Monessa seurassa jäsenmäärät kasvussa

4.5.2018  |  14:22  |  Seurat

Suomen suurin tennisseura on edelleen HVS-Tennis, johon kuuluu yhteensä 2198 jäsentä. Tämä käy ilmi seurojen vuoden 2017 vuosi-ilmoituksista. Toiseksi suurin seura 1305:llä jäsenellä on Smash-Tennis ja kolmanneksi suurin Tampereen Tennisseura, 1083 jäsentä.

Eniten jäsenmääräänsä edellisvuodesta kasvatti Tampereen Tennisseura. Heillä kasvua tuli peräti 196:n uuden jäsenen verran. Toiseksi eniten jäsenmääränsä kasvatti HVS-Tennis, 182 uutta jäsentä. Näillä kahdella seuralla jäsenmäärä kasvoi selvästi enemmän kuin muilla.

– Jäsenmäärän kasvuun seurassamme on kaksi selkeää syytä. Ensimmäinen on ihan puhtaasti toiminnan kasvu, joka on jatkunut viimeiset viisi vuotta. Se näkyy paitsi lasten toiminnan kasvuna, niin erityisesti aikuisvalmennustoiminnan kasvuna. Toinen syy on se, että olemme saaneet kaikki valmennus- ja kilpatoiminnassamme olevat mukaan myös seuran jäseniksi. Toiminnassa on aiemmin ollut mukana ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan ole olleet seuran jäseniä. Toki heitä on edelleenkin, sillä esimerkiksi lasten osalta emme halua vaatia jäsenyyttä, koska lapset usein kokeilevat eri lajeja, ja meille tottakai sopii, että he tulevat kokeilemaan myös tennistä, toteaa Tampereen Tennisseuran toiminnanjohtaja Hannu Granroth.

– Syksyllä tulevan hallin laajennuksen ja kenttien määrän lisääntymisen myötä jäsenmäärän kasvu tulee seurassamme jatkumaan myös tulevaisuudessa, kertoo Granroth seuran positiivisista tulevaisuuden näkymistä.

Jos katsotaan pelkkää kasvuprosenttia, niin yli sadan jäsenen seuroista ykköstila menee Salon Tennisseuralle, joka kasvatti jäsenmääräänsä peräti 48,78 prosenttia. Seuraavaksi eniten kasvua tuli Porvoon Verkkopalloseurassa, 36,67 prosenttia.

10 SUURINTA TENNISSEURAA

  1. HVS-Tennis (2198 jäsentä)
  2. Smash-Tennis (1305 jäsentä)
  3. Tampereen Tennisseura (1083 jäsentä)
  4. Åbo Lawn-Tennis Klubb (1037 jäsentä)
  5. Helsingin Lawn-Tennis Klubi (861 jäsentä)
  6. TVS-Tennis (688 jäsentä)
  7. Grani Tennis (672 jäsentä)
  8. Espoon Verkkopalloseura (583 jäsentä)
  9. Grön-Vita Lawntennis Klubben (437 jäsentä)
  10. Hangon Tenniskerho (419 jäsentä)

ENITEN JÄSENMÄÄRÄÄNSÄ KASVATTANEET (2016 -> 2017)

  1. Tampereen Tennisseura +196 jäsentä ( kasvua 22,10%)
  2. HVS-Tennis +182 (9,03%)
  3. Salon Tennisseura +60 (48,78%)
  4. Porvoon Verkkopalloseura +55 (36,67%)
  5. Puijo Tennis Team +51 (14,87%)
  6. Smash-Espoo +39 (17,33%)
  7. Jyväskylän Tennisseura +38 (10,03%)
  8. Smash-Tennis +33 (2,59%)
  9. Hämeenlinnan Tennisseura +29 (16,38%)
  10. Savonlinnan Verkkopalloseura +26 (17,69%)

Kaikkien tennisseurojen jäsenmäärät 2017 ja niiden kehityksen edellisestä vuodesta löydät täältä.

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 19/2018 – →