Kontinen ja Virtanen valmiina vuoden ensimmäiseen Grand Slam -turnaukseen

11.1.2019  |  16:42  |  Artikkeli, Ennakot

Vuoden ensimmäinen Grand Slam -turnaus Australian avoin on jo käynnistynyt, kun kaksinpelien karsinnat saatiin päätökseensä perjantaina. Pääsarjaottelut alkavat ensi viikon maanantaina ja turnaus huipentuu naisten kaksinpelin loppuotteluun 26.1. sekä miesten finaaliin 27.1. Katso kaksinpelien kaaviot: naiset | miehet.

Suomalaisista pääsarjaotteluissa nähdään varmuudella aikuisten puolella Henri Kontinen ja junioreissa Otto Virtanen. Tyttöjen puolella Alexandra Anttila pyrkii karsintojen kautta kohti pääsarjaa. Myös suomalais-sveitsiläinen Henri Laaksonen eteni karsintojen kautta kaksinpelin pääsarjaan.

Kontinen: ”Tiedämme, että pystymme paljon parempaan kuin viime kaudella – varsinkin Grand Slameissa”

Henri Kontisen ja John Peersin viime kausi ei ollut parin toiveiden mukainen. Vaikka viime kausi jätti toivomisen varaa, ei parille ollut epäselvää yhteisen taipaleen jatkaminen. Mahtui viime vuoteen myös onnistumisiakin kolmen turnausvoiton muodossa: Brisbane ATP 250, Queen´s Club ATP 500 ja Toronto ATP Masters 1000.

Suomalais-australialaisduolle vuosi 2019 on neljäs yhdessä. Vuonna 2017 pari nähtiin maailmanlistan kärjessä ja nyt uutta nousua lähdetään rakentamaan maailmanlistan sijoilta 28. (Peers) ja 29. (Kontinen). Vuoden ensimmäisessä turnauksessa Brisbanessa Kontinen/Peers kärsi avauskierroksen tappion ja Australian avoin on parin vuoden toinen turnaus.

– Australiasta on parin vuoden takaa hienot muistot, joten on kiva palata takaisin, kommentoi Kontinen.

Kuva: All Over Press

Kontinen/Peers juhli siis toissa vuonna mestaruutta Melbournen kentillä. Parivaljakko tietää varsin hyvin mitä menestyminen Australian lämmössä vaatii. Lämpötila onkin yksi suurimmista haasteista Kontisen mukaan.

– Keli voi vaihtua päivässä 40 asteesta 20 asteeseen, mikä voi vaikuttaa peliin aika paljon. Australiassa pitää olla valmis kaikkeen.

Kontinen ja Peers ilmoittivat viime vuoden lokakuussa TEHO Sport Tennisliigan avaustapahtuman yhteydessä jatkavansa yhteistyötään myös vuonna 2019. Jo tuolloin pari korosti, että yhteispeli toimii ja he tietävät pystyvänsä yhdessä parempiin tuloksiin ottelu ottelulta ja turnaus turnaukselta.

– Ei olla asetettu mitään uusia tavoitteita edellisiin kausiin verrattuna. Tiedämme, että pystymme paljon parempaan kuin viime kaudella – varsinkin Grand Slameissa, kertoi Kontinen tulevan vuoden tavoitteista.

Kontisen ja Peersin avauskierroksen vastustajat selviävät ensi viikon alussa, kun nelinpelikaaviot julkaistaan.

Virtanen: ”Valmistavat treenit ovat tuntuneet tosi hyviltä”

Otto Virtasen vuosi 2018 toi mukanaan Wimbledonin poikien nelinpelimestaruuden, legendaarisen Orange Bowlin kaksinpelivoiton ja ensimmäisen ammattilaisturnausvoiton nelinpelissä. Vuosi huipentui joulun välipäivinä yhteiseen harjoitukseen miesten maailmanlistan ykkösen Novak Djokovicin kanssa.

– Valmistavat treenit ovat tuntuneet tosi hyviltä. Olen saanut paljon erilaisia vastuksia, mistä on toivottavasti hyötyä.

Virtanen valmistautuu vuoden ensimmäiseen Grand Slamiin parhaillaan 1. kategorian ITF World Junior Tennis Tourin kilpailussa Australian Traralgonissa – kolmanneksi sijoitettu Virtanen voitti perjantaina avauskierroksen ottelussa australialaiskarsijan Nikita Volonskin 7-6, 6-2 (seuraa turnausta täältä). Turnaus päättyy 16.1. ja Australian avoin alkaa junioreiden osalta 19. päivä. Virtanen suuntaa ensimmäistä kertaa urallaan Australian avoimiin.

– Suurimmaksi osaksi olen kuullut, että kyseessä on paras Grand Slam -turnaus. Odotan innolla pelaamista siellä.

Virtanen on tällä hetkellä ITF World Junior Rankingin kuudentena ja Australian avoimissa hän on kaksinpelin kolmanneksi sijoitettu. 18-vuotta tänä vuonna täyttävä suomalainen lahjakkuus on uuden tilanteen edessä, kun hän pääsee aloittamaan turnaukset kärkisijoitettujen joukossa.

– Ei sijoitus vaikuta paljoa, mutta vähän kumminkin. Tiedän kaaviossa olevan todella hyviä sijoittamattomia pelaajia. Tietenkin on itselleni plussaa etteivät kärkisijoitetut tule alkukierroksilla vastaan.

EUROSPORT PLAYERISTÄ KAIKKI OTTELUT SUORANA JA TV5 LÄHETTÄÄ KAKSINPELIEN LOPPUOTTELUT

Eurosport näyttää kattavasti Australian avointen tapahtumia. Eurosport Playeristä näet kaikki ottelut suorana. Maksuton TV5-kanava näyttää puolestaan turnauksen huipennukset, eli 26.1. käytävän naisten kaksinpelin loppuottelun ja 27.1. vuorossa olevan miesten finaalin. Suomen miesten maajoukkueen, Cinia Davis Cup Team Finland, kapteeni Jarkko Nieminen kuullaan jälleen asiantuntijana Eurosportilla läpi turnauksen. Selostuksista vastaavat Arne Six, Arno Seiro ja Henry Järvinen.

Jaa:

Seuraava uutinen: Tuhannen myydyn lipun… →