Orpana puolivälieriin ja Heliövaara/Niklas-Salminen välieriin Aamulehti Tampere Openissa

26.7.2018  |  19:27  |  Raportit

Tänään saatiin suomalaisittain paljon ilonaiheita Aamulehti Tampere Openissa, kun Oona Orpana eteni kaksinpelissä puolivälieriin ja kaksikko Harri Heliövaara/Patrik Niklas-Salminen nelinpelin välieriin.

Orpana jatkoi vahvasti ja eteni puolivälieriin

Oona Orpanan erinomaiset otteet loukkaantumisen jälkeen saivat tänään jatkoa Aamulehti Tampere Openin $15,000 ITF-turnauksen kaksinpelissä.

Villin kortin turnaukseen saanut Orpana voitti eilen ensimmäisellä kierroksella kanadalaisen Maria Tanasescun 6-2, 6-4 ja sama vahva pelivire jatkui myös tänään toisella kierroksella neljänneksi sijoitettua ruotsalaista Marina Yudanovaa (WTA-632) vastaan. Ottelussa pelattiin kaksi tiukkaa erää, jotka molemmat 17-vuotias suomalainen käänsi itselleen lukemin 7-6, 6-4.

– Tosi hyvä fiilis, tämä on ensimmäinen kansainvälinen kisani loukkaantumisen jälkeen. Kun sain käännettyä ensimmäisen erän itselleni, rentouduin ja pystyin painostamaan vastustajaani paremmin kämmenelläni, Orpana kertoi ottelun jälkeen.

Huomisessa puolivälierässä, noin klo 16:30 kentällä 5, vastaan asettuu venäläinen Anna Ukolova (WTA-950), joka tiputti tänään jatkosta Liisa Vehviläisen eräluvuin 6-2, 6-3.

– Hienoa olla puolivälierissä, mutta mukava olisi jatkaa myös pidemmälle, Orpana kertoi haastattelun lopuksi.

Oona Orpana

Kolmannen suomalaisen, Ella Haaviston, oli taipuminen toisella kierroksella kolmanneksi sijoitetulle Camila Giangreco Campizille (WTA-614) 1-6, 2-6. Nelinpelissä Haavisto ja Venla Ahti taistelivat hienosti ykköseksi sijoitettuja Giangreco Campis (PAR)/Bojana Marinkovic (SRB) vastaan, mutta joutuivat toteamaan vastustajat paremmikseen tiukasti 4-6, 5-7.

KAAVIOT

Heliövaara/Niklas-Salminen voittivat Virtasen veljekset ja etenivät välieriin

Miesten nelinpelissä yleisöä hemmoteltiin suomalaisparien kohtaamisella. Illan viimeisessä ottelussa keskuskentällä kohtasivat neljänneksi sijoitetut Harri Heliövaara/Patrik Niklas-Salminen ja sijoittamattomat Otto Virtanen/Panu Virtanen.

Ottelussa oli panoksena eteneminen €43,000+H ATP-haastajaturnauksen välieriin. Tällä kertaa voittoa pääsi juhlimaan duo Heliövaara/Niklas-Salminen vahvemman syöttö- ja palautuspelaamisensa ansiosta lukemin 6-2, 6-0.

– Meillä oli taktiikkana aloittaa molemmat erät terävästi ja se onnistui kun saatiin heti murrot aikaiseksi. Heidän syöttötyöskentelynsä ei ollut niin korkealla tasolla kuin odotimme ja se helpotti meidän palauttamistamme, Heliövaara kertoi.

– Hyvin pelattiin yhteen, hyvää dubbelia. Tulevaan välierään pitää kuitenkin parantaa, päivä päivältä paremmaksi, kaksikko kertoi yhteen ääneen.

Huomisessa välierässä Heliövaara ja Niklas-Salminen kohtaavat toiseksi sijoitetut venäläiset Ivan Gakhovin ja Alexander Pavlioutchenkovin noin klo 18:00.

KAAVIOT

Jaa:

Seuraava uutinen: Hangon kansainvälisessä Scandinavian… →