Jarkko Nieminen ja Reeta Ek edustavat tennisosaamista Linnan juhlissa

5.12.2017  |  19:40

Cinia Davis Cup Team Finland -kapteeni Jarkko Nieminen juhlii Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä Linnan juhlissa. Vastaanotolla nähdään myös Tennisliiton graafisista ilmeistä vastaava, Vuoden nuoreksi muotoilijaksi valittu Reeta Ek.

Jarkko Nieminen osallistui Linnan juhliin ensi kertaa vuonna 2001. Kun tasavallan presidentti Sauli Niinistön kutsu kolahti tänä vuonna postiluukusta, oli Nieminen erityisen mielissään.

– Kun Suomi täyttää isoja, pyöreitä vuosia, niin ei voisi olla paljon hienompaa syytä juhlaan. Tämä kutsu merkitsee minulle paljon, Nieminen sanoo.

– Uskon, että itse juhlassa on huomioitu Suomen 100-vuotinen itsenäisyys upeasti. Ja kun olen ollut jo neljä kertaa ja kahden presidentin aikana mukana, pääsen vähän vertailemaankin, miten juhlavuosi erottuu aiemmista kerroista.

Kutsuttujen joukossa on myös 2017 nelinpelin ATP-rankingin ykköseksi noussut Henri Kontinen.

Reeta Ek on valmistunut Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi tekstiilisuunnittelun koulutusohjelmasta, ja hän on suunnitellut kuoseja muun muassa Marimekolle, Nansolle ja Lapuan Kankureille. Tennisliitolle hän päätyi työskentelemään keväällä 2015 vähän sattuman kautta.

– On todella hauskaa ja virkistävää tehdä välillä Tennisliiton kaltaisia töitä, joissa on selkeät tehtävänannot, nopea aikataulu ja konkreettinen alku ja loppu. Samalla olen oppinut tekemään kompromisseja ja ottamaan asiakkaan näkökulman huomioon. Taiteellisessa työssä suunnitteluprosessi on monesti epämääräisempi, vapaampi ja pitkäkestoisempi, Ek vertaa.

– Se, ettei itselläni ole vahvaa urheilutaustaa, on voinut tuoda uudenlaista näkemystä tennisilmeisiin. Toisaalta olen myös saattanut mennä sen vuoksi joissain luonnoksissa aluksi metsään, Ek nauraa.

Omiksi suosikeikseen Tennisliitolle tekemistään töistä hän mainitsee Finnish Tennis Awards -ilmeen (Tennisgaala) ja Business Tenniksen.

– Ne kuvastavat parhaiten taustaani ja ovat tyylitellympiä kuin muut. Niissä urheilu ei ole pääroolissa, vaan pikemminkin juhla ja arvokkuus, Ek pohtii.

Tekstiilejä ja taideprinttejä

Vuosien varrella hän on loihtinut Tennisliitolle niin pieniä logoja kuin valtavia Davis Cupin kadunvarsimainoksiakin, taittanut vuosikertomuksia ja suunnitellut suuria kenttäilmeitä, kuten Suomen parasta tennistä, Cinia Junior Grand Prix’n ja Tennisliigan.

– Sponsorilogoja ei tarvitse taiteellisessa työssä juuri huomioida, joten niiden merkitys on avautunut minulle ihan eri tavalla. Tennishallien mittasuhteet ja väritykset ovat tulleet myös pienenä yllätyksenä. Tietyllä tavalla olen luonut monet ilmeet ”sokkona”, sillä hallit eivät ole minulle tuttuja. Internet ja Tennisliiton väki ovat toimineet kuitenkin hyvinä oppainani, Ek naurahtaa.

Tekstiilisuunnittelijana Ek tunnetaan sointuvista väriyhdistelmistään ja oivaltavista kuoseistaan. Muun muassa tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio on mieltynyt Ekin Marimekolle suunnittelemaan Hula hulaan. Viime vuosina Ekin töitä on näkynyt enenevässä määrin myös sisustuslehtien sivuilla, sillä muun muassa Artek, Lokal ja Finnish Design Shop myyvät hänen taideprinttejään. Ek palkittiinkin syyskuussa Vuoden nuorena muotoilijana omaperäisen ja tunnistettavan muotokielensä ansiosta.

– Tuo valinta oli minulle valtava yllätys, kuten oli myös kutsu Linnan juhliin. Molemmat ovat tietysti suuria kunnianosoituksia, joista olen todella kiitollinen, Ek sanoo.

Linnan juhliin Ek pukee ylleen Samu-Jussi Kosken suunnitteleman silkkisen iltapuvun, jonka kankaaseen on digiprintattu Ekin luoma Perilliset-kuosi. Mekkoa myytiin Samujin mallistossa 2016 lyhyempänä mallina.

– Kun sain kutsun, ajattelin heti, että olisi hienoa saada jotain omaani iltapukuun mukaan. Ilokseni selvisi, että Samujin kangasta on vielä jäljellä ja että puku oli muokattavissa kokopitkäksi eli Linnan juhliin sopivaksi. Erityisen tärkeää suomalaisen suunnittelun esiintuominen on mielestäni tänä vuonna, kun juhlimme Suomen satavuotista itsenäisyyttä.

Tunnistatko Reeta Ekin töitä? Kurkkaa kuvia täältä: www.reetaek.com

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Zmajic: ”Uskokaa siihen… →