Kontinen/Peers puolivälierään ja Orpana toiselle kierrokselle – Ruusuvuorelle harmillinen vatsalihasvamma

10.7.2017  |  19:58

Kuva: Heidi Koivunen/STL

Suomalaiset ahkeroivat iltapäivällä Wimbledonin vierekkäisillä kentillä – ja molemmissa tuloksena sinivalkoisten voitto. Illan ottelu päättyi kuitenkin harmillisesti, kun vatsalihasvamma pakotti Emil Ruusuvuoren luovuttamaan kaksinpelinsä.

Henri Kontinen ja John Peers voittivat miesten nelinpelin kolmannella kierroksella Hugo Nysin ja Antonio Sancicin 6-3, 3-6, 6-1, 6-4.

– Tämän päivän ottelu tuntui paremmalta kuin kaksi ensimmäistä. Matsin alussa jokainen pelaaja oli vaikeuksissa syöttöjensä kanssa. Tuuli ei ollut vahva, mutta se pyöri hankalasti, kipeänä pelannut Kontinen kommentoi.

– Tämä oli paras päivä flunssan suhteen. Varsinkin ensimmäinen päivä oli ilkeä, mutta nyt olen jo voiton puolella.

Puolivälierässä Kontista ja Peersiä vastaan tulevat Ranskan avointen voittajat Ryan Harrison ja Michael Venus.

– He voittivat kolmannella kierroksella huippuparin Ivan Dodig/Marcel Granollers, joten heillä on varmasti hyvä itseluottamus nyt, Kontinen ennakoi.

Kontinen ja Heather Watson ovat edenneet sekanelinpelissä kolmannelle kierrokselle.

Oona Orpana aloitti tyttöjen kaksinpelin vahvasti voittamalla Argentiina Maria Lourdes Carlen 6-0, 6-3.

– Ensimmäisessä erässä pelasin tosi hyvin ja melkein kaikki onnistui. Toisen erän keskellä tuli vähän huonompi jakso, mutta sitä lukuun ottamatta matsi meni hyvin. Oli todella kiva pelata, 16-vuotias Orpana iloitsee.

Hän pääsee nauttimaan nurmesta jälleen jo tiistaina toisen kierroksen ottelussa Yhdysvaltain Sofia Sewingia vastaan. Orpana aloittaa ottelunsa myös nelinpelissä, jossa hän ja Saksan Lara Schmidt saavat vastaansa toiseksi sijoitetut Yhdysvaltain Taylor Johnsonin ja Claire Liun.

Emil Ruusuvuori joutui luovuttamaan poikien kaksinpelin ensimmäisen kierroksen ottelunsa Rudolf Mollekeria vastaan vatsalihasvamman vuoksi. Ruusuvuori otti ottelussa medical timeoutin, mutta fysioterapeutin pikakäsittely ei auttanut ja luovutus oli ainoa vaihtoehto. Pikaista paranemista loistovireessä pelanneelle Emilille!

Jaa:

Seuraava uutinen: Kontinen Wimbledonissa välierään… →