Henri Kontisen johdolla uuteen kauteen – ennakko 1/18

31.12.2017  |  06:00  |  Ennakot

Suomalaista urheiluhistoriaa useaan otteeseen vuonna 2017 tehnyt Henri Kontinen aloittaa kautensa pelaamalla Australian Brisbanessa. Kuva: Heidi Koivunen.

Uusi tennisvuosi alkaa suomalaisittain täydellä höyryllä, kun kirkkaimpia sinivalkoisia tähtiä nähdään Australian ja Hongkongin kovilla kentillä. Tulevalla viikolla kannattaa seurata myös suomalaisjuniorien suorituksia Ruotsissa.

Maailman parhaaksi nelinpelaajaksi vuonna 2017 noussut Henri Kontinen aloittaa kautensa pelaamalla Brisbanessa Australiassa. Kontinen ja hänen australialainen parinsa John Peers tavoittelevat menestyksekästä alkua uudelle kaudelle kovalla kentällä pelattavassa ATP 250 -sarjan kilpailussa.

Kaavion ykköseksi sijoitetut Kontinen ja Peers kohtaavat ensimmäisellä kierroksella Kanadan Milos Raonicin ja Denis Shapovalovin. Ottelu on ohjelmassa tänään sunnuntaiaamuna Suomen aikaa.

ATP 250, Brisbane International presented by Suncorp, Brisbane

Livescore

Emil Ruusuvuori ja Harri Heliövaara pelaavat Hongkongissa

Kovalla kentällä Hongkongissa pelattava 15 000 dollarin ITF Futures -turnaus on suomalaisittain erittäin mielenkiintoinen, sillä sinivalkoista väriä kilpailussa edustavat paluuta tennismaailman terävimmälle huipulle tekevä Harri Heliövaara ja sinne tietään määrätietoisesti raivaava Emil Ruusuvuori.

Uransa ensimmäisen ammattilaisturnausvoiton marraskuussa Helsingin Talissa saavuttanut Ruusuvuori (ATP-670) ja neljä ammattilaisturnausta vuonna 2017 voittanut Heliövaara (ATP-703) pääsevät suoraan kaksinpelin pääsarjaan, joka käynnistyy maanantaina.

Hong Kong F6 Futures, 15 000 $, Hongkong

Livescore

Neljä suomalaista ITF Juniors -turnauksessa Ruotsissa

Tukholmassa pelataan ensi viikolla 4. kategorian ITF Juniors -kilpailu, jossa on mukana useita suomalaisjunioreja. Suoraan kovalla kentällä käytävän turnauksen pääsarjoihin pääsevät poikien puolella Roni Rikkonen ja tyttöjen sarjassa Ella Haavisto. Karsintojen kautta pääsarjapaikkoja tavoittelevat lisäksi Emilia Hartman ja Lotta Heiskanen.

Suomalaisten ensimmäisten otteluiden yksityiskohdat eivät ole vielä tiedossa, sillä turnauksen pääsarjat käynnistyvät kaksinpelien osalta keskiviikkona ja nelinpelien osalta torstaina.

SALK Open -kilpailun sivut

Useita suomalaisia Tukholman perinteisessä junioriturnauksessa

Suomalaisväriä nähdään runsaasti perinteisessä Tukholman SALK Open 2018 -junioriturnauksessa. Mukana maailman suurimmassa ja vanhimmassa sisällä pelattavassa junioriturnauksessa ovat pojista ainakin Oliver Byskata, Axel Eriksson, Lucas Forsström, Daniel Kotka ja Otso Martikainen. Tyttöjen puolella pelaavat Kaisla Mattila, Asta Miettinen, Lotta Nurminen, Stella Remander ja Sade Scharlin.

Tarkemmat tiedot löytyvät turnauksen omilta sivuilta, joille pääsee alla olevan linkin kautta.

SALK Open 2018 -junioriturnauksen sivut

Teksti: Matti Heikkinen.

Jaa:

Seuraava uutinen: Urheilurikkomuksista voi ilmoittaa… →