Emma Laineen ura päättyy Fed Cup -kotiturnaukseen

5.4.2019  |  12:06  |  Artikkeli

Suomen kaikkien aikojen paras naistennispelaaja, Emma Laine, lopettaa ammattilaisuransa Fed Cup -kotiturnaukseen 15.-20.4.

33-vuotiaan Laineen ammattilaisura alkoi vuonna 2004. Maajoukkueessa hän pelasi ensimmäiset ottelunsa jo vuonna 2001 ja nyt ura päättyy Suomen pelipaita päällä Fed Cup -kotiturnaukseen.

– Olen viimeisimmät vuodet mennyt vuosi kerrallaan. Olen aina halunnut lopettaa johonkin kotiturnaukseen. Kun sain tietää, että saadaan Fed Cup -turnaus Suomeen, niin ajatus vahvistui. Lisäksi halusin lopettaa omin ehdoin terveenä ja hyvällä fiiliksellä, kommentoi Laine.

Laineen tie vei tenniskentille ensimmäisen kerran 5-vuotiaana Lahdessa. Tennislahjakkuus voitti jo 14-vuotiaana ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruutensa. Junioreiden ITF-maailmanlistalla suomalainen ylsi parhaimmillaan kaksinpelissä sijalle 4 ja nelinpelissä sijalle 2. Juniorivuosien parhaimpia saavutuksia ovat Australian avointen ja Wimbledonin kaksinpelin välieräpaikat.

– Aloitin tenniksen Lahden Verkkopalloseuran kesäleiriltä. Olin vilkas ja aktiivinen lapsi. Tennis sattui valikoitumaan kesäleirin monista lajeista minun lajikseni. Tykästyin tennikseen ja innostuin pelistä. Minua ei puskettu ammattilaisuralle, vaan tennis on minulle aina ollut rakas harrastus. En ole mennyt tulospainotteisesti – nautin tenniksestä heti juniorivuosista lähtien ja se jatkui läpi urani, kertoi Laine muistojaan tenniksen aloittamisesta ja junioriajoistaan.

Ammattilaisurallaan Laine kipusi parhaimmillaan naisten WTA-listalla kaksinpelissä sijalle 50 ja nelinpelissä sijalle 64 vuonna 2006. Grand Slam -tasolla vasenkätinen suomalainen esiintyi jokaisessa turnauksessa. Parhaat saavutukset osuvat uran huippuvuoteen 2006, kun hän selviytyi kaksinpelissä Australian avointen, Ranskan avointen ja US Openin 2. kierrokselle sekä Wimbledonissa nelinpelin 16 parhaan joukkoon.

– Grand Slamit ovat unohtumattomia ja ne tulen aina muistamaan. Lisäksi nostan Indian Wellsin neljännen kierroksen vuonna 2006 yhdeksi mieleenpainuvimmista kisoistani. Kuitenkin uran parasta hetkeä miettiessäni eivät tule ensimmäisenä mieleen tulokset – vaan ne hetket ammattilaisuran alussa ja moninaiset jaksot pitkän uran varrelta. Paljon unohtumattomia hetkiä, joita on vaikeaa eritellä – tennisammattilaisuus on yksi iso kokonaisuus elämääni.

Laine voitti urallansa ITF-kiertueella yhteensä 11 kaksinpeliturnausta ja peräti 44 nelinpeliturnausta.

Ura päättyy Fed Cup -kotiturnaukseen Talin Tenniskeskuksella 15.-20.4.

Laineen viimeiseksi kansainväliseksi turnaukseksi jäi tällä viikolla pelattu $25,000 ITF World Tennis Tourin kilpailu Iso-Britanniassa. Naisten maajoukkueen pelaaja-kapteenina toimiva Laine nähdään viimeisen kerran tositoimissa pääsiäisviikolla käytävässä Fed Cup -kotiturnauksessa Talin Tenniskeskuksella 15.-20.4.

– Kuten sanoin, niin halusin lopettaa Suomessa. Urani aikana en ole liian montaa kertaa päässyt pelaamaan kotiyleisön edessä. Aina kotona pelatessa olen saanut hienoja fiiliksiä. Olen aina ollut myös tiimipelaaja ja Suomi-paita päällä pelaaminen on minulle kunnian asia. Olen pitkään myös unelmoinut, että saisin pelata maajoukkueessa kotikentällä. Tämä on minulle paras mahdollinen tapa päättää urani, kommentoi Laine.

Uran päättäminen Suomen maajoukkueen peliasu päällä kuvastaa hyvin Laineen sitoutuneisuutta maajoukkuetta kohtaan. Viime heinäkuussa maajoukkueen Cinia Kunniagalleriaan nimetty Laine esiintyi ensimmäisen kerran maajoukkueessa jo vuonna 2001. Laine on kirjauttanut suomalaisnaisista eniten voittoja maajoukkueessa: kaksinpelissä tilasto on 34 voittoa ja 8 tappiota sekä nelinpelissä 19 voittoa ja 13 tappiota. Kotiturnauksen jälkeen Laineesta tulee eniten Fed Cup -ottelupareja pelannut suomalainen – tällä hetkellä Laine ja Piia Suomalainen ovat molemmat pelanneet 50 ottelua.

– On monia ihmisiä, joita haluan kiittää pitkän urani varrelta: yhteistyökumppaneista lähipiiriin ja kaikkia matkaani seuranneita. Isoin kiitos kuuluu perheelleni. En olisi ikinä voinut nähdä omia rajojani ilman äitiä, isää ja siskoa. Heidän tuki on ollut koko uran ajan korvaamaton ja tärkein.

Kiitos Emma kaikista unohtumattomista hetkistä, joita olet tarjonnut suomalaiselle tennisyleisölle!

Jaa:

Seuraava uutinen: Emma Laine jatkaa… →