Tykkimäki Tour: ”Hienoa heittäytymistä, tiukkaa taistelemista ja tenniksen riemua”

23.1.2018  |  15:55  |  Raportit, Seurat, Yhteistyökumppanuudet

Tykkimäki Tour Porissa

Tykkimäki Tourin yksilösarjan osakilpailut jatkuivat viikonloppuna Porissa, Tuusulassa ja Tampereella. Tammikuun osakilpailuissa oli mukana yhteensä 161 pelaajaa. Jo useampi pelaaja on lunastanut paikkansa toukokuiseen Masters-turnaukseen, jonne pääsee 30 pisteellä. Kustakin osallistumisesta saa 10 pistettä.

Porin Tennishallilla järjestettiin iso lasten tennisturnaus pitkästä aikaa. Porin Verkkopalloseurasta kisoihin lähti mukaan 14 pelaajaa. Tykkimäki Tour oli monelle ensimmäinen kilpailu. Lisäksi pelaajia tuli Poriin Raumalta, Turusta kahdesta seurasta, Tampereelta ja Uudestakaupungista. Yhteensä kisassa oli mukana 26 miditennisjunioria ja 28 minitennispelaajaa.

– Jokainen pelaaja näytti hienoa ja reilua urheiluhenkeä ja sai tapahtuman onnistuneeksi omalla toiminnallaan, totesi Porin Verkkopalloseuran Johanna Liljegren.

– Kiitos myös jokaiselle tuomarille hyvästä toiminnasta, kilpailunjohtajalle kisojen järjestämisestä, hallihenkilökunnalle maittavan kisalounaan mahdollistamisesta ja ennen kaikkea jokaiselle pelaajalle ja hänen tukijoukoilleen kisoihin osallistumisesta. Tämä onnistunut osakilpailu piti sisällään hienoa heittäytymistä, tiukkaa taistelemista ja ennen kaikkea tenniksen riemua!

Tykkimäki Tour Tampereella.

Myös Tuusulassa ja Tampereella pelattiin onnistuneet osakilpailut.

– Mini-pelaajat toimivat kentällä todella hyvin ja iloisella mielellä. Kiitokset myös avustajillemme, jotka pitivät pelaajista hyvää huolta. Erityiset kiitokset kaikille midi-pelaajille. Pelaajat olivat erittäin omatoimisia tulosten ilmoittamisten, kentille menemisen ja aikataulun seuraamisen kanssa. He tekivät kisojen johtamisen erittäin helpoksi. Tällaisia kilpailuja on mukava järjestää, totesi Tuusulan Tennisseuran Anssi Lindqvist.

Tykkimäki Mini- ja miditennis Tour on lapsille suunnattu alueellinen kilpailusarja, jossa pelataan pienemmillä kentillä, pehmeämmillä palloilla ja lyhyempiä otteluita. Tapahtumia järjestetään 4-7 alueellisesti ja jokaisesta osakilpailusta pelaajat saavat 10 pistettä osallistumisesta. 30 pisteellä pelaaja pääsee mukaan toukokuussa järjestettävään Tykkimäki Tour Mastersiin Kouvolaan. Kaikki osallistujat saavat Tykkimäki osakilpailuissa osallistumislahjan ja kunniakirjan.

Seuraava Tykkimäki Tourin yksilösarja pelataan 10.-11.2.2018 Valkeakoskella, Turussa, Kauniaisissa, Kouvolassa ja Vuokatissa.

Pistetilanteet ja lisätiedot löydät täältä.

Lue Satakunnan Kansan juttu Porin osakilpailusta

Tykkimäki Tour Tampereella.

Jaa:

Seuraava uutinen: Suomelta rautainen ja… →