Tunisia-Suomi 1-1: Emil Ruusuvuori nosti Suomen tasoihin

3.2.2018  |  17:28  |  Raportit

Davis Cupin Euroopan-Afrikan lohkon toisen ryhmän maaottelu Tunisia-Suomi on ensimmäisen päivän jälkeen 1-1. Tunisian ykköspelaaja Malek Jaziri (ATP 109) voitti ensimmäisessä kaksinpelissä Suomen kakkospelaaja Harri Heliövaaran 6-2, 7-5.

– Oli tiedossa, että vastustaja on hyvä ja että voisin voittaa vain pelaamalla absoluuttista parastani. Toisessa erässä pääsin Jazirin peliin hyvin mukaan, mutta en saanut murrettua hänen syöttöään. Parista pisteestä jäi erä kiinni, Heliövaara kommentoi.

Toisessa ottelussa Suomen ykköspelaaja Emil Ruusuvuori oli Tunisian Aziz Dougazia parempi 6-4, 6-1. Dougaz onnistui murtamaan ottelun alussa Ruusuvuoren syötön ennen kuin sade keskeytti pelin.

– Meille tauko oli hyvä juttu. Vastustaja aloitti aggressiivisesti, ja tauon jälkeen tiesin paremmin, miten kannattaa pelata häntä vastaan, nopeasti tasoihin noussut ja lopulta erä- ja otteluvoittoon kirinyt Ruusuvuori kommentoi.

Tunisialaisyleisö tsemppasi vahvasti omiaan, ja myös suomalaiskannustajilla riitti ääntä.

– Oli hyvä meininki pelata. Normaali jännitys oli matsissa, ei sen kummempaa, viime vuonna Davis Cupissa debytoinut Ruusuvuori sanoo.

Sunnuntain ohjelmassa on ensin nelinpeli ja sen jälkeen kaksi kaksinpeliä. Nelinpeliin Suomelta on nimetty Henri Kontinen ja Patrik Niklas-Salminen ja kaksinpeleihin Ruusuvuori ja Heliövaara.

– Tästä on hyvä lähteä viimeiseen päivään. On todella poikkeuksellista, että nelinpeli aloittaa päivän. Meille se sopii, sillä olemme paperilla vahvoja nelinpelissä. Haemme siitä johtoa päivään, Cinia Davis Cup Team Finlandin kapteeni Jarkko Nieminen kertoo.

– Jaziri on paha vastus huomennakin, mutta varmasti voitettavissa. Voimme voittaa jopa kaikki huomisen matsit, Heliövaara kommentoi.

Tulokset ja joukkueet: https://www.daviscup.com/en/draws-results/tie.aspx?id=M-DC-2018-G2-EPA-M-TUN-FIN-01

Jaa:

Seuraava uutinen: Suomi voitti Tunisian… →