Kontinen/Peers välieriin Australian avoimissa

23.1.2019  |  05:32  |  Raportit

Henri Kontinen ja John Peers ovat edenneet Australian avointen nelinpelin välieriin voitolla kolmanneksi sijoitetusta parista Jamie Murray/Bruno Soares 6-3, 6-4. Välieräpaikka Grand Slam -tasolla on Kontiselle ja Peersille ensimmäinen sitten vuoden 2017 US Openin.

12. sijoitetut Kontinen ja Peers olivat pareista terävämmin liikkeellä. Suomalais-australialaispari onnistui murtamaan heti vastustajiensa ensimmäisen syöttövuoron. Tämän jälkeen Kontinen/Peers esittivät turnauksen parasta syöttöpeliään ja vahvaa verkkopeliä, mikä toi lopulta erävoiton lukemin 6-3.

Toisen erän alussa ja keskivaiheilla oli Kontisella ja Peersillä murtomahdollisuudet, mutta Murray/Soares selvitti ne. Erässä edettiin tasatahtia tilanteeseen 4-4, kunnes Kontinen/Peers onnistuivat ottamaan helpottavan murron, jonka jälkeen Kontinen syötti otteluvoiton suomalais-australialaisparille. Kontinen ja Peers paukuttivat ottelussa peräti 29 läpilyöntiä ja antoivat vastustajille vain yhden murtomahdollisuuden, joka oli ottelun viimeisessä syöttövuorossa.

– Kiva olla takaisin täällä ja pelata hyvin. Tiedämme mitä pystymme parhaimmillamme tekemään ja olemme onnistuneet tähän mennessä. Toivottavasti pystytään vielä muutama voitto ottamaan, kertoi Kontinen kenttähaastattelussa.

KAAVIOT

Välierässä vuoden 2017 Australian avointen mestareita vastaan asettuvat sijoittamattomat yllättäjät argentiinalainen Leonardo Mayer ja portugalilainen Joao Sousa. Ottelu pelataan torstaiyönä Suomen aikaa klo 02:00 Rod Laver Arenalla. Toisessa välierässä kohtaavat Pierre-Hugues Herbert/Nicolas Mahut Ryan Harrison/Sam Querrey.

– Välierävastustajat viihtyvät takakentällä ja palauttavat hyvin. Aivan erityyppinen pari vastassa kuin tänään. Olen pelannut erikseen heitä vastaan, mutta nyt ensimmäistä kertaa ovat parina vastassa, kommentoi Kontinen tulevia vastustajiaan.

Jaa:

Seuraava uutinen: Virtanen puolivälieriin poikien… →