Pajumpialaisrahasto jakoi 10 000 euroa tukea nuorille tennispelaajille

14.6.2018  |  11:19  |  Artikkeli, Yleinen

Pajumpialaisrahasto on myöntänyt yhteensä 10 000 euroa stipendeinä neljälle nuorelle tennislupaukselle: Peppi Ramstedtille, Masi Sarpolalle, Indrek Soomelle ja Laura Hietarannalle. Jokainen heistä saa 2500 euron stipendin.

Pajumpialaisrahasto on perustettu vuonna 1972 ja se on tunnettu urheilijoille suunnatusta tuesta. Rahasto myöntää stipendejä lupaaville nuorille urheilijoille, jotka eivät muualta saa merkittävää tukea. Tuetut urheilijat ovat olleet pienistä yksilölajeista. 1970-luvulla stipendin saivat muun muassa soutaja Pertti Karppinen ja jousiampuja Tomi Poikolainen, jotka nousivat myöhemmin olympiavoittajiksi.

– Myöntämämme stipendit ovat olleet tärkeitä nuorten motivoimiseksi. Tiedän itsekin miltä se tuntuu, kun saa tukea siihen, missä haluaa kehittyä. Tunnustus motivoi, sanoo Pajumpialaisrahaston Olli Pajunen.

Tuki ohjataan nuorille tennispelaajille Suomen Tenniksen Tukisäätiön kautta.

– Pajumpialaisrahaston tuki on merkittävä apu nuorille, nouseville pelaajille. Tuki maksetaan Tenniksen Tukisäätiön kautta ja tällaiset tukimuodot ovat erinomainen lisä Tenniksen Tukisäätiön perinteisesti syksyllä jakamille pelaajatuille, toteaa Tenniksen Tukisäätiön puheenjohtaja Pekka Ojanpää.

Lisätietoja:

Tenniksen Tukisäätiön toimitusjohtaja, Teemu Purho

040-523 1797

Kuvassa Masi Sarpola. Kuvaaja Jesse Väänänen / STL

Jaa:

Seuraava uutinen: 9v Miditour innostaa… →