Ketola US Openin pääsarjaan

30.8.2004  |  10:35

Ketolalle kolmas kolmieräinen voitto US Openin karsinnoissa

Tuomas Ketola kukisti US Openin kaksinpelin karsintojen kolmannelle, viimeisellä kierroksella Hollannin Peter Wesselsin 6-3, 1-6, 7-6(6). Ottelun kolmas erä oli varsinainen jännitysnäytelmä, jossa kumpikin menetti syöttönsä kaksi kertaa. Tie-breakia Ketola johti 4-1, mutta Wessels tasoitti ja meni 5-4 johtoon. 6-5 johdossa hollantilaisella oli jo ottelupallokin, muttei pystynyt sitä hyödyntämään. Tie-break päättyi Ketolalle 8-6 ja näin mies on kolmannen kerran US Openin kaksinpelin pääsarjassa. Aiemmin hän oli pääsarjassa vuosina 1997 ja 2002, mutta hävisi molemmilla kerroilla ensimmäisellä kierroksella.
Ketola otti ensimmäisen voittonsa Wesselsista, kaksi aiempaa ovat päättynyt hollantilaisen voitoksi. Pääsarjan ensimmäisellä kierroksella Ketolan vastustajaksi asettuu USA:n Jeff Morrison (ATP 98). He eivät ole kohdanneet aiemmin.
US Openissa on mukana siis kaksi suomalaispeluria. Jarkko Nieminen aloittaa urakkansa heti maanantaina kohtaamalla kuudenneksitoista sijoitetun Romania Andrei Pavelin. Ottelu on kolmas kentällä 7.

Jaa:

Seuraava uutinen: Suomalaisnaisille menestystä Sisiliassa… →