Tennis.fi

Jaa:

Viikkoennakko 7/2019 – ammattilaisia maailmalla, senioreiden SM-kilpailut ja I-divisioonan päätöskierrokset

11.2.2019  |  09:33  |  Ennakot

Tällä viikolla pelataan kotimaan kentillä senioreiden SM-kilpailuja Talin Tenniskeskuksella ja lauantaina isketään I-divisioonan päätöskierrokset. Lisäksi ammattilaisista menestystä tavoittelevat Henri Kontinen, Harri HeliövaaraEmil Ruusuvuori ja Emma Laine.

I-divisioonan päätöskierrokset 16.2. – ketkä tarraavat kiinni TEHO Sport Tennisliigan paikkoihin?

Tulevana lauantaina pelataan I-divisioonan päätöskierrokset niin miehissä kuin naisissa. Naisten puolella kärkikolmikon muodostavat Tampereen Tennisseuran, HVS-Tenniksen ja Åbo Lawn-Tennis Klubbin reservijoukkueet, jotka eivät voi nousta TEHO Sport Tennisliigaan. TaTS2 ja HVS3 ratkaisevat lauantaina sarjavoiton keskinäisessä ottelussaan, mutta kolmannelle sijalle ja liigakarsintaan voi vielä nousta Lahden Tenniskerho voittamalla päätöskierroksella puhtaasti ÅLK2:n.

Miesten puolella riittää paljon jännitettävää, sillä usealla joukkueella on mahdollisuus yltää TEHO Sport Tennisliigan karsintaan liigan toiseksi viimeistä Sata-Tennistä vastaan. Viisi joukkuetta kamppailee tiukimmin karsintapaikasta: Valkeakosken Tennis, ÅLK, Tapiolan Tennis Club, Ettan ja Espoon Tennisseura. Karjalan Tennis on vahvimmin nousemassa suoraan liigatasolle – joensuulaiset tarvitsevat yhden voiton lauantain vierasottelustaan varmistaakseen suoran nousunsa. I-divisioonan voittaa Smash-Kotkan kakkosjoukkue, joka ei voi kuitenkaan nousta edustusjoukkueensa lisäksi ylimmälle sarjaportaalle.

I-DIVISIOONAN SARJATILANNE & OTTELUOHJELMA

Nelinpelikentillä Kontinen/Chardy, Heliövaara/Matsui ja Laine/Murray sekä kaksinpelissä Ruusuvuori

Henri Kontinen (nelinpelin ATP-18) pelaa tällä viikolla poikkeuksellisesti yhdessä ranskalaisen Jeremy Chardyn (kaksinpelin ATP-35) kanssa Rotterdamin ATP 500 -turnauksessa. Kontinen/Chardy pelaa avauskierroksen ottelunsa maanantai-iltapäivänä japanilaista Ben McLachlania (nelinpelin ATP-25) ja saksalaista Jan-Lennard Struffia (nelinpelin ATP-30) vastaan.

KAAVIOT

Lisäksi Harri Heliövaara (nelinpelin ATP-172) pelaa yhdessä japanilaisen Toshihide Matsuin (nelinpelin ATP-159) kanssa Thaimaan ATP Challenger -turnauksessa. Slovakiassa nelinpelikentällä nähdään kautensa avaava Emma Laine (nelinpelin WTA-317) – Laineen parina on britti Samantha Murray (nelinpelin WTA-354).  Emil Ruusuvuori (kaksinpelin ATP-402) aloittaa ammattilaisvuotensa Isossa-Britanniassa käytävässä ITF World Tennis Tourin kilpailussa.

$54,160+H ATP CHALLENGER | BANGKOK, THAIMAA
$25,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | TRNAVA, SLOVAKIA
$25,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | BARNSTAPLE, ISO-BRITANNIA

Emil Ruusuvuori aloittaa ammattilaisvuotensa

Senioreiden SM-kilpailut Talin Tenniskeskuksella 12.-19.2.

Senioreiden tasavuosien, 40/50/60/70/80, SM-kilpailut pelataan HVS-Tenniksen isännöimänä Talin Tenniskeskuksella 12.-19.2.

LUE LISÄÄ & KATSO KAAVIOT

9v Miditourin vuoden ensimmäiset osakilpailut viikonloppuna

9v Miditour alkaa Helsingin Lawn-Tennis Klubin ja Grani Tenniksen isännöimillä osakilpailuilla 16.-17.2.

Sarja on tarkoitettu  yhdeksän vuotta täyttäville tai nuoremmille lapsille. Sarja koostuu vuonna 2019 kuudesta osakilpailusta. Jokainen osallistuja saa useamman kaksinpeliottelun. Ottelut pelataan kokonaisella midikentällä ja oranssilla pallolla. Sarjan tavoitteena on antaa opastusta lapsille sekä vanhemmille kilpailutilanteessa toimimisesta.

9V MIDITOUR, GT
9V MIDITOUR, HLK

Porsche Junior Team Finland: Vasa Tanskassa

Iiro Vasa pelaa 4. kategorian junioreiden ITF World Tennis Tourilla Tanskassa.

KAAVIOT

Seuraava uutinen: Tennisliiton valmentajakoulutukset 2019… >