”Luulin, etten osaa pelata, mutta osaankin!”

8.5.2018  |  10:55  |  Artikkeli, Yhteistyökumppanuudet

LähiTapiola Street Tennis -koulukiertue on hyvässä vauhdissa ja yli 9000 lasta ympäri Suomen on päässyt sen myötä tänä keväänä kokeilemaan tennistä. Koulukiertue on otettu hyvin vastaan. Kävimme haastattelemassa 2-4-luokkalaisia pelaajia lajiesittelytunnin jälkeen:

– Oli kivaa kokeilla tennistä ja saimme tehdä kaikkia erilaisia tennisjuttuja. Kivointa oli ehkä se maailman ympäri -peli, kun voitin sen kaksi kertaa!

– Oli hauskaa ja tennis on ihan helppoa. Helpointa on lyönti kämmeneltä. Rystyllä tosin osuu joskus väärään kohtaan. Harrastan tennistä kesällä omalla ajalla ja aion pelata ensi kesänäkin.

– Tennis on mukavaa. Mailalla ei saa lyödä muita, mutta rosvoille sillä voi antaa pyllypiiskaa.

– En ole pelannut aikaisemmin, mutta tuntui tosi hauskalta. Tunnilla kivointa oli se kilpailu, jossa pelattiin toisia vastaan. Vaikeinta tunnilla oli se kilpailu, jossa piti syöttää, että saa kopin ja sen jälkeen juosta maailman ympäri. Aion mennä kesälläkin pelaamaan.

– Hauskaa! Kivointa oli syöttely ja pallon heittely. En ole kokeillut aiemmin.

– Tenniksessä on kivointa lyöminen. Vaikeinta on tämä (heiluttaa mailaa). Helpointa on tämä (heiluttaa mailaa).

– Luulin, etten osaa pelata, mutta osaankin!

 

LähiTapiola Street Tennis -koulukiertue on Tennisliiton yhdessä tennisseurojen kanssa järjestämä lajiesittelykiertue, jonka tukijana toimii LähiTapiola. Kiertue sisältää noin 100 yhden päivän lajiesittelytapahtumaa eri puolilla Suomea. Tapahtumat järjestetään yhteistyössä paikallisten koulujen kanssa. Kaikki koulun oppilaat pääsevät kokeilemaan tennistä ja tekemään pallon kanssa taitoharjoitteita. Ohjelma on suunniteltu niin, että toimintaa on paljon ja odottelua mahdollisimman vähän. Kiertueen kummiurheilijana toimii Henri Kontinen.

Kuva: Huhtikuussa Davis Cupin yhteydessä järjestetyssä tapahtumassa paikalla oli Henri Kontisen lisäksi myös Jarkko Nieminen.

Jaa:

Seuraava uutinen: Oona Orpana mukana… →