Suomen mestaruudet ratkeavat Kotkassa – ennakko 51/17

18.12.2017  |  06:00  |  Ennakot

Harri Heliövaaralla on mahdollisuus kolmeen SM-kultaan Kotkassa. Kuva: Heidi Koivunen.

Joulun alla tarjolla on kotimaisen tenniskauden huipentuma, kun yleiset SM-kilpailut pelataan päätökseen Kotkassa. Nelinpelien ja sekanelinpelin loppuottelut ovat ohjelmassa maanantaina, ja kaksinpelien finaalit tiistaina.

Suurimmat ennakkosuosikit ovat yhä mukana, kun miesten kaksinpelin välierät pelataan tänään maanantaina. Kaavion ykkössijoitettu, ulkokenttien Suomen mestaruuden kesällä voittanut Lauri Kiiski (TaTS) kohtaa kotiyleisön suosikin, kahdeksanneksi sijoitetun Smash-Kotkan Ville-Petteri Ahdin.

Toisesta loppuottelupaikasta mittelevät sisäkenttien hallitseva Suomen mestari, kakkoseksi sijoitettu Harri Heliövaara (Sata-Tennis) ja seitsemänneksi sijoitettu Max Wennäkoski (GVLK).

Pasanen ja Minetti kamppailevat Finnish Tourin kokonaisvoitosta

Naisten kaksinpelissä saatetaan nähdä todellinen yllätysvoittaja, kun suurimpana ennakkosuosikkina SM-kilpailuihin lähtenyt Piia Suomalainen (Smash) joutui luovuttamaan ottelunsa toisella kierroksella.

Maanantaina kello 11.00 alkavassa ensimmäisessä välierässä loppuottelupaikasta taistelevat HVS-Tenniksen Anastasia Kulikova ja Peppi Ramstedt. Kulikova on sijoitettu kaavion neljänneksi ja Ramstedt puolestaan seitsemänneksi.

Toisessa semifinaalissa riittää panosta, kun vastakkain ovat Tampereen Tennisseuran kakkossijoitettu Milka-Emilia Pasanen ja samaa seuraa edustava Mariella Minetti, joka on sijoitettu kaavion kolmoseksi. Ottelun voittaja etenee SM-finaaliin ja vie lisäksi Finnish Tour -kilpailusarjan kokonaisvoiton nimiinsä.

SM-mitalien ohella Kotkassa ratkeaa siis myös Finnish Tour -kilpailusarja, sillä kyseessä on kauden seitsemäs ja samalla viimeinen osakilpailu. Kokonaiskilpailun voittajille on luvassa 700 euroa, kakkosille 450 euroa ja kolmosille 250 euroa. Pistetilanteet ennen Kotkan osakilpailua löytyvät täältä.

Harri Heliövaara tavoittelee triplaa ja Emma Laine tuplaa

Usealla pelaajalla on Kotkassa vielä mahdollisuus kahteen Suomen mestaruuteen, kun nelinpelien ja sekanelinpelin loppuottelut pelataan maanantaina. Harri Heliövaara saattaa juhlia jopa kolmea SM-kultaa, sillä kokenut konkari on yhä mukana kaikissa pelimuodoissa.

Naisten nelinpelin loppuottelussa ykkössijoitettu HVS-Tenniksen duo Emma Laine / Anastasia Kulikova saa vastaansa kakkoseksi sijoitetun TaTS-kaksikon Ella Haavisto / Milka-Emilia Pasanen.

Miestenkin puolella nelinpelin SM-kullasta kamppailevat kärkisijoitetut parit, kun Smash-Kotkan Ville-Petteri Ahti ja TVS-Tenniksen Leevi Säätelä kohtaavat Sata-Tennistä edustavan parivaljakon Harri Heliövaara / Roope Kailaheimo.

Maanantai-illan päättävässä sekanelinpelin finaalissa riittää varmasti tunnelmaa, sillä Keskuskentällä Suomen mestaruutta tavoittelee kotiyleisön riemuksi Smash-Kotkan pari, jonka muodostavat sisarukset Vesa Ahti ja Venla Ahti. Haaste on kovin mahdollinen, kun verkon toisella puolella ovat Heliövaara ja Laine.

Ratkaisuottelut katsottavissa suorina lähetyksinä

Kotkan Tennishallin Keskuskentältä on koko viikonlopun ajan ollut tarjolla laadukasta livestream-kuvaa. Aiempien päivien tavoin myös ratkaisuotteluita voi seurata suorina lähetyksinä Tennisliiton livestreamin kautta täältä.

Yleiset SM-kilpailut & Finnish Tour, 7. osakilpailu, 14.-19.12.2017 (Kotka)

Teksti: Matti Heikkinen.

Jaa:

Seuraava uutinen: Wennäkoski, Kiiski, Kulikova… →