Kuukauden kuumat: Mahdollisuudesta mahdottomuuteen

29.9.2017  |  17:59

Kuva: All Over Press.

Kristina Mladenovic – mahdollisuudesta mahdottomuuteen

Ranskalainen on pelannut elämänsä kauden WTA-kiertueella, kausi on tuottanut uran ensimmäisen WTA-tittelinkin. Keväällä hän oli ympäripyöreässä Ranskan avoimissa yhä puolivälierävaiheessa yksi voittajaehdokas. Wimbledonissa hän venäytti polven sivusiteen ja on sittemmin hävinnyt loppukesästä ja syksyllä kahdeksan ottelua peräkkäin.

Terävästi kämmenellään ratkovan Mladenovicin analyysi viime aikojen huonosta vireestä kertoo siitä, millä tavalla tennis on kehittynyt urheiluna 15 vuodessa. Mladenovic kokee, että polvivaivan tuottama 10–15 päivän tauko romahdutti fysiikkaa sen verran, että sen jälkeen hän on ikään kuin ajanut takaa fyysistä virettään ja menettänyt itseluottamustaan tappioihin.

***

Maria Sharapova – tuliko tauko hyödynnettyä?

On ollut mielenkiintoista verrata kahta eri syistä WTA-kiertueelta sivussa ollutta supertähteä, Petra Kvitovaa ja Maria Sharapovaa. Kvitovasta näkee, että hän on käteen puukotetuksi joutumisensa jälkeen ainakin yrittänyt parantaa jalkatyötä niinä kuukausina, joina joutui olemaan sivussa peleistä. Sharapovasta taas ei näe minkäänlaista kehitystä jalkatyössä. Oleellisen asiasta tekee se, että liikkuminen on ollut kummankin voimakaslyöntisen naisen suhteellisesti heikoin osa-alue.

Sharapovalla olisi dopingpannansa aikana ollut reilusti yli vuosi aikaa yrittää korjata liikkumista. Se olisi myös ollut tärkeää ikääntymisen peliin vaikuttamisen suhteen; reilu vuosi sivussa ja ikää 30 vuotta. Tehty mikä tehty, tai tekemätön mikä tekemätön.

***

Laver Cup – uhka eiliselle, mahdollisuus huomiselle

On kiistatonta, että Roger Federerin ja kumppaneiden masinoima Eurooppa vastaan muu maailma eli Laver Cup teki välittömästi läpimurtonsa Prahassa. Tähtivetoisella konseptilla ja tapahtumajärjestelyjen hienoudella vedottiin ennen muuta suureen yleisöön. Tehtiin kenties parasta tennismarkkinointia koskaan, unohdettiin konservatiivisuus. Vaikka kyseessä on tavallaan näytöstapahtuma, joutuu muu tennis ottamaan opikseen.

Davis Cupin formaatti on dramaattinen ja tunteita tuottava. Normaalit viikon tai kahden turnaukset erilaisine vastustajineen kuuluvat tennikseen. Mutta Federer ja kumppanit näyttivät, että nopeiden tapahtumien maailmassa tenniskin saattaa joutua edelleen miettimään uusiutumisen keinojaan. Tiettävästi Laver Cupissa kukaan ei valittanut 10 pisteen tiebreakista kaksinpelissä. Isotkin muutokset ovat lajissa mahdollisia.

***

US Openin opetus – liika on liikaa

Elo-syyskuun US Openista miesten pääsarjasta puuttuivat vammojen takia muiden muassa Andy Murray, Novak Djokovic, Stan Wawrinka, Kei Nishikori ja Milos Raonic. Monessa urheilulajissa olympiavuodet vaikuttavat seuraavan kauden tapahtumiin osallistumiseen. Vaikkei olisi loukkaantumisia, jäädään vain pois. Esimerkiksi tämän syksyn koripallon EM-kisat kärsivät juuri tästä. Kymmenittäin hyviä pelaajia puuttui. 2000-luvun tenniksessä tätä ei ollut vielä nähty ennen tätä US Openia.

Viime vuoden kalenteriin Rion olympialaiset teki niin ison kiire-elementin, että hintaa maksettiin tänä vuonna. Olympiavoittaja Andy Murray väsytti itseään viime vuoden toisella puoliskolla rankingin ykkössijaa jahdatessaan niin, ettei ollut tänä vuonna ollenkaan kunnossa.

Pelaajat ovat tulleet aiempaa viisaammiksi. Kausi laitetaan tarvittaessa armotta poikki, jos fyysinen tila ei salli pelaamista. Toivottavasti seuraavaksi viisastuvat kisoja myöntävät tahot. Liikaa ei vain voi pelata.

***

Dzumhur ja Gojowczyk – uusia voittajia

Syksy on ATP-kiertueella aina potentiaalinen hyökkäyksen paikka. US Openin jälkeen monet ovat liian väsyneitä. Ne, joilla on energiaa, voivat jopa ottaa syksyllä uuden urasuunnan. Viime viikolla nähtiinkin kaksi uutta ATP-voittajaa, Peter Gojowczyk Metzissä ja Damir Dzumhur Pietarissa.

Zhumhur etenkin on ollut viime kuukausien suuria nousijoita rankingissa. Pienikokoisen bosnialaisen hyvä liikkuminen ja sitkeä pelaaminen ovat kantaneet jo todella kauas, sijalle 40. Monet loukkaantuneet supertähdet ja muiden pelaajien arvaamaton vire antavat lokakuun Shanghain Mastersiinkin mielenkiintoisen lähtökohdan. Kisassa voidaan nähdä paljon yllätyksiä.

Teksti: Janne Eerikäinen.

Videot: ATP World Tourin ja Laver Cupin YouTube-kanavat.

Jaa:

Seuraava uutinen: Maailman ykkönen palaa… →