Junioreille menestystä maailmalla

28.7.2018  |  08:40  |  Raportit

Porsche Junior Team Finlandin suomalaisjuniorit ovat esiintyneet erinomaisesti eri puolilla Eurooppaa. Hienoja otteita on nähty EM-kilpailuissa Tshekissä ja Irlannin Tennis Europe -turnauksessa.

Hietaranta 16 parhaan joukossa ja Blomqvist neljän parhaan joukossa lohdutuskaaviossa 14-vuotiaiden EM-kilpailuissa

14-vuotiaiden EM-kilpailuissa Laura Hietaranta ylsi upeasti 16 parhaan joukkoon tyttöjen kaksinpelissä. Hietaranta nappasi kaksi voittoa, ensin kaatui bosnialainen Amila Gulamovic 6-2, 6-1 ja sitten viidenneksi sijoitettu tsekkiläinen Agata Cerna samoin numeroin. Neljännellä kierroksella, eli 16 parhaan joukossa, oli Hietarannan taipuminen belgialaiselle Hanne Vandewinkelille 3-6, 3-6.

Laura Hietaranta

Samassa sarjassa pelasi myös Clarissa Blomqvist. Blomqvist hävisi pääsarjan ensimmäisellä kierroksella tiukasti, mutta hänen hienot otteet jatkuivat lohdutuskaaviossa. Blomqvist otti kolme voittoa, joista viimeisin takasi paikan neljän parhaan joukkoon – voitto irtosi venäläisestä Alena Kasatkinasta lyhennetyssä pelimuodossa 4-1, 4-2. Välierässä suomalaisen oli tunnustaminen Rosalia Gruszczynska paremmakseen.

Poikien puolella Oliver Byskata ja Axel Eriksson ottivat kaksinpelin pääsarjassa yhdet voitot.

Clarissa Blomqvist, kuva: Laura Hietaranta

Samaan aikaan pelattiin myös 18-vuotiaiden EM-kilpailut. Siellä Anastasia Kulikova eteni 32 parhaan joukkoon kaksinpelissä. Nelinpeleissä suomalaisparien Kulikova/Alexandra Anttila ja Roni Rikkonen/Roni Hietaranta saldoiksi tulivat voitto ja tappio.

14-VUOTIAIDEN TULOKSET
18-VUOTIAIDEN TULOKSET

Asta Miettinen nelinpelin turnausvoittoon Irlannissa

Asta Miettinen pelasi hienosti Tennis Europen 3. kategorian turnauksessa Irlannissa. Miettinen eteni kaksinpelissä puolivälieriin ja nelinpelissä yhdessä kroatilaisen Petra Marcinkon kanssa tuli turnausvoitto.

Ykköseksi sijoitettu suomalais-kroatilainen pari hävisi vain yhden pelin kahdessa ottelussaan matkalla finaaliin. Loppuottelussa vastaan asettuivat toiseksi sijoitetut italialainen Valentina Trevisan ja romanialainen Isabelle Gabriela Turturea. Kaksikon Miettinen/Marinkovic vahvat otteet pitivät myös loppuottelussa ja turnausvoitto kirjattiin heille 6-1, 6-4.

TULOKSET

Asta Miettinen ja Petra Marinkovic, kuva: Asta Miettinen, Instagram

Jaa:

Seuraava uutinen: Maajoukkueiden kunniagalleria julkaistiin… →