LähiTapiola Street Tennis jatkuu jälleen ensi vuonna

14.12.2017  |  12:28

Henri Kontinen ja LähiTapiolan Arto Heinonen. Kuva: Jesse Väänänen

Suomen Tennisliitto ja LähiTapiola jatkavat Street Tennis yhteistyötä. Maailman huippu nelinpelaaja Henri Kontinen toimii vastedeskin Street Tenniksen kummiurheilijana. Uusi Street Tennis kiertue alkaa keväällä 2018.

– Olen iloinen ja tyytyväinen tästä yhteistyöstä. Ja sen takia jatkan mielelläni lasten ja LähiTapiolan kanssa tätä tarinaa eteenpäin, Kontinen toteaa.

Tämänvuotinen LähiTapiola StreetTennis -kiertue oli tähänastisista laajin. Kiertueella paikalliset seurat vierailivat yhteensä 118 koululla ja muutamalla päiväkodilla. Tapahtumia järjestettiin 43 paikkakunnalla pohjoista Rovaniemeä ja eteläistä Hankoa myöten. Street Tenniksen kohokohta oli huhtikuussa Hangossa, kun Davis Cup -otteluiden yhteydessä Hangon koululaiset pääsivät tutustumaan tennikseen. Hangon kaupunki ja paikallinen seura aktivoivat kaikki kaupungin nuoret tenniksen pariin, minkä johdosta marraskuun Tennisgaalassa Hangon Tenniskerholle myönnettiin Vuoden seurateko -palkinto.

 

Teemu Purho, Henri Kontinen ja Arto Heinonen sopivat Street Tennis yhteistyön jatkosta. Kuva Jesse Väänänen.

Uraauurtava hanke

Street Tennis sitoo paikalliset tennisseurat ja koulut yhteen.

– Olemme tyytyväisiä LähiTapiolassa, että Street Tennis -kumppanuus jatkuu. Konsepti on LähiTapiolan arvojen mukainen, sillä haluamme olla liikuttamassa lapsia ja nuoria. Street Tennishän on uraauurtavaa, että olemme saaneet niin hyvin kouluja mukaan lähtemään, yli sata koulua oli mukana. Täytyy antaa meidän koululaitoksellekin kiitosta, että ovat mukavasti mukana tässä meidän yhteisessä puhteessa, LähiTapiolan yhteiskuntasuhteista ja sponsoroinnista vastaava johtaja Arto Heinonen.

Myös Tennisliitto on ollut Street Tennis toimintaan tyytyväinen.

– Yli 15 000 lasten vuosittain pääsee tutustumaan tennikseen ja mahtavaa, että meillä on maailman ykkösnelinpelaaja mukana kummiurheilijana tässä hankkeessa, sanoo Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

Lue lisää:

http://www.streettennis.fi/

Jaa:

Seuraava uutinen: Maajoukkueessa innolla kohti… →