Kuopion uuden hallin avauskilpailu onnistuneesti takana – ”Saimme paljon positiivista palautetta”

25.2.2019  |  08:54  |  Seurat

Kuopion Tennisseuralla on ollut syitä hymyyn helmikuun aikana, kun 11. päivä seura avasi uuden hallinsa ovet ja viime viikonloppuna pelattiin KTS-hallin avauskilpailu.

Uudesta hallista löytyy neljä Novacrylic-pinnoitteista kovaa kenttää. Uusien kenttien pelikunto laitettiin saman tien testiin avauskilpailun 11 sarjan voimin –  kyseessä oli samalla vuoden toinen osakilpailu Pohjois- ja Itä-Suomen aluesarjassa. Turnauksessa pelattiin A-D -luokissa sekä 11-, 13- ja 15-vuotiaiden sarjoissa.

– Kisoissa oli paljon porukkaa ja näimme useita tiukkoja otteluita. Lisäksi hallilla oli iloinen meininki alusta loppuun. Saimme paljon positiivista palautetta, kertoi kilpailunjohtaja Roope Korhonen.

KTS:n Ari Oikarinen, Alpo Kärkkäinen, Roope Korhonen ja Janne Huopio

Kuopiossa ollaan erittäin tyytyväisiä parantuneesta olosuhteesta ja sen tuomista mahdollisuuksista.

– Ensimmäinen oikea tennishalli mahdollistaa toiminnan laajentamisen sekä harjoittelussa että kilpailuissa, mikä ei kuplahallissa ollut mahdollista. Tämä parantaa myös tenniksen harrastamisen mahdollisuutta sisällä myös seuratoiminnan ulkopuolella.

Uuden KTS-hallin käyntiosoite on Pitkälahdentie 8, 70800 Kuopio.

TULOKSET
KUOPION TENNISSEURAN KOTISIVUT | FACEBOOK

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 9/2019 – →