Sinivalkoiset tennistähdet Euroopassa – ennakko 44/17

30.10.2017  |  06:00

Henri Kontinen (vas.) ja John Peers puolustavat viimevuotista turnausvoittoaan tällä viikolla Pariisissa. Kuva: Heidi Koivunen.

Suomalaista tennistaituruutta nähdään alkavalla viikolla eri puolilla Euroopan kilpakenttiä. Kotimaassa suurin mielenkiinto kohdistuu Tampereelle, jossa kannattaa seurata suomalaisjuniorien terävimmän kärjen edesottamuksia.

Maailman paras nelinpelaaja Henri Kontinen ja hänen australialainen parinsa John Peers pelaavat alkavalla viikolla Ranskassa, jossa kaksikko puolustaa viimevuotista turnausvoittoaan Pariisin ATP Masters -kilpailussa.

Yllätystappion viime viikolla Baselin ATP 500 -kilpailun ensimmäisellä kierroksella kokeneen suomalais-australialaisen duon tehtävä kauden viimeisessä Masters-turnauksessa tulee olemaan haastava, sillä kovalla kentällä pelattavassa kilpailussa ovat mukana kaikki maailman kärkiparit.

Ykköseksi sijoitetut Kontinen ja Peers pääsevät suoraan turnauksen toiselle kierrokselle, jolla vastaan tulevat joko Ranskan Paul-Henri Mathieu ja Benoit Paire tai Yhdysvaltain Nicholas Monroe ja Jack Sock. Kamppailu ei ole maanantain ohjelmassa, joten Kontisen ja Peersin urakka alkanee keskiviikkona.

ATP 1000, Rolex Paris Masters, Pariisi

Livescore

Mia Eklund pelaa kolmatta viikkoa Tunisiassa

Cinia Fed Cup Team Finlandin kantaviin voimiin kuuluva Mia Eklund pelaa tälläkin viikolla Tunisian massakentillä, kun suomalainen tavoittelee menestystä 15 000 dollarin Hammamet Open -turnauksessa.

Toissa viikolla kaksinpelin loppuotteluun Hammametissa yltänyt Eklund oli lähellä finaalipaikkaa myös viime viikon turnauksessa, mutta Ranskan Caroline Romeo oli tasaisessa välierässä lopulta vahvempi lukemin 6-2, 4-6, 7-6(4).

Tänään maanantaina 23 vuotta täyttävä Eklund osallistunee kahden edellisen viikon tavoin sekä kaksin- että nelinpeliin.

Suomalaisen ensimmäinen ottelu lienee ohjelmassa tiistaina, jolloin kaksin- ja nelinpelin pääsarjat käynnistyvät.

ITF Womens Circuit, 15 000 $, Hammamet

Livescore

Suomalaiset Harri Heliövaaran johdolla Tallinnassa

Kolme suomalaista osallistuu Tallinnassa alkavalla viikolla pelattavaan 15 000 dollarin ITF Futures -turnaukseen. Viime viikolla tuplamestaruuden Tarton ITF Futures -kilpailussa napannut Harri Heliövaara pääsee suoraan turnauksen pääsarjaan, jonka ensimmäisellä kierroksella suomalainen kohtaa Uzbekistanin Temur Ismailovin.

Heliövaaran ohella sinivalkoista väriä Virossa edustavat villin kortin kilpailuun saanut Patrik Niklas-Salminen ja karsintojen kautta mukaan päässyt Aaro Pöllänen, joka kärsi karsintafinaalissa tappion Ruotsin Karl Fribergille, mutta pääsi turnaukseen lucky loser -paikan myötä.

Suomalaisista myös Ville-Petteri Ahti tavoitteli paikkaa kaksinpelin pääsarjaan, mutta hänen yrityksensä päättyi tappioon karsintojen avauskierroksella.

Niklas-Salmisen vastustaja ensimmäisellä kierroksella on Venäjän Alexander Igoshin. Kaavion viidenneksi sijoitettu Ranskan Gregoire Jacq puolestaan heittää avauskierroksella kovan haasteen Pölläselle.

Kovalla kentällä pelattavan kilpailun nelinpelissä ovat suomalaisista mukana viime viikolla Tarton ITF Futures -turnauksen yhdessä voittaneet Heliövaara ja Niklas-Salminen. Suomalaiskaksikon haastavat ensimmäisellä kierroksella Itävallan Manuel Bellutti ja Saksan Paul Wörner.

Maanantaina tositoimissa on koko suomalaiskolmikko: Pöllänen kaksinpelissä ja Heliövaara/Niklas-Salminen nelinpelissä.

Estonia F3 Futures, 15 000 $, Tallinna

Livescore

Milka-Emilia Pasanen ja Mariella Minetti pelaavat Ruotsissa

Tukholmassa pelataan tällä viikolla naisten 15 000 dollarin ITF-turnaus, jossa suomalaisväriä edustavat Milka-Emilia Pasanen ja Mariella Minetti. Suomalaiskaksikko pyrkii mukaan kovalla kentällä käytävän turnauksen pääsarjaan karsintojen kautta.

Molemmat suomalaiset ovat voiton päässä paikasta pääsarjaan. Pasasen käsittelyssä karsintojen ensimmäisellä kierroksella joutui taipumaan Ruotsin Anna Leijon erin 7-5, 7-6(3). Minetti puolestaan kukisti Ruotsin Ida Ferdingin selvin lukemin 6-3, 6-2.

Ratkaisevat karsintaottelut ovat ohjelmassa tänään maanantaina. Pasanen kamppailee pääsarjapaikasta Tanskan Sofia Nami Samavatia vastaan ja Minetti kohtaa Ruotsin Louise Brunskogin.

ITF Womens Circuit, 15 000 $, Tukholma

Livescore

Otto Virtanen suomalaisjuniorien ykköstykkinä Tampereella

Huipputason junioritennistä on kotimaan kentillä luvassa myös tällä viikolla, kun Tampereen Tenniskeskuksessa pelataan 4. kategorian ITF Juniors -turnaus. Suomalaisten ykkösnimi kovalla kentällä käytävässä TATS Open 2017 -kilpailussa on Vierumäen ITF Juniors -turnauksen viime viikolla voittanut Otto Virtanen.

Tyttöjen puolella mukana ovat muun muassa Porsche Junior Team Finlandin 18-vuotiaiden huippuryhmään kuuluva Ella Haavisto ja Liisa Vehviläinen.

Edellä mainitun kolmikon lisäksi mukana on runsaasti muitakin suomalaisjunioreja, joista osa pääsee suoraan pääsarjaan ja osa pyrkii turnaukseen karsintojen kautta.

Kaksinpelin karsintafinaalit ovat ohjelmassa maanantaina. Turnauksen pääsarjat käynnistyvät sekä kaksin- että nelinpelin osalta tiistaina.

TATS Open 2017 -turnauksen sivut

Kaksi suomalaisjunioria Tennis Europen kilpailussa Tanskassa

Tällä viikolla Tanskan Hillerødissa pelattavassa Tennis Europen alle 14-vuotiaiden turnauksessa ovat suomalaisista mukana Asta Miettinen ja Emelie Gabran. Porsche Junior Team Finlandin Miettinen pääsi suoraan kaksinpelin pääsarjaan. Gabran puolestaan selvitti tiensä turnaukseen karsintojen kautta.

Gabran kohtaa ensimmäisellä kierroksella Tanskan Rebecca Munk Mortensenin. Miettisen avausvastustaja on Tanskan Anna Tang. Molempien ottelut ovat ohjelmassa tänään maanantaina.

Poikien puolella turnaukseen pyrkivät Porsche Junior Team Finlandin Daniel Kotka ja Axel Valavaara, mutta molempien tie katkesi tällä kertaa karsintaan.

Hillerød TE U14 -kilpailun sivut

Jaa:

Seuraava uutinen: Kevin Anderson palasi… →