Juhannusviikko täynnä tennistä – ennakko 25/17

19.6.2017  |  00:00

Maailman paras nelinpelaaja Henri Kontinen aloittaa nurmikenttäkautensa Lontoon Queen’s Clubilla.
Kuva: Heidi Koivunen / STL.

Keskikesän lähestyessä tenniskausi vain vilkastuu entisestään. Juhannusviikolla on luvassa runsaasti mielenkiintoista seurattavaa, sillä lähes koko suomalaisen tenniksen terävin kärki on tositoimissa eri puolilla Euroopan kenttiä.

Miesten nelinpelin ATP-rankingin ykköspaikkaa miehittävä Henri Kontinen avaa nurmikenttäkautensa tällä viikolla Lontoon Queen’s Clubilla pelattavassa Aegon Championships -turnauksessa. Avauskierroksen tappioon päättyneen Roland Garros’n pettymyksen taakseen jättänyt Kontinen lähtee parinsa John Peersin kanssa hakemaan nurmelta paluuta voittokantaan heikosti sujuneen massakenttäkauden jälkeen.

Miesten nelinpelin kärkikaksikko on luonnollisesti sijoitettu ykköseksi myös Lontoon ATP 500 -sarjan kilpailussa. Ensimmäisen kierroksen vastustaja tulee olemaan kovasyöttöinen yhdysvaltalaispari John Isner / Steve Johnson. Ottelu on ohjelmassa maanantain kolmantena kamppailuna kentällä 1, jossa ensimmäinen peli alkaa kello 14.30 Suomen aikaa. Kontinen ja Peers nähtäneen siis tositoimissa myöhään iltapäivällä.

Livescore: http://www.atpworldtour.com/en/scores/current/london/311/live-scores

ATP 500 Lontoo: https://www.lta.org.uk/major-events/aegon-championships/

Emma Laine jahtaa menestystä nelinpelissä Turkissa 

Cinia Fed Cup Team Finlandin eli Suomen naisten maajoukkueen pelaavana kapteenina viime viikon Fed Cupissa vahvoja otteitaan nelinpelissä jatkanut Emma Laine antaa juhannusviikolla karvapallolle kyytiä Turkin Izmirissä, jossa hän osallistuu ITF:n 60 000 dollarin kilpailuun. Keväällä kaksi ammattilaisturnausta nelinpelissä voittanut Laine on japanilaisen parinsa Kotomi Takahatan kanssa sijoitettu kovalla kentällä pelattavan turnauksen kaaviossa kolmanneksi.

Ensimmäisellä kierroksella suomalais-japanilainen duo ottaa mittaa Venäjän Vasilisa Aponasenkosta ja Kroatian Tea Faberista. Ottelu ei ole tämän päivän ohjelmassa, joten se pelattaneen tiistaina.

Livescore: http://itfprocircuit.tennis-live-scores.com/scoreboard.aspx

Turnauksen sivut: http://www.itftennis.com/procircuit/tournaments/women’s-tournament/info.aspx?tournamentid=1100040201

Mia Eklund pelaa Tunisiassa 

Edukseen viime viikolla Fed Cup -maaotteluiden kaksin- ja nelinpeleissä esiintynyt Mia Eklund osallistuu alkavalla viikolla Tunisiassa pelattavaan Hammamet Open -kilpailuun, joka on ITF:n 15 000 dollarin turnaus. Eklund (WTA-906) pelannee massalla käytävässä turnauksessa sekä kaksin- että nelinpeliä. Pääsarjojen kaavioita ei ole vielä julkaistu, koska kaksinpelin karsinnat ovat yhä kesken. Eklundin ensimmäisen ottelun ajankohta selvinnee maanantai-illan aikana.

Livescore: http://itfprocircuit.tennis-live-scores.com/scoreboard.aspx

Hammamet Open -kilpailun sivut: http://www.itftennis.com/procircuit/tournaments/women’s-tournament/info.aspx?tournamentid=1100040093

Oona Orpana ja Otto Virtanen kovatasoisessa turnauksessa Berliinissä

Porsche Junior Team Finlandin alle 18-vuotiaiden huippuryhmään kuuluvat Oona Orpana ja Otto Virtanen pelaavat tällä viikolla kovatasoisessa ITF Juniors -kiertueen kilpailussa Saksassa. Berliinissä massalla käytävässä 1. kategorian turnauksessa on mukana useita kovia junioripelaajia eri puolilta maailmaa.

Viime viikon Fed Cup -maaotteluissa mainiosti pelannut ja Ranskan avoimissa vahvan Grand Slam -ensiesiintymisensä tehnyt Orpana, 16, pääsee suoraan tyttöjen kaksinpelin pääsarjaan. Ratkaiseva karsintakierros pelataan tänään maanantaina, joten Orpanan avauskierroksen vastustaja selviää sen jälkeen. Suomalaisen ensimmäinen ottelu lienee ohjelmassa tiistaina, kun turnauksen pääsarjat alkavat.

Tulevana keskiviikkona 16 vuotta täyttävä Virtanen tavoittelee karsintojen kautta paikkaa poikien turnauksen pääsarjaan. Virtanen kukisti kaksi kierrosta käsittävän karsinnan ensimmäisessä ottelussa Saksan Giuliano Paolellan eilen selvästi 6-1, 6-1. Karsintakaavion kolmoseksi sijoitettu suomalaislupaus saa tänään ratkaisevassa karsintaottelussa vastaansa Italian Jannik Sinnerin. Kamppailu pelattaneen iltapäivällä Suomen aikaa.

Kilpailun sivut: http://www.itftennis.com/juniors/tournaments/tournament/info.aspx?tournamentid=1100038687

Kolme suomalaista ITF Juniors -turnauksessa Tanskassa 

Etelä-Tanskan Odensessa pelattavassa FBT ITF Junior Challenge 2017 -kilpailussa sinivalkoisia värejä edustavat Ella Haavisto, Liisa Vehviläinen ja Roni Rikkonen. Kaikki kolme pääsevät ilman karsintoja mukaan massalla miteltävän 4. kategorian turnauksen pääsarjoihin.

Porsche Junior Team Finlandin Rikkonen, 16, haastaa poikien kaksinpelin ensimmäisellä kierroksella kuudenneksi sijoitetun Hollannin Deney Wassermannin. Ottelun on määrä alkaa maanantaina kello 11 Suomen aikaa. 

Tyttöjen puolella kaavion 16:nneksi sijoitetun Vehviläisen, 16, ensimmäisen kierroksen vastustaja on Tanskan Olivia Gram. Kamppailu on ohjelmassa tänään iltapäivällä.

Rikkosen tavoin Porsche Junior Team Finlandia edustava Haavisto, 15, saa tyttöjen kaksinpelin avauskierroksella vastaansa villillä kortilla mukaan turnaukseen päässeen Tanskan Nina Vicicin. Ottelu pelattaneen tiistaina, sillä sitä ei ole merkitty maanantain ohjelmaan.

Turnauksen sivut: http://www.itftennis.com/juniors/tournaments/tournament/info.aspx?tournamentid=1100038661

Useita suomalaisia Tennis Europen Birkerod 2017 -kilpailussa 

Suomalaisedustusta nähdään useamman juniorin voimin myös Tennis Europen Birkerod 2017 -turnauksessa Tanskassa. Porsche Junior Team Finlandin Asta Miettinen on sijoitettu alle 14-vuotiaiden tyttöjen kaksinpelin kaaviossa kahdeksanneksi ja Lotta Nurminen puolestaan 13:nneksi. Sekä Miettinen että Nurminen pääsevät suoraan toiselle kierrokselle, joten kummankin urakka turnauksessa alkanee tiistaina.

Alle 14-vuotiaiden poikien sarjassa mukana on Porsche Junior Team Finlandia edustava Axel Eriksson, joka pääsi mukaan pääsarjaan karsinnan kautta. Eriksson hävisi ratkaisevan karsintaottelun ruotsalaiselle John Gabelicille, mutta tie pääsarjaan aukesi lucky loser -paikan myötä. Erikssonin avausottelu on ohjelmassa heti maanantaiaamuna.

Myös Daniel Kotka ja Axel Valavaara hakivat karsinnan kautta paikkoja pääsarjaan, mutta molemmat jäivät tavoitteesta voiton päähän.

Vanhemmassa ikäluokassa Suomen tennismainetta pitävät yllä Annika Hakovirta ja Kasper Byskata. Kumpikin pelaa ensimmäisen ottelunsa maanantaina iltapäivällä. Byskata on sijoitettu poikien kaavion kahdeksanneksi.

Birkerod 2017 -kilpailun sivut: http://te.tournamentsoftware.com/sport/tournament.aspx?id=BA076E23-EFC3-45B1-A9B6-2915B51645A0

Jaa:

Seuraava uutinen: EM-kisat ja Summer… →