Harvinaista herkkua Talissa – ammattilaisturnaukset käyntiin

13.11.2017  |  15:16

Talin tenniskeskuksessa pyörähtivät maanantaina käyntiin viikon kestävät tenniksen ammattilaisturnaukset, miesten 25 000 dollarin ITF Futures- ja naisten 15 000 dollarin ITF-kisat.

Järjestävän seuran HVS-tenniksen väki oli kisapaikalla odottavissa ja innostuneissa tunnelmissa.

− Tämän tasoisia kisoja ei ole Suomessa kuin muutama vuodessa. Suomalaisjunioreille tämä on upea mahdollisuus päästä pelaamaan sijoitustaan kovemmin. Kotiyleisön edessä on helpompi harjoitella paineensietoa, kommentoi seuran puheenjohtaja Kimmo Karviala.

Villejä kortteja on jaettu turnaukseen ja niiden avulla nuoret pelaajat saavat mahdollisuuksia kartuttaa kokemuksiaan ja nostaa rankingiaan.

Median eteen astelivat Talissa maanantaina miehistä Patrik Niklas-Salminen, Emil Ruusuvuori ja Otto Virtanen. Naisista tunnelmista olivat kertomassa Mia Eklund, Oona Orpana ja Emma Laine.

Kokenut Laine vaikuttaa kentällä ja sen ulkopuolellakin

Naiset odottivat mielenkiinnolla vastustajiaan. Kaksinpeleissä Orpanaa oli tulossa vastaan Puolan Daria Kuczer ja Mia Eklundia Venäjän Karine Sarkisova. Kummallekin vastustaja oli uusi.

− Mielenkiinnolla odotan peliä. Täytyy edetä vain oman pelin kautta. Kyllä siinä pian näkee, mitkä ovat vastustajan heikkoudet ja mitkä vahvuudet, pohti vasta 16-vuotias Orpana.

Mia Eklundilla on ollut kesäkuusta asti uusi valmentaja.

− Emme ole keskittyneet niinkään tekniseen puoleen vaan pelilliseen eli miten reagoin ja mitä ajattelen pelien aikana, Eklund kuvaili.

Emma Laine pelaa Talissa nelinpeliä yhdessä viimevuotista Aava Orto-Lääkärit Openin nelinpelin voittoaan puolustavan Tanskan Karen Barritzan kanssa. Pari on turnauksessa ykkössijoitettu.

− Emme ole pelanneet aiemmin yhdessä, mutta pelaamme Ruotsin liigassa Malmössä samassa joukkueessa. Vuosi sitten olin jalkaleikkauksessa ja sen jälkeen päätin keskittyä nelinpeliin. Pääsin avaamaan kauden vasta huhtikuun lopulla. Vielä minulla ei ole vakiparia, mutta tiedän millainen pari minulle sopisi, Laine pohti.

− Parikseni sopisi pelaaja, joka lyö kovaa takaa. Itse tykkään olla verkolla ja pelata taitopeliä.

Laine on maajoukkueen kapteenina naistenniksen vahva tuki.

− Neuvon Oonaa ja Miaa. Minulle on tärkeää tyttöjen kehitys ja koko suomalainen naistennis.

Lisätietoja turnauksen kotisivuilta www.taliopen.fi

Jaa:

Seuraava uutinen: Kontinen ja Peers… →