Suomalaisia pelikentillä ympäri maailmaa – ennakko 39/17

25.9.2017  |  08:15

Otto Virtanen. Kuva: Heidi Koivunen.

Alkava viikko tarjoaa tenniksen ystäville jälleen runsaasti seurattavaa. Suomalaispelaajia on kilpakentillä kirjaimellisesti ympäri maailmaa, sillä edustusta nähdään Euroopan, Afrikan ja Aasian lisäksi myös Yhdysvalloissa.

Lupaavimpien suomalaisjuniorien ehdotonta eliittiä edustava Otto Virtanen osallistuu tällä viikolla Pekingissä pelattavaan turnaukseen, joka on ITF Juniors -kiertueen 2. kategorian kilpailu.

Viime viikolla Etelä-Kiinassa Kantonin kaupungissa pelattu turnaus sujui suomalaislupauksen osalta vaisusti, joten Porsche Junior Team Finlandin 18-vuotiaiden huippuryhmään kuuluva Virtanen, 16, tavoittelee nyt parempaa tulosta kovalla kentällä käytävästä kilpailusta.

Pääsarjat China Junior 16 – Grade 2 -turnauksessa alkavat tiistaina, joten Virtasen ensimmäisen ottelun yksityiskohdat selviävät myöhemmin.

China Junior 16 – Grade 2 -kilpailun sivut

Mia Eklund yrittää jatkaa voittoputkeaan Tunisiassa

Viime viikolla uransa ensimmäisen ITF-turnausvoiton nelinpelissä saavuttanut Mia Eklund pelaa vielä yhden kilpailun Tunisiassa. Kyseessä on kahden edellisen viikon tapaan massakentällä miteltävä 15 000 dollarin ITF-turnaus.

Kaksinpelissä toiselle kierrokselle viime viikolla edennyt Eklund, 22, on nytkin mukana sekä kaksin- että nelinpelissä. Suomalaisen parina jatkaa Yhdysvaltain Amy Zhu, jonka kanssa viime viikon turnausvoitto tuli. Turnaus alkanee Eklundin osalta tiistaina.

ITF Womens Circuit, 15 000 $, Hammamet

Livescore

Piia Suomalainen tavoittelee pääsarjapaikkaa Oklahomassa

Cinia Fed Cup Team Finlandin luottopelaajiin lukeutuva Piia Suomalainen jatkaa pelejään Pohjois-Amerikan kovilla kentillä. Suomalainen pyrkii karsintojen kautta mukaan Oklahoman Stillwaterissa pelattavaan 25 000 dollarin ITF-kilpailuun.

Karsintakaavion kuudenneksi sijoitettu Suomalainen, 33, pääsi suoraan kolmiosaisen karsinnan toiselle kierrokselle, jolla hänet haastaa Yhdysvaltain 16-vuotias Taylor Dean. Ottelu on ohjelmassa maanantai-iltana Suomen aikaa.

ITF Womens Circuit, 25 000 $, Stillwater, OK

Livescore

Harri Heliövaara janoaa lisää menestystä Tunisiasta

Tänä vuonna paluun ammattilaiskisoihin tehnyt Harri Heliövaara pelaa voitokkaan viime viikon jatkoksi vielä toisen 15 000 dollarin ITF-kilpailun Hammametin massakentillä Tunisiassa.

Viime viikolla nelinpelin turnausvoiton yhdessä Yhdysvaltain Evan Zhun kanssa napannut Heliövaara osallistuu sekä kaksin- että nelinpeliin. Voitokas parivaljakko jatkaa nelinpeliparina myös tämän viikon kilpailussa.

Kuudenneksi kaksinpelin karsintakaaviossa sijoitettu Heliövaara pääsi suoraan karsintojen toiselle kierrokselle, jolla kokenut suomalainen kukisti ranskalaisen Fabien Sallen lukemin 6-4, 6-0.

Heliövaara pelaa pääsarjapaikasta Brasilian Joao Marcos Nusdeota vastaan kamppailussa, jonka on määrä alkaa tänään maanantaina kello 12 Suomen aikaa.

Tunisia F28 Futures, 15 000 $, Hammamet

Livescore

Ella Haavisto osallistuu ITF Juniors -kilpailuun Bulgariassa

Porsche Junior Team Finlandin 18-vuotiaiden huippuryhmään kuuluva Ella Haavisto osallistuu Bulgariassa pelattavaan Santa Marina Junior Cup -turnaukseen, joka on 5. kategorian ITF Juniors -kilpailu.

Mustanmeren rannikolla sijaitsevassa Sozopolin kaupungissa kovalla kentällä käytävän kilpailun pääsarjat alkavat tiistaina, joten suoraan pääsarjaan pääsevän Haaviston, 15, ensimmäisen ottelun yksityiskohdat eivät ole vielä tiedossa.

Santa Marina Junior Cup -kilpailun sivut

Alexandra Anttilan pelit jatkuvat Länsi-Afrikassa

Vahvoja otteita kahdella edellisellä viikolla esittänyt Alexandra Anttila jatkaa menestysjahtiaan pelaamalla toisen kilpailun Länsi-Afrikassa sijaitsevassa Togossa. Porsche Junior Team Finlandin suomalaislupaus osallistuu Lomén kaupungissa kovalla kentällä käytävään 5. kategorian ITF Juniors -kilpailuun.

Kahdessa edellisessä kilpailussa nelinpeliä menestyksekkäästi yhdessä Serbian Doroteja Joksovicin kanssa pelannut Anttila osallistunee nelinpeliin myös nyt, sillä molemmat ovat mukana tämän viikon turnauksessa.

Kaksinpelin kaaviossa kakkoseksi sijoitettu Anttila pääsee suoraan toiselle kierrokselle, jolla vastaan tulee joko Togon Afi Porsia Seneya tai Nigerian Mariam Alli Balogun. Ottelu on ohjelmassa maanantaina, joten suomalaisen urakka kaksinpelissä alkanee tiistaina.

Turnauksen sivut

12-vuotiaiden Cinia JGP -osakilpailu viikonloppuna Kotkassa

Cinia JGP -kilpailusarja jatkuu 12-vuotiaiden osalta kauden viidennellä osakilpailulla, joka pelataan viikonloppuna Kotkassa. Ohjelmassa ovat kaksin- ja nelinpelit tytöille ja pojille.

Smash-Kotkan järjestämä osakilpailu käynnistyy poikien kaksinpelin karsinnoilla perjantaiaamuna kello 8.30.

Cinia JGP, 12-vuotiaat, 29.9.-2.10.2017 (Kotka)

Jaa:

Seuraava uutinen: Mia Eklund ja… →