Otto Virtanen: ”Älyttömän hyvä fiilis – tästä on hyvä jatkaa”

16.7.2018  |  14:00  |  Artikkeli

Virtanen ja Erel mestaruuspokaalin kanssa, kuva: AELTC/Anthony Upton.

Suomalainen tennislupaus Otto Virtanen, 17, juhli viidentenä suomalaisena Grand Slam -turnauksen voittoa Wimbledonissa viime sunnuntaina. Virtanen ja turkkilainen Yanki Erel, 17, juhlivat poikien nelinpelimestaruutta voitettuaan loppuottelussa kuudenneksi sijoitetut Nicolas Mejian (COL) ja Ondrej Stylerin (CZE) 7-6(5), 6-4.

Haasteellisen valmistautumisen kautta mestaruuteen

Porsche Junior Team Finlandin Virtanen aloitti valmistautumisen legendaariseen Wimbledoniin Roehamptonin nurmikentillä.

– En ollut aikaisemmin pelannut nurmella. Kyllä se aluksi oli aika vaikeaa ja alustaan tottumiseen meni hieman aikaa. Lisäksi nurmikentätkin voivat olla hyvin erilaisia, jotkut kentät ovat nopeampi ja toiset hitaampia, Virtanen kertoi totuttelustaan nurmikenttään.

Roehamptonissa pelattiin 1. kategorian ITF-junioriturnaus, joka toimi esikilpailuna Wimbledonille. Siellä suomalaisen peli ei vielä löytänyt uomaansa, vaan turnaus meni vielä nurmikenttiin tutustumisessa. Virtanen otti kaksinpelissä yhden voiton ja tippui jo toisella kierroksella. Roehamptonissa Virtanen ja Erel pelasivat myös ensimmäistä kertaa yhdessä parina.

– Emme olleet Yankin kanssa pelanneet aikaisemmin yhdessä. Tunsimme toisemme kylläkin ja olimme hengailleet yhdessä enenevissä määrin viime aikoina, kun kiersimme samoja kilpailuja Euroopassa. Muutamaa viikkoa ennen Wimbledonia Yanki kysyi minua parikseen ja vastasin saman tien myöntävästi, Virtanen kertasi kuinka he päättivät pelata yhdessä nelinpeliä Erelin kanssa.

Roehamptonissa suomalais-turkkilaispari hävisi heti ensimmäisellä kierroksella ja Virtasen olkapääkin hieman alkoi vihoittelemaan. Ei siis mitenkään paras mahdollinen valmistautuminen tuloksien puolesta, mutta Virtanen alleviivasikin heidän erinomaisen hyvää kemiaa, joka osoittautui Wimbledonissa yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi.

Wimbledonissa peli alkoi sujua ja luotto alustaan löytyä

Wimbledoniin saavuttuaan suomalainen oli saanut olkapääkipunsa hallintaansa ja treenikentillä alkoi myös löytyä luottoa uuteen alustaan.

– Päätin, että pyrin hakemaan ratkaisua heti ensimmäisestä lyönnistä lähtien. Syöttöni ja kämmenlyöntini alkoivat nopeasti toimimaan ja ne osoittautuivatkin parhaiksi aseikseni myös otteluissa.

Virtanen aloitti Wimbledon-urakkansa kaksinpelissä tekemällä ison yllätyksen. Ensimmäisellä kierroksella suomalainen voitti turnauksen kolmanneksi sijoitetun ja hallitsevan Australian avointen poikien mestarin Sebastian Kordan (USA) 6-3, 7-6 – väkevä meno jatkui myös toisella kierroksella, kun argentiinalainen Thiago Agustin Tiranten oli taivuttava suomalaisen vahvojen lyöntien edessä 6-3, 3-6, 6-2. Kolmannella kierroksella isäntämaan Anton Matusevich oli kuitenkin etevämpi ja katkaisi Virtasen lennon 16 parhaan joukkoon.

Tässä vaiheessa kaksikko Virtanen/Erel eivät olleet vielä aloittaneet nelinpelejään. Virtanen myönsikin ettei ollut helpoin tehtävä päästä yli toisaalta hienosti menneestä kaksinpelitaipaleesta, mutta toisaalta suuresta pettymyksestä.

”Meillä oli hauskaa kentällä ja yhteispelimme löytyi nopeasti”

Virtanen pääsi kuitenkin erittäin nopeasti ylitse ristiriitaisista tuntemuksistaan, kun he astelivat Erelin kanssa ensimmäiseen otteluunsa.

– Keskityin kovasti ja tietysti sitä haluaa antaa kaikkensa Wimbledonissa. Erelin kanssa toimineet henkilökemiat myös auttoivat.

Ensimmäisessä ottelussaan sijoittamattomat Virtanen/Erel näyttivät heti kyntensä, kun he laittoivat kahdeksanneksi sijoitetut Sebastian Baezin (ARG)/Gilbert Soares Klier Juniorin laulukuoroon eräluvuin (BRA) 6-3, 7-6. Toisella kierroksella pari kävi lähellä tappiota, mutta lopulta he voittivat Titouan Droguet(FRA)/Simon Ivanov (BLR) -parin muutaman pelastetun ottelupallon jälkeen lukemin 3-6, 7-6(6), 6-4.

Erinomaiset otteet jatkuivat myös puolivälierässä, jossa vastaan asettui kolmanneksi sijoitettu ranskalaispari Hugo Gaston/Clement Tabur. Ranskalaiset voittivat Roehamptonin esikisan nurmella ja he olivat tammikuussa juhlineet Australian avointen poikien nelinpelin mestaruutta. Virtanen ja Erel eivät aikaisempia saavutuksia kumarrelleet, vaan he pelasivat varmasti ja vahvasti alusta loppuun. Loppujen lopuksi tulostaululle kirjattiin eräluvut 7-5, 7-6(5), mikä johdatti suomalais-turkkilaisparin välieriin.

– Puolivälieräottelumme oli todella hyvä. Edelleen meillä oli mukavaa kentällä. Tässä vaiheessa älysimme, että hyvin pelatessamme meillä on kaikki mahdollisuudet mennä päätyyn asti, Virtanen muisteli parin tuntemuksia edettyään välieriin.

Virtasen ja Erelin tuntemukset osoittautuivatkin lopulta oikeiksi. Välierässä kaatuivat isäntämaan James Story ja Harry Wendelken kahden tiebreak-erän turvin. Loppuottelussa Mejiaa ja Styleria vastaan oli parin itseluottamus erittäin korkealla tasolla, minkä lisäksi syöttötyöskentely oli huippuluokkaa. Nämä johdattivatkin suomalais-turkkilaisparin mestaruuteen eräluvuin 7-6(5), 6-4.

– Finaalissa meillä sujui tosi hyvin. Syötimme vahvasti ja olimme ratkaisuhetkillä terävämpiä. Uskomaton ja aika vaikeasti kuvailtava fiilis oli voittaa mestaruus.

Virtasesta viides suomalainen Grand Slam -turnausvoittaja

Virtanen liittyy harvinaiseen suomalaisjoukkoon, jotka ovat voittaneet Grand Slam -turnauksen. Hän on viides suomalainen Grand Slam -turnauksen voittaja.

Henri Kontinen on pystynyt voittamaan aikuisten tasolla Australian avointen nelinpelin vuonna 2017 ja Wimbledonin sekanelinpelin vuonna 2016. Junioritasolla Grand Slam -mestaruutta ovat juhlineet Kontinen Ranskan avointen nelinpelissä 2008, Jarkko Nieminen US Openin kaksinpelissä 1999, Harri HeliövaaraAustralian avointen nelinpelissä 2007 ja Birgitta Lindström Wimbledonin kaksinpelissä 1966.

– Hienoa päästä mukaan tällaiseen seuraan. Älyttömän hyvä fiilis – tästä on hyvä jatkaa, Virtanen kommentoi.

Nuori suomalaislupaus saapuu seuraavaksi Suomeen lepäilemään ja treenaamaan. Turnauskalenteri on vielä hieman auki, mutta luultavimmin hänet nähdään Suomessa pelattavissa ITF-ammattilaisturnauksissa elokuussa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Luokkamestaruussarjan SM-kilpailu Oulussa… →