Tennis.fi

Jaa:

Orpana ja Ruusuvuori Ranskan avointen pääsarjassa!

2.6.2017 - 13:40

Porsche Junior Team Finlandin Oona Orpana selvitti molemmat Ranskan avointen karsintaottelunsa tyylikkäästi ja eteni Grand Slam -turnauksessa tyttöjen pääsarjaan. Pojissa Suomea edustaa jo Australian avoimissa loistanut Emil Ruusuvuori.

Orpana voitti karsintafinaalissa neljänneksitoista sijoitetun Serbian Draginja Vukovicin 6-2, 6-1.

– Pelasin tasaisen hyvin. Ensimmäisen erän alku oli todella tiukka muutamien pelien ajan, mutta kun pääsin johtoon, se oli helppo säilyttää, 16-vuotias Orpana iloitsee.

– Ennen ottelua jännitti, mutta yritin ajatella, että tämä on ihan samanlainen matsi kuin kaikki muutkin. Matsin aikana oli rento olo.

Suomalainen tyttö on pelannut Grand Slameissa viimeksi vuonna 2006, kun Katariina Tuohimaa ylsi Wimbledonissa pääsarjaan. Nuori Emma Lainetaisteli suurilla areenoilla juniorimenestyksestä viimeisen kerran 2003. Laine on jälleen Roland Garros’lla, tällä kertaa Oona Orpanan valmentajana.

– Tiesin, että Oona voi voittaa näissä karsinnoissa kenet tahansa. Hän on pelannut täällä todella hyvin, Laine kehuu.

Juniorien ensimmäisen kierroksen otteluita pelataan sunnuntaina ja maanantaina. Kaavioita ja aikatauluja ei ole vielä julkaistu.

– Todella hieno kokemus päästä Grand Slamin pääsarjaan ja pelaamaan samalle klubille kuin ammattilaiset. Huomenna treenailemme Roland Garros’lla ja tutustumme paikkaan. Sitten matsit jo alkavatkin, Orpana sanoo.

Hän ei ole näillä näkymin mukana tyttöjen nelinpelissä.

 

Emil Ruusuvuori pelasi ensimmäisen juniori-Grand Slaminsa Australiassa tammikuussa. Hän ylsi kaksinpelissä hienosti puolivälierään. Keväällä Ruusuvuoren olkapää kipeytyi, ja 18-vuotias lupaus oli sivussa kilpakentiltä.

– Olkapää alkaa olla hyvässä kunnossa, joten olen erittäin hyvillä fiiliksillä. Eipä muuta kuin lähdetään antamaan parasta kentälle, Ruusuvuori kommentoi.

Hän saa nelinpelissä rinnalleen Saksan Rudolf Mollekerin, jonka kanssa Ruusuvuori voitti viime kesänä Tsekeissä juniorien 2. kategorian ITF-kilpailun.

– Olemme pelanneet pari kertaa yhdessä, ja tosiaan yksi turnausvoittokin on tullut, Ruusuvuori hymyilee.

Kaaviot ja aikataulut päivittyvät tänne: http://www.rolandgarros.com/en_FR/index.html
Seuraava uutinen: Superjuniorit Ranskan avoimissa… >