Heliövaara finaaliin Hong Kongissa

5.1.2018  |  12:15  |  Raportit

Harri Heliövaara eteni varhain perjantai-aamuna finaaliin Hong Kongin 15 000 dollarin ITF Futures turnauksessa. Heliövaara kukisti välierässä kuudenneksi sijoitetun Vietnamin Nam Hoang Lyn erin 7-6(5), 6-2.

– Tämän päivän matsi oli selvästi paras otteluni tällä viikolla. Syöttöni ei ole toiminut aikaisemmin tällä viikolla kovin hyvin, mutta nyt sain ykkösen paremmin kenttään ja pidinkin ottelun kaikki syöttövuoroni, turnauksessa kahdeksanneksi sijoitettu Heliövaara analysoi.

Ensimmäisessä erässä ei kummallakaan pelaajalla ollut murtopalloja.

– Tie-breakissakin oli vain yksi minibreikki. Pelasin tärkeät paikat varmasti, minkä jälkeen sain toisessa erässä hyvällä itseluottamuksella tarvittavat murrot aikaiseksi, Heliövaara kertoi.

Heliövaara kohtaa huomisessa finaalissa kokeneen ja turnauksessa ykköseksi sijoitetun Italian Matteo Violan.

– Hän on tuttu pelaaja, mutta emme ole kohdanneet aikaisemmin kaksinpelissä. Mielenkiintoisesti hän pelaa melko samanlailla kuin minä; hyvä rysty ja liikkuminen. Syöttöpelissä edun pitäisi olla minulla, Heliövaara arvioi luottavaisena.

Heliövaaran piti osallistua Bangkokin A1 Challenger-turnauksen karsintoihin huomisesta alkaen, mutta finaalin takia hän ei sinne ehdi.

– Toisaalta voin laittaa kaikki peliin huomisessa matsissa, hän latasi.

Ottelu alkaa aamuneljältä Suomen aikaa.

Kontinen ja Peers Brisbanen välierään aamulla

Emil Ruusuvuoren tie Hong Kongissa, kauden avausturnauksessa katkesi harmittavasti torstaiseen puolivälierään turnauksen neljänneksi sijoitettua Shintaro Imaita vastaan erin 6-4, 6-3. Ruusuvuori osallistuu lauantaista alkaen Bangkokin A1 Challenger-turnauksen karsintoihin.

Kuva: Jesse Väänänen

Henri Kontinen ja John Peers puolestaan pelaavat huomenna Brisbanen ATP-turnauksen nelinpelin välierässä bulgarialaista Grigor Dimitrovia ja yhdysvaltalaista Ryan Harrisonia vastaan. Ottelu alkaa paikallista aikaa aikaisintaan klo 15.30, eli 5.30 aamulla Suomen aikaa.

 

Hong Kongin Futures turnauksen tulokset

Bangkok A1 Challenger

Brisbanen ATP 250 -turnaus

Jaa:

Seuraava uutinen: Heliövaara pisti kaiken… →