (BUL).

Emma Laineen (nelinpelin WTA-302) ottelut päättyivät nelinpelin avauskierrokselle $25,000 ITF-turnauksessa Isossa-Britanniassa.

KAAVIOT: $75,000 ATP Challenger, USA: Harri Heliövaara/Henri Laaksonen
KAAVIOT: $15,000 ITF-turnaus, Ruotsi: Anastasia Kulikova, Oona Orpana, Liisa Vehviläinen, Mariella Minetti ja Venla Ahti
KAAVIOT: $15,000 ITF-turnaus, Viro: Otto Virtanen, Masi Sarpola, Ville-Petteri Ahti, Hermanni Tiainen ja Ilari Vesanen
KAAVIOT: $25,000 ITF-turnaus, Iso-Britannia: Emma Laine

Taneli Tenhunen (ITF-kaksinpeliranking 73) aloittaa urakkansa Kreikassa pyörätuolitenniksen ITF-kilpailussa. Tenhunen on toiseksi sijoitettuna kaksinpelissä.

KAAVIOT

Porsche Junior Team Finland: kansainvälinen junioriturnaus TaTS Open käynnissä

Tampereella pelattava alle 18-vuotiaiden 4. kategorian kansainvälinen ITF-junioriturnaus etenee kohti päätöskierroksiaan ja suomalaisjunioreita on mukana vielä useita. Torstaina pelattaviin kaksinpelin puolivälieriin ovat selviytyneet tytöissä ykköseksi sijoitettu Ella Haavisto, Laura Hietaranta ja Lotta Heiskanen sekä pojissa toiseksi sijoitettu Roni Hietaranta ja Aleksi Löfman. Nelinpelin välierissä on myös sinivalkoista edustusta, kun finaalipaikkoja tavoittelevat pojissa Hietaranta/Roni Rikkonen ja tytöissä Hietaranta/Daniela Glanzer (AUT).

KAAVIOT: 4. kategoria ITF-junioriturnaus, TaTS Open 2018

Lisäksi Alexandra Anttila pelaa nelinpelin välierissä 2. kategorian ITF-junioriturnauksessa Chilessä.

KAAVIOT: 2.kategoria ITF-junioriturnaus, Chile

I-divisioona jatkuu tulevana viikonloppuna

I-divisioonan kausi jatkuu tulevana viikonloppuna miesten ja naisten osalta. Jokainen joukkue on aloittanut kautensa – mihin suuntaan kausi jatkuu? Katso tulevan viikonlopun ottelut täältä. Alla on lauantain kierroksen otteluparit.

Jaa:

Seuraava uutinen: Orpana nelinpelin mestaruuteen… →