Mia Eklundille ikimuistoinen turnausvoitto Tunisiassa

5.11.2017  |  23:00

Mia Eklund saavutti uransa ensimmäisen kaksinpelin ammattilaisturnausvoiton Hammamet Open -kilpailussa Tunisiassa. Kuva: Arthur Vibert.

Tunisiassa pelattu 15 000 dollarin Hammamet Open -turnaus päättyi suomalaisjuhliin, kun Mia Eklund vei kaksinpelin mestaruuden vakuuttavan esityksen jälkeen. Ammattilaisturnausvoitto oli tällä viikolla 23 vuotta täyttäneen Eklundin uran ensimmäinen kaksinpelissä.

Kuudenneksi sijoitettu suomalainen kukisti massakentällä pelatun turnauksen tasaisessa, reilut kaksi tuntia kestäneessä loppuottelussa sijoittamattoman Ranskan Yasmine Mansourin (WTA-894) lopulta lukemin 7-6(1), 6-4.

– Ottelu oli todella tiukka ja jokainen peli oli oma taistelunsa. Uskon, että kahdessa edellisessä turnauksessa koetut tappiot opettivat minulle paljon, iloinen Eklund toteaa.

Tuskalliset tappiot kääntyivät voitoksi

Uransa parasta peliä tällä hetkellä pelaava Eklund oli todella lähellä ensimmäistä kaksinpelin ITF-turnausvoittoaan jo toissa viikolla. Niukkaan finaalitappioon tuolloin päättynyt turnaus sekä viime viikon kilpailussa koettu välierätappio kasvattivat suomalaisen luonnetta ja antoivat uskoa omaan tekemiseen.

– Ne (tappiot) olivat tuskallisia silloin, mutta sain niistä monia hyviä asioita peliini. Ratkaisuhetkillä en luovuttanut, vaan muistin taistella ja samalla pysyä rauhallisena, Eklund analysoi.

– Pelasin tässä turnauksessa todella vahvasti ja aggressiivisesti varsinkin silloin, kun oli kyse tärkeistä pisteistä. Syötin todella hyvin ja kämmenlyöntini toimi tehokkaasti, Eklund jatkaa.

Kuluvan syksyn aikana kaksi nelinpelin ammattilaisturnausvoittoa Tunisiassa saavuttanut suomalainen oli uransa ensimmäiseen kaksinpelin titteliin päättyneessä kilpailussa omaa luokkaansa, sillä hän ei viidessä pelaamassaan ottelussa hävinnyt erääkään.

Tunisiasta suunta kohti Talia

Kolmen Tunisian Hammametissa pelatun turnauksen jälkeen Eklund nähdään seuraavaksi tositoimissa kotimaan kentillä, kun suomalainen osallistuu Helsingin Talissa reilun viikon kuluttua alkavaan 15 000 dollarin Aava Open -turnaukseen.

Suoraan kaksinpelin pääsarjaan pääsevä Eklund tavoittelee Talissa menestystä myös nelinpelissä yhdessä Oona Orpanan kanssa.

Tulokset: ITF Womens Circuit, 15 000 $, Hammamet

Jaa:

Seuraava uutinen: Tulikuuma suomalaistrio Pärnussa… →