Hieno välierävoitto – Ruusuvuori finaaliin

28.10.2017  |  09:19

Kuva: ITF/Paul Zimmer

Emil Ruusuvuori eteni finaaliin ITF Junior Mastersissa Kiinan Chengdussa. Ruusuvuori kukisti Argentiinan Axel Gellerin välierässä selvin lukemin 6-2, 6-4. Pelin ratkaisu oli syöttöjen palautuksessa.

– Palautin paremmin kuin vastustaja tänään. Sitä kautta pääsin pisteisiin hyvin mukaan ja sain painetta kaverille. Peli tuntui tänään paremmalta kuin eilen, Ruusuvuori arvioi voitokkaan välierän jälkeen.

Ruusuvuoren valmentaja Federico Ricci oli samaa mieltä.

– Emilillä oli varmaan kaikista kovin vastustaja, ja hän todella teki töitä tähän finaalipaikkaan. Tänään peli kulki paremmin kuin eilen. Pelin ratkaisu oli syöttöjen palautus. Emil teki todella hyvää työtä Axelin syöttöjen palautuksissa, sanoi Ricci.

Ruusuvuori saa sunnuntain finaaliin vastaansa Kiinan Yibing Wun tai Argentiinan Sebastian Baezin. Heidän välieräottelu pelataan tänään Suomen aikaa aikaisintaan klo 11.

– Katsotaan kuka tulee vastaan ja hiotaan taktiikat kuntoon, Ruusuvuori mietti.

Emil Ruusuvuori on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on ITF Junior Masters -turnaukseen kutsuttu. Hän aloitti kovalla kentällä pelattavan kilpailun voittamalla Itävallan Jurij Rodionovin selvin lukemin 6-0, 6-2. Toisen ottelun torstaina hän hävisi niukasti junioreiden rankingykköselle Kiinan Yibing Wulle lukemin 7-6(7), 6-4. Kolmannessa ottelussa Ruusuvuori kukisti Serbian Marko Miladinovicin erin 7-5, 6-1. Ruusuvuori voitti oman alkulohkonsa.

ITF Junior Mastersiin on kutsuttu pelaamaan kahdeksan parasta alle 18-vuotiasta tyttöä ja poikaa ITF junioreiden maailmanrankingista. Ensimmäistä kertaa turnaus pidetään kuluvan kauden aikana. 18-vuotiaan Ruusuvuoren ranking on tällä hetkellä junioreissa 15. Tämän vuoden junioreiden Grand Slam -menestys nosti hänet mukaan turnaukseen, kun muutamia poisjääntejä tuli.

2017 ITF Junior -sivut

Jaa:

Seuraava uutinen: Jälleen yksi paluu… →