Tiedote: Kurinpitolautakunnan päätös koskien Tennisliiton häirintätapausta

19.10.2018  |  15:00  |  Yleinen

Tennisliiton kurinpitolautakunta on 19.10. tehnyt päätöksen koskien epäilyjä suomalaisen tennisvalmentajan seksuaalisesta häirinnästä. Kurinpitolautakunta on määrännyt päätöksessään valmentajalle väliaikaisen kilpailu- ja toimintakiellon, joka on voimassa niin kauan, kunnes asia on viranomais- tai tuomioistuinmenettelyssä lopullisesti ratkaistu.Päätöksen myötä kyseinen valmentaja ei voi toistaiseksi osallistua mihinkään Suomen Tennisliiton alaiseen toimintaan.

– Tapauksesta on tällä hetkellä poliisin esitutkinta käynnissä. Odotamme, että viranomaiset selvittävät asian perusteellisesti. Sen jälkeen teemme tarvittavat jatkotoimenpiteet. Tennisliiton nyt määräämä toimintakielto on kurinpitotoimista painavin mahdollinen, kertoo Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

Tapauksen selvittäminen on tehty yhdessä Suomen Urheilun Eettisen Keskuksen (SUEK) kanssa. Suomen Tennisliitto tilasi selvityksen tänä keväänä.  Valmistuneen selvityksen perusteella Tennisliiton hallitus päätti jo elokuussa, että kyseistä valmentajaa ei toistaiseksi palkata eikä nimetä mihinkään Tennisliiton alaisiin tehtäviin.

SUEK antaa tapauksen käsittelyssä tukensa Suomen Tennisliiton toiminnalle.

– Suomen Tennisliitto on oma-aloitteisesti tilannut selvityksen viime keväänä ja yhteistyö on ollut alusta asti avointa. Liitto suhtautuu asiaan erittäin vakavasti ja haluaa selvittää tapauksen perinpohjaisesti. Tuemme Suomen Tennisliiton toimintaa ja heidän pyrkimystään toimia oikeudenmukaisesti tapausta käsiteltäessä, sanoo SUEKin vt. pääsihteeri Petteri Lindblom.

Asianosaisten suojelemiseksi sekä viranomais- ja mahdollisten tuomioistuinmenettelyiden edellytysten turvaamiseksi kurinpitopäätös ei ole julkinen, eikä Suomen Tennisliitto kommentoi tapauksen yksityiskohtia.

Lisätiedot:
Teemu Purho
puh. +358405231797
teemu.purho(at)tennis.fi

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 42/2018 – →