Ruusuvuori kaksinpeli- ja Orpana nelinpelimestaruuteen

6.10.2018  |  19:49  |  Raportit

Suomen nuoret tennistähdet Oona Orpana, 17, Emil Ruusuvuori, 19, ja Patrik Niklas-Salminen, 21, ovat tehneet kovaa jälkeä ammattilaisturnauksissa tällä viikolla. Ruusuvuorelle kaksinpeli- ja Orpanalla nelinpelimestaruus.

Ruusuvuorelle tämän vuoden kolmas ITF-turnausvoitto kaksinpelissä

Falunin $25,000 ITF-turnauksessa oli suomalaisjuhlat. Suomen miesten maajoukkueen, Cinia Davis Cup Team Finland, runkopelaajat Ruusuvuori (ATP-352) ja Niklas-Salminen (ATP-476) hallitsivat tapahtumia nopealla sisäkentällä pelatussa turnauksessa. Ykköseksi sijoitettu Ruusuvuori ei hävinnyt erääkään matkalla loppuotteluun – seitsemänneksi sijoitettu Niklas-Salminen selvitti avauskierroksella vastustajansa ottelupallon, jonka jälkeen hänkään ei antanut vastustajilleen erääkään.

Loppuottelussa toistensa pelityylit hyvin tuntevat kaverukset tarjoilivat ruotsalaisyleisölle tasaisen ja jännittävän ottelun. Ottelusta muodostui pienten marginaalien ottelu, jossa lopulta Ruusuvuori onnistui ottamaan tarvittavat murrot ja hän pääsi nostamaan voittajanpokaalin ilmaan lukemin 6-4, 6-4.

– Varsinkin alkuviikosta pelini toimi hyvin, mutta loppuviikosta alkoi ehkä hieman painamaan matsimäärät näiltä muutamilta viikoilta. Loppuottelussa pelitasomme oli mielestäni kuitenkin hyvää. Pystyin henkisesti olemaan sen verran vahva ja keskittyä omiin asioihini, niin lopputulos oli erittäin hyvä! Nyt kun olen saanut paljon matseja, niin alkaa olemaan rutiinit hyvällä tasolla, mikä auttaa tärkeissä paikoissa, kommentoi iloinen Ruusuvuori.

– Hyvä peli ja oli pienestä kiinni. Emil pelasi hyvin ja käytti mahdollisuutensa, kommentoi puolestaan Niklas-Salminen.

Turnausvoitto on Ruusuvuoren kauden kolmas kaksinpelissä ja uran neljäs. Niklas-Salminen on puolestaan voittanut tänä vuonna yhden kaksinpelin ja ollut kahdesti finaalissa – nelinpelissä turnausvoittoja on yhteensä seitsemän tällä kaudella.

TULOKSET

Orpanalle uran ensimmäisen ammattilaisturnausvoitto – huomenna haussa kaksinpelititteli

17-vuotias Orpana oli yltänyt kahteen kertaan nelinpelifinaaliin ammattilaisturnauksissa ennen tätä viikkoa. Turkin Antalyassa käydyssä $15,000 ITF-turnauksessa on suomalaisella kulkenut erittäin hyvin ja lauantaina hän juhliikin uransa ensimmäistä ammattilaistitteliä nelinpelin puolella. Huomenna Orpana hakee ensimmäistä kaksinpelititteliään.

Nelinpelissä Orpana ja latvialainen Alise Cernecka, 17, olivat sijoittamattomina turnauksessa, mutta se ei heidän menoaan haitannut. He etenivät voitosta voittoon ja lauantaisessa loppuottelussa vastaan asettuivat ruotsalaiset Alexandra Viktorovitch/Lisa Zaar. Orpana/Cernecka jatkoivat vahvaa yhteispeliään myös loppuottelussa ja he onnistuivatkin kääntämään ratkaisevat pisteet edukseen. Suomalais-latvialaispari juhlii näin mestaruutta eräluvuin 6-4, 7-6.

Orpana (WTA-997) eteni lauantaina myös kaksinpelin finaaliin ensimmäistä kertaa urallaan. Puolivälierissä hän kaatoi upeasti ykköseksi sijoitetun serbialaisen Draginja Vukovicin (WTA-595) 3-6, 6-4, 6-3 ja lauantaisessa välierässä oli kolmanneksi sijoitetun turkkilaisen Melis Sezerin (WTA-629) taivuttava erin 6-3, 6-1. Loppuottelussa vastaan asettuu nelinpelistä tuttu Viktorovitch – finaali pelataan sunnuntaina klo 10:00 alkaen.

– Tämän päivän matsit menivät molemmat todella hyvin. Tuntuu hyvältä voittaa ensimmäinen ammattilaisturnaukseni. Voitimme nelinpelissä molempien erien lopuissa ne tärkeimmät pisteet, mikä ratkaisi pelin, kommentoi tyytyväinen Orpana.

TULOKSET

Jaa:

Seuraava uutinen: Porsche Junior Team… →